Rariovi narahti

Maanantaina 27.4.2026 jatkui edelleen voimakas pohjoisvirtaus, 8-13 m/s, ja pilvetön sää. Lämpöä oli 6 astetta. Staijia aamulla vajaa 3 tuntia luotsiasemalla ja kompattiin saari Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 375 allia, 52 mustalintua, 24 pilkkasiipeä, 53 haapanaa, 64 ruokkia, 2 kaakkuria, 2 kuikkaa ja 3 merikihua – aika maltillista menoa siis edelleen. Saaresta löytyi mm. harmaahaikara, kanadanhanhi, 3 ristisorsaa, koiras teeri, tuulihaukka, 2 karikukkoa, 2 valkovikloa, kevään eka räystäspääsky, kulorastas, mustapääkerttu, kevään ekat 2 kirjosieppoa sekä 4 luotokirvistä.

Yksinäinen kanadanhanhi on tykästynyt Utön rantavesiin

Päivän laji oli kuitenkin Mikon aamulla Enskäriltä, hotellin saunojen luota tukkasotkaparvesta löytämä koiras mandariinisorsa. Lintu oleskeli koko päivän Fladanilla ja näkyi mainiosti meidän talollemme pihapinnaksi no. 235. Tämä on tästä ulkosaaristossa kovinkin harvinaisesta lajista jo 2. havainto Utössä, ensimmäisen näimme täällä marraskuussa 2023. Päivällä manterelle lähti paljon lintuväkeä, mm. pirkanmaalaiset, ml. Kaisa Kivinen, ja myös Kimmo Kuusisto sekä Järvisen Mikko ja Anu. Saareen saapui lintuja kuvaamaan Markus Lehti.

Mandariinisorsa aamuvaloissa Gamla Postenin rantakivillä

Tiistaina 28.4.2026 oli edelleen aurinkoista, mutta lämpöä vain 5 astetta. Pohjoistuuli oli aamulla maltillinen 7 m/s, mutta iltapäivällä taas 14 m/s ja puuskissa lähes 20. Voisi tämä pohjoisvirtaus hiljalleen hellittää, että tulisi pikkulintujakin.. Aamulla staijia 2,5 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 4 valkoposkihanhea, 81 mustalintua, 31 pilkkasiipeä, 345 allia, 3 kuikkaa, 103 ruokkia, 6 merikihua ja Rödbådanilla 25 merisirriä koko aamun ajan. Saaressa/muutolla havaittiin mm. 2 harmaahaikaraa, kurki, kanadanhanhi, 4 ristisorsaa, 9 harmaasorsaa, 2 valkovikloa, metsäviklo, 4 suokukkoa, 2 karikukkoa, vuoden eka jänkäkurppa ja muuttava mustavaris.

Tuulihaukka keikkuu saaren itäosassa

Lisäksi nähtiin koiras teeri, tuulihaukka, varpushaukka ja 5 luotokirvistä. Itärannalla Markus Lehti näki ja kuvasi varhain aamulla nopeassa tilanteessa 2 avosettiä, jotka saman tien poistuivat lähisaarten taakse. Mukava havis, ei läheskään jokavuotinen laji Utössä. Mandariinisorsaa ei enää tänään löydetty.

Itärannalla käväisseet avosetit lennossa jo poispäin. Kuvista kiitos Markus Lehdelle!

Keskiviikkona 29.4.2026 oli yhä aurinkoista, illalla tosin lännestä lähestyi pilvirintama. Lämpöä oli 8 astetta ja aamun pohjoistuuli 7-8 m/s heikkeni länsituuleksi, 5 m/s. Ehkä jokin säämuutos tulossa.. Staijia aamulla 2,5 tuntia luotsiasemalla ja taas saarikierros Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 5 kuikkaa, 2 kaakkuria, 315 allia, 132 mustalintua, 9 pilkkasiipeä, 87 ruokkia ja nyt 36 merisirriä Rödbådanilla. Saaressa havaittiin mm. harmaahaikara, kanadanhanhi, muuttava kurki, tuulihaukka, 2 varpushaukkaa, koiras teeri, lehtokurppa, rantasipi, karikukko ja vähistä pikkulinnuista mm. kirjosieppo, tikli ja 8 luotokirvistä. Pekka Topp ja vaimonsa Elisabeth lähtivät mantereelle ip:llä ja saareen saapui lintuväkeä mm. Kirsi Nisula ja Janne Suominen.

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Ristisorsia on näkynyt Östervikissä 2-4 lähes päivittäin

Lisää kirjoituksia

Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu

Torstaina 23.4.2026 oli aurinkoista, pohjoisluoteista tuulta 5-7 m/s ja lämpöä 6 astetta. Staijia...

Kevätmuutto hidastui

Lauantaina 18.4.2026 oli sopiva ajankohta palata takaisin Utöhön, Outi lähti ristiäisjuhliin pääkaupunkiseudulle, tosin...

Lintukevättä pienin askelin

Maanantaina 13.4.2026 korkeapaine piti edelleen pintansa – aurinkoista, heikkoa (2-6 m/s) itätuulta ja...

Turistikelejä

Torstaina 9.4.2026 oli pilvetöntä ja lämpöä vajaa 5 astetta. Aamun 5-6 m/s itätuuli...

Hiljalleen uusia kevätlajeja

Maanantaina 6.4.2026 jatkui sateinen sää, koko päivä vettä,  ei runsasta, mutta kastelevaa kuitenkin. Länsituuli...

Pääsiäisajan lintuja

Kiirastorstaina 2.4.2026 oli pääosin pilvistä, lämpöä oli 5 astetta ja etelälounaista tuulta 5-7...