Talvinen pere ja muutakin

Maanantaina 19.1.2026 oli pilvistä, mutta sumut hälvenneet. Etelätuuli oli heikkoa, 5-6 m/s, ja lämpöä oli 1-2 astetta. Staijia puolisen tuntia luotsiasemalla ja kierrettiin saaren itäosat ja kyläalue. Nähtiin mm. kaakkuri, 21 lapasotkaa, koiras tukkakoskelo, 5 laulujoutsenta, harmaahaikara, tuulihaukka ja 5 merisirriä Trattenilla. Saaressa nähtiin myös 45 tilheä, 4 räkättirastasta, peukaloinen, punarinta ja kiuru. Luotokirvisiä ei nytkään löytynyt, mihin lienevät siirtyneet.. Saareen saapui lintuja katsomaan Jonne von Hertzen.

Tuulihaukka on jäänyt talvehtimaan Utöhön

Tiistaina 20.1.2026 oli edelleen pilvistä, etelätuulta 4-7 m/s ja lämpöä 1 aste. Lumet ovat Utöstä lähes kaikki sulaneet, ilma on kuitenkin taas kylmenemään päin. Staijia runsas puoli tuntia luotsiasemalla, mutta merellä ei ollut mitään liikettä eikä merisirrejäkään löytynyt mistään. Kierrettiin saaren itäosat, kyläalue ja vähän Enskäriäkin.

Pari harmaahaikaraa viettää talvea Utössä (kuva: Outi Sarjakoski)

Havaittiin mm. 13 lapasotkaa (tukkasotkia n. 190), koiras tukkakoskelo, 2 harmaahaikaraa, tuulihaukka, taivaanvuohi, 33 räkättirastasta, 25 tilheä ja Kobbanin luodoilla aamupäivällä ollut 2kv muuttohaukka, joka repi ja söi saalistansa useita minuutteja. Lintu oli selvästi nuoruuspukuinen, mutta pään kuviot jo varsin selvät – varmaan sama nuori lintu, joka nähtiin täällä jo 25.12. Muita olivat vielä 2 punarintaa ja kiuru.

Muutama laulujoutsen on viipynyt itärannalla

Keskiviikkona 21.1.2026 sää vähän huonontui – itäkoillista tuulta 8-13 m/s ja lumikuuroja pitkin päivää, lämpötila nollassa. Lyhyt staiji aamulla luotsiasemalla ja kierrettiin kyläalue, Enskär ja itäranta. Havaintoja kertyi varsin niukasti, mutta mainittavia olivat mm. 4 laulujoutsenta, 16 lapasotkaa, 2 harmaahaikaraa ja saaressa mm. 25 tilheä, 5 räkättirastasta, n. 24 mustarastasta, 2 punarintaa, peukaloinen ja kiuru. Suomisen Janne lähti iltapäivällä mantereelle ja Helstolan Jari & Raisa Tanner käväisivät runsaan tunnin saaressa matkallaan yhteysaluksella Jurmosta Pärnäsiin. Hiljaista on lintumaailmassa näin keskitalvella.

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Jokunen punarintakin sinnittelee vielä (kuva: Outi Sarjakoski)

Lisää kirjoituksia

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....

Rariovi raollaan

Maanantaina 21.9.2026 kova tuuli hellitti – aluksi länsituulta 3-5 m/s ja illalla luoteesta...