Vespari ja sepelsieppo

Maanantaina 26.5.2025 oli pääosin pilvistä, illalla sadettakin, ja lämpöä oli jo 12 astetta. Eteläkaakkoinen tuuli oli aamulla 9-10 m/s, mutta heikkeni päivän mittaan alle 5 m/s. Aamulla vajaa pari tuntia staijia luotsiaseman pohjoispäässä, muuten kompattiin saarta. Merellä/muutolla nähtiin mm. 2 kuikkaa, 78 Gaviaa ja 200 IK:ta. Aamun kohokohta oli kuitenkin Kirsin plokkaama hieno ad naaras punajalkahaukka, joka noin puolen tunnin ajan lekutteli ja saalisteli Ormskärin etelärannan yllä. Saaresta löytyi mm. 2 ristisorsaa, koiras teeri, 2 tundrakurmitsaa itärannalla, 2 törmäpääskyä ja illalla sarvipöllö kylän itäosassa.

Pari tundrakurmitsaa on viivähtänyt itärannalla

Pikkulintuja oli varsin maltillisesti, mainittavimmat olivat n-pukuinen mustaleppälintu koululla, 5 kultarintaa, 4 ruokokerttusta, luhtakerttunen, rytikerttunen, laulava kirjokerttu Logi-mökkien luona, 3 pikkusieppoa ja aamulla koululta löytynyt 2kv koiras sepelsieppo. Sieppo oli tosi kähmy, näyttäytyi vain pari-kolme kertaa pienen hetken ajan ja kunnon kuvaakaan ei saatu. Ääni kuultiin myös muutamia kertoja. Mainittakoon vielä, että tämä oli itselleni viideskymmenes (50.) Utössä havaitsemani sepelsieppo sen jälkeen kun muutimme tänne vuonna 2006. Iltapäivällä Outi saapui saareen, myös pari muuta lintuharrastajaa rantautui.

Aina näytetään vain onnistuneita kuvia – nyt teen kerrankin poikkeuksen ja tässähän on tämänpäiväinen sepelsieppo nopeassa (1-2 s) tilanteessa kun kamera-asetuksetkin ovat ihan pielessä. Ei aina voi onnistua, mutta lajin kuitenkin tuntee!

Tiistaina 27.5.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 12 astetta, etelätuuli puhalsi 5-8 m/s – hyvä ulkoilusää, mutta eipä erityinen lintuilma. Aamuinen merimuutto oli hyvin heikkoa ja siksi staiji luotsiasemalla jäi n. 1,5 tuntiin. Saari kierrettiin. Nähtiin mm. 4 ristisorsaa, 22 Gaviaa, 9 ruokkia, koiras teeri, kurki, suopöllö, kehrääjä ja itärannalla 2 tundrakurmitsaa, suosirri ja valkoviklo.

Kurki kierteli saaressa, muutto on kylläkin jo ohi

Pikkulinnuista mainittakoon keltavästäräkki, 12 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, 3 rytikerttusta, luhtakerttunen, kirjokerttu, sirittäjä, 12 pikkulepinkäistä ja nokkavarpunen. Patteriniemellä juoksenteli pitkän tauon jälkeen kettu – tiettävästi lajinsa ainoa, joka saaressa on tätä nykyä. Tänään oli ohjelmassa meillä pihan ja rannan huoltohommia.

Koiras kirjokerttu lauloikin jo muutaman pätkän

Keskiviikkona 28.5.2025 oli aika lailla ns. välipäiväfiilistä. Lounaasta saapunut sadealue ripotti vettä koko päivän, klo 09.30 alkaen iltaan saakka. Tuuli oli etelästä 6-8 m/s ja lämpöä 9 astetta. Aamulla vajaa 3 tuntia staijia majakalla, mutta eiliseen tapaan kovin hiljaista. Nähtiin mm. 8 kuikkaa, kaakkuri, 3 Gaviaa, 29 mustalintua, 12 ruokkia ja etelänkiisla. Saaressa havaittiin mm. suopöllö, sarvipöllö, koiras teeri, itärannalla vp tundrakurmitsa (+ 1 jp muutolla) ja suosirri, kirjokerttu sekä 3 kultarintaa. Meillä päivä kului osaksi venehommissa. Mantereelle lähtivät iltapäivällä Mia ja Kimmo Hiltunen ja saareen saapui uutta lintuväkeä mm. Timo Lintula ja Timo Taavitsainen sekä Jorma Knaapi ja Leena Laitinen.

Uusimmat kuvat ISOMPINA löytyvät täältä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Rytikerttusia on miltei päivittäin

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...