Vaihteeksi mantereella ja – aroharmaalokkibongaus

Eilisen työjutun ja iltajuhlan jälkeen tänään sunnuntaina 22.1.2012 teki mieli retkelle ja hyvä kohde oli lähteä katsomaan ja kuvaamaan Uudenkaupungin kalasatamasta Alhon Pekan muutama päivä sitten löytämää 2kv aroharmaalokkia. Vikmanin Reiska ja Järvisen Hanna lähtivät mukavaksi matkaseuraksi ja ajelimme pilvipoutaisessa nollakelissä aamupäivällä U:kiin. Rannassa oli paikalla n. 200 lokkia ja n. 15 lintuharrastajaa, toki monia tuttuja Turku-Rauma akselilta. Aroharmaalokki eli ”kake” löytyi nopeasti ja puolentoista tunnin aikana lintu näyttäytyi useasti. Vaikka valo oli niukka niin joitakin dokumenttikuvia sentään syntyi. Sataman poikki lensi sekä kana- että varpushaukka pölläyttäen muutaman kerran kaikki lokit kunnolla ilmaan.

AROHARMAALOKKI POSEERASI SEKÄ LENNOSSA ETTÄ VARASTORAKENNUSTEN KATOILLA HARMAALOKKIEN SEURASSA

Kuvaussession jälkeen kävimme juomassa pinnakahvit (Hannalle elis) ja lähdettiin hiljalleen takaisin kohti Turkua. Matkalla poikettiin U:gin Pitkäluodon silloille mutta sulapaikat olivat tyhjiä, vain saukko lymyili toisen sulan reunamilla. Mukava reissu ja Turussa oltiin klo 14 maissa.

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...