Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli enää 7 astetta. Tällainen keli keväällä ei juurikaan tuo uusia lintuja meren yli, mutta staijattiin 2 tuntia ja kompattiin saari Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. kuikka, 85 allia, 24 mustalintua, 36 pilkkasiipeä, 36 ruokkia ja 3 merikihua eli kovin oli hiljaista. Saaressa nähtiin mm. nokikana edelleen, varpushaukka, tuulihaukka, sarvipöllö, suopöllö kaakkoisrannalla, 2 punakuiria, 6 pikkukuovia, valkoviklo, liro, 2 rantasipiä, naaras teeri ja 2 kulorastasta.

Haahkoja on edelleen kovin pieniä määriä verrattuna aiempiin vuosiin

Sepelrastaita oli 2, toinen jäteaseman takana ja toinen koulun lahdella. Pikkulinnuista mainittakoon satakieli, 2 pikkuvarpusta, 14 mustapääkerttua, 2 pensaskerttua, 9 leppälintua, 3 mustaleppälintua (koiras ja naaras hotellilla, n-pukuinen kappelilla), 8 pensastaskua, 5 kirjosieppoa ja edelleen keltahemppo, joka lauleli lyhyitä pätkiä eri puolilla kyläaluetta. Öhmanin Ossi lähti päivällä mantereelle ja saareen saapui noin 10 uutta ornia/kuvaajaa, mm. Eija-Leena ja Veijo Lindholm, Reijo ja Timo Kallio, Heidi Tammero ja Jouni Rautanen.

Pensastasku lennossa

Tiistaina 6.5.2025 jatkui kylmä pohjoisvirtaus, puolipilvistä, lämpöä oli enää 5 astetta ja pohjoistuuli oli aamulla 5, mutta iltapäivällä jo 14 m/s. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja koko saari kompattiin, Kesnäs vähän niukemmin. Merellä nähtiin mm. 23 valkoposkihanhea, 2 kuikkaa, 32 mustalintua, 13 pilkkasiipeä, 620 allia, merikihu ja 58 ruokkia. Muita olivat mm. 3 harmaahaikaraa, nokikana edelleen, sarvipöllö, tuulihaukka, varpushaukka, teerikoiras, 2 liroa, valkoviklo, karikukko ja mustavaris. Saaressa oli myös tilhi, käki, 9 kirjosieppoa, 23 mustapääkerttua, 2 pensaskerttua, 7 hernekerttua, 8 leppälintua, 4 pensastaskua, urpiainen ja pikkusieppo. Lisäksi saaressa kierteli komea koiras sepelrastas, aluksi Kattrumpanilla, myöhemmin meidän pihalla ja lopuksi Enskärillä. Myös koiras keltahemppo liikkui edelleen vilkkaasti pitkin kyläaluetta, välillä laulaen, ja illansuussa koulun pihalle ilmestyi vielä peltosirkku.

Kirjosieppoja on ollut melko niukasti

Keskiviikkona 7.5.2025 kylmä (5 astetta) kevät jatkui, tuuli nyt luoteesta 8-9 m/s ja taivas oli puolipilvinen. Staijia aamulla 2,5 tuntia luotsiasemalla, mutta merellä oli hyvin hiljaista. Saarta kompattiin, mutta linnut on edelleen vähentyneet. Merellä nähtiin mm. 34 ruokkia, 45 allia, 6 mustalintua, merikihu ja Trattenin luodoilla vielä 15 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. 2 valkoposkihanhea, 4 harmaahaikaraa, koiras teeri, karikukko, 3 rantasipiä, 5 valkovikloa, 2 nuolihaukkaa, 2 kulorastasta ja käki. Pikkulinnuista mainittakoon keltavästäräkki, satakieli, mustaleppälintu ja kyläalueella edelleen koiras keltahemppo. Tänään ilmaantui myös ensimmäinen merihanhipoikue, emot ja 4 pientä poikasta kylän satamassa.  Mantereelle lähti iltapäivällä paljon (lintu)porukkaa ja saareen saapui kohtalaisesti uutta lintuväkeä, mm. Keinäset, Pauli Eriksson ja Pertti Oksanen.

Uusimmat kuvat isompina täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Hernekerttujen päämuutto taitaa olla jo ohi

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...