Mantereelle paluun edellä – kahlaajia riittää!

Torstai 29.5.2008 oli sään puolesta taas edellisten päivien kopio. Pilvetöntä, heikko lounaistuuli – myöhemmin tyventä, lämmintä. Aamulla staijattiin n. 4 tuntia luotsiasemalla ja havaittiin eilisen muuton rippeitä – nyt mm. 24 kuikkaa, kaakkuri, 64 Gaviaa, 160 tundrakurmitsaa, 440 isosirriä (2 parvea), 1020 isoa kahlaajaa (12 parvea) ja 61 sepelhanhea (3 parvea). Lisäksi nähtiin suosirrejä 250 yksilöä mutta päivän kuluessa kantautui tietoja kovasta sirrimuutosta Suomenlahdelta, jopa kymmeniä tuhansia yksilöitä. Täältä katsoen menivät siis enemmän idästä.

teer

Kevyellä ja kiireettömällä kompaamisella saaresta löytyi mm. n. 15 merikotkaa, huuhkaja vakiopaikallaan, sinirinta, 2 satakieltä, 3 kultarintaa, rytikerttunen ja Gamla Postenilla aamulla rätisevä pikkusieppo ja kylillä aamulla lennellyt nokkavarpunen. Muuten lajisto oli edellisten päivien kaltaisen niukkaa eikä säänmuutosta ole ihan lähipäivinä näköpiirissä. Iltapäivällä saareen saapuivat lintuja katsomaan ainakin Tuomen Markus, Jari Lagerroos ja Arto Kaituri Porista sekä Kari Kekki. Paikalle ilmaantuivat myös Järvisen Mikko ja Mäntylän Mauno Raumalta. Kyllä taas riittää silmäpareja, toivottavasti myös lintuja… Outin kanssa aloitettiin talomme siivous ja tavaroiden järjestäminen, olemmehan lähdössä kohta 2 kuukaudeksi pois saaresta.
Perjantai 30.5.2008 oli sään puolesta edellisten päivien toisto. Aamulla staijattiin luotsiasemalla ja muuten saaren kiertelyä, Kimmo ja Markus viettivät koko aamun ja aamupäivän Ormskärin puolella. Aamumuuttoa jonkun verran edelleen – mainittavaa mm. kahlaajista 690 isosirriä (5 parvea), 65 tundrakurmitsaa ja punakuiri. Suosirrejä vain yksi. Sepelhanhia muutti yhteensä 287 (7 parvea), valkoposkihanhia nähtiin 2 ja Anser sp:tä 10 sekä Anser/Brantaa 89. Kuikkia muutti 15 ja Gavioita 25. Saaressa pitkästä aikaa enemmän muuttolintuja, nyt mm. leppälintuja 10, lehtokerttuja 30, kultarintoja ainakin 20, harmaasieppoja 60 ja pikkulepinkäisiä 20. Mukavia olivat myös 4 pikkusieppoa (joista kolme Ormskärissä), 2 huuhkajaa, sarvipöllö, satakieli, luhtakerttunen, 3 ruokokerttusta, 2 rytikerttusta, järripeippo ja pikkukäpylintu. Markus ja Kimmo näkivät Ormskärissä naaraspukuisen 2kv sepelsiepon, josta ei vieläkään onnistuttu saamaan kuvia. Illalla majakan luona lauloi viitakerttunen ja päivällä itärannalta löytyi ruokailemasta 2 kuovisirriä. Itäniityn pohjoisreunalla näyttäytyi iltapäivällä myös kirjokerttu ja saarissa oli kaikkiaan 9 käkeä! Mainita kannattaa vielä tilhi, kalasääski, tuulihaukka ja n. 15 merikotkaa. Utön vuoden lajimäärä kohosi tänään jo 196:een! Mantereelle lähtivät tänään Rami, Petri ja ”Gamlingarna”- nelikko. Oma päivämme kului pitkälti taloa siistien ja tavaroitamme järjestellen.

merirakka

Meidän lähtömme mantereelle Utön hienosta keväästä on huomenaamulla, 31.5.2008, klo 05.45 eli blogi päivittynee jonnekin muualle suuntautuvien retkien tapahtumista. Tänne Utöseen palaamme taas elokuun alussa syysmuuton merkeissä.

Lisää kirjoituksia

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...

Pääsiäissumussa

Keskiviikkona 16.4.2025 pääsin vihdoin takaisin Utöhön, Outi tulee muutaman päivän perässä. Päivä oli...