Vuodenvaihdetta Utössä

Vuodenvaihdetta 2008-2009 lähdettiin totutusti viettämään Utöseen, matkassa lisäkseni tietysti Outi ja vieraina Sara ja Juha, viimevuotiseen tapaan. Matkaan lähdettiin 31.12. Nauvosta m/s Eivorilla, ostoksia toki tehtiin vielä Nauvon kirkonkylässä. Laiva oli täynnä väkeä, mm. Utöseen tuli 60-70 henkeä! Lintuharrastajia ei näkynyt tässä joukossa, mutta Jurmoon meni Ali-Eskolan Hannu vaimonsa kanssa. Tuuli oli navakka 12-13 m/s lännestä, taivas pilvetön, pakkasta 2 astetta ja taivaalla hienosti vierekkäin kuunsirppi ja Venus, todella kirkkaan kuulaina. Matkalla nähtiin mm. 3 merikotkaa, 7 tukkasotkaa ja Nötössä 5 paikallista laulujoutsenta sekä n. 30 telkkää. Utöseen saavuttiin klo 17.20 ja ilta kului mukavasti hyvässä seurassa. Puolenyön aikaan käytiin majakalla ilotulitusta katsomassa mutta kovan tuulen takia raketit tuntuivat lentävän vähän mihin sattuu. Hotellinkin ilotulitus oli vaatimattomampi kuin viime vuonna, ehkä hyvä näin.

urpi

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2009 oli ihan mukava ulkoiluilma – aamupäivä aurinkoista, myöhemmin lumi- ja raekuuroja, pakkasta 1-2 astetta ja tuuli pohjoisesta 5-8 m/s. Leppoisaa kiertelyä saarella, Sara ja Juha lähtivät mantereelle klo 13. Vuodenpinnoja näkyi tänään 23, joista mainittakoon mm. 2 merimetsoa, 2 allia, n. 25 telkkää, merikotka, 7 naurulokkia ja 3 riskilää. Saaressa mm. 5 tilheä, peräti 7 peukaloista (lähinnä saunalahden reunalla ja itäniityllä), 2 punarintaa, 3 mustarastasta, 6 räkättirastasta, punakylkirastas, 4 peippoa ja 3 urpiaista. Merivesi alhaalla mutta itäniitty mennyt jäähän, maassa ohuelti lunta. Illalla kova pohjoistuuli ja ilma kylmenee edelleen.

maisemau

Perjantai 2.1.2009 oli valojen puolesta hieno päivä! Tumman meren ylläliikkuneet mahtavat lumisateet ja raekuurot sekä ajoittain kelmeänä näkyvä aurinko vuorottelivat hienolla tavalla tarjoten paljon kuvausmahdollisuuksia. Pakkasta koko päivän 2-3 astetta, tuuli NW 1-7 m/s ja näkyvyys usein lumisateen takia huono. Muutaman sentin lumipeite peitti kauniisti koko saaren. Staijausta ja komppausta ja paikalle saapuivat iltapäivällä myös Jari Lagerroos, Kari Kekki, Juha Järvi, Jani Vastamäki ja Arto Kaituri sekä kolme muuta lintuharrastajaa. Mantereelle lähti pari lintupariskuntaa, mm. Olli Sillanpää vaimonsa kanssa. Tänään havaittiin 30 lajia, merellä mm. 3 tp-kaakkuria, 6 merimetsoa, 13+6 laulujoutsenta lounaaseen (+ sp 15+5), tukkasotka, pilkkasiipi, 4 tukkakoskeloa, 22 naurulokkia, n. 60 kalalokkia, 4 riskilää ja 3 tp-ruokkia. Merikotkia oli tänään 5, lisäksi saaressa paikallisina mm. 10 tilheä, 4 peukaloista, 2 punarintaa, mustarastas, 8 räkättiä, punakylkirastas, 2 peippoa ja urpiainen. Saunalahdella pienen sulan varrella oli peräti 3 taivaanvuohta. Iltapäivällä oltiin Outin kanssa syömässä hotellilla ja ilta kului leppoisasti kotosalla. Pari päivää ollaan vielä saaressa ja sitten taas mantereelle.

pun

Lisää kirjoituksia

Rariovi narahti

Maanantaina 27.4.2026 jatkui edelleen voimakas pohjoisvirtaus, 8-13 m/s, ja pilvetön sää. Lämpöä oli...

Kylmä pohjoisvirtaus jatkuu

Torstaina 23.4.2026 oli aurinkoista, pohjoisluoteista tuulta 5-7 m/s ja lämpöä 6 astetta. Staijia...

Kevätmuutto hidastui

Lauantaina 18.4.2026 oli sopiva ajankohta palata takaisin Utöhön, Outi lähti ristiäisjuhliin pääkaupunkiseudulle, tosin...

Lintukevättä pienin askelin

Maanantaina 13.4.2026 korkeapaine piti edelleen pintansa – aurinkoista, heikkoa (2-6 m/s) itätuulta ja...

Turistikelejä

Torstaina 9.4.2026 oli pilvetöntä ja lämpöä vajaa 5 astetta. Aamun 5-6 m/s itätuuli...

Hiljalleen uusia kevätlajeja

Maanantaina 6.4.2026 jatkui sateinen sää, koko päivä vettä,  ei runsasta, mutta kastelevaa kuitenkin. Länsituuli...