Petoja ja kahlaajia

Perjantaina 19.8.2011 oli jälleen pitkään aurinkoista ja heikkotuulista mutta illalla etelästä saapui sadealue ja itätuuli voimistui nopeasti. Outin kanssa teimme pitkän purjehdusretken s/y Taivaanvuohella itäpuolen saarille, uimassa käytiin Sundskärissä. Utössä kävi taas monia tuttavia ja heidän välissä ehdittiin vähän havainnoidakin… Nähtiin mm. 7 valkovikloa, 8 tylliä, kapustarinta, meriharakka ja 5 muuttavaa isosirriä. Petolintuja oli taas vähän enemmän liikkeellä, nyt 12 varpushaukkaa, syksyn eka kanahaukka (1kv), 5 tuulihaukkaa, hiirihaukka ja ruskosuohaukka. Lisäksi havaittiin harmaahaikara, 2 käpytikkaa, käki, luotokirvinen, 22 keltavästäräkkiä, ruokokerttunen ja yllättävimpänä kesykyyhky – renkaaton lintu kävi mm. meidän pihalla käyskentelemässä. Illalla saareen saapuivat Anne ja Sven Forsell lintu- ja kuvausreissulle.

UTÖSEEN ON HARHAUTUNUT TÄNÄ VUONNA EPÄTAVALLISEN MONTA KESYKYYHKYÄ

Lauantai 20.8.2011 alkoi sateisena ja lähes myrskyisenä – itätuuli puhkui puuskissa 18 m/s. Sade loppui klo 10 maissa ja loppupäivä oli puolipilvinen ja edelleen melko kovatuulinen. Kierros itäosassa ja staijausta pihallamme, lintuja mukavasti liikkeellä. Kahlaajia havaittiin mm. 18 valkovikloa, metsäviklo, 5 liroa, 12 suokukkoa, suosirri, 3 lapinsirriä, 7 meriharakkaa, 9 kapustarintaa ja 2 tylliä. Petolintuja nähtiin 14 varpushaukkaa, 5 tuulihaukkaa, 3 sinisuohaukkaa, ruskosuohaukka, 2 merikotkaa ja kalasääski. Päivän muita olivat mm. 5 jouhisorsaa, 20 haapanaa, kesykyyhky edelleen, 87 keltavästäräkkiä ja jälleen tutussa paikassa heinä-sorakentällä töyhtökiuru, jonka pakoetäisyys on alle 10 metriä. Lumiaron Riku ja Päivi lähtivät aamulaivalla mantereelle.

TUULIHAUKKOJA RIITTÄÄ!

Sunnuntaina 21.8.2011 oli aika lähteä mantereelle töihin, taas matkasimme m/s Aspöllä. Lähdettiin klo 13, sitä ennen kierrettiin itäosa ja hotelliniemi sekä staijattiiin runsas tunti luotsiasemalla. Sää oli aurinkoinen, lempeä länsituuli liikkui 6 m/s. Kahlaajia havaittiin mm. 8 tylliä, meriharakka, 14 valkovikloa, 2 mustavikloa, 2 pikkusirriä, 2 suosirriä, kuovisirri, 5 suokukkoa ja 2 kapustarintaa. Muita mainittavia olivat mm. 6 mustalintua, 4 tuulihaukkaa, 12 varpushaukkaa, käki, käpytikka ja töyhtökiuru edelleen vakiopaikallaan. Paluumatka sujui juohevasti ja Turussa oltiin klo 17.30 aikoihin.

MUSTAVIKLOMUUTTO JATKUU VIELÄ

 

Lisää kirjoituksia

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...

Takaisin Utöseen

Lauantaina 8.8.2026 oli aika palata takaisin kotikulmille Utöhön, Outi jatkoi vielä joksikin päiväksi...

Luhtakanan pesintä plus käynti mantereella

Maanantaina 3.8.2026 jatkui kesäinen sää: puolipilvistä, 18-19 astetta lämpöä ja edelleen lounaistuulta, nyt...

20 vuotta Utössä

Torstaina 30.7.2026 oli pääosin aurinkoista ja lämmintä (20 astetta), etelätuulta 6-8 m/s. Lyhyt...

Pientä kahlaajaliikettä

Maanantaina 27.7.2026 oli kahtiajakoinen sää: aamulla sadetta klo 10 saakka ja uudelleen klo...

Vaihtelevia kesäkelejä

Torstaina 23.7.2026 satoi aamulla vettä, myöhemmin oli aurinkoista. Lämpöä oli 18-19 astetta ja...