Joulunalusaikaa Utössä

Maanantai 16.12.2013 alkoi taas pilkkopimeydessä – sähköt hävisivät Utöstä klo 00.30 yöllä ja palasivat vasta 12 tuntia myöhemmin. Kai tämä vielä liittyi jotenkin viime perjantain myrskyn aiheuttamiin vahinkoihin… Päivä oli muutenkin pilvinen ja iltapäivällä tihkusateinen, lounaistuuli puhalsi navakasti 15 m/s ja lämpöä oli peräti 6 astetta. Vajaat pari tuntia staijia majakan suojassa ja kevyttä kiertelyä kylällä ja itäosassa. Merellä näkyi mm. pilkkasiipi, 2+3 ruokkia, 4 tukkakoskeloa, 2 naurulokkia, n. 45 kalalokkia ja (vain!) 4 allia. Saaressa nähtiin tuttuja edellispäivien lintuja – mm. närhi, 2 punarintaa, rautiainen (lammashaassa), räkättirastas ja 19 tilheä. Willströmin Valtteri & koira nostattivat lehtokurpan lentoon eteläniemen katajikosta. Nyt on staattista lintumaailmassa, merenlahtien jäätyminen sisempänä saaristossa toisi tänne lisää ainakin vesilintuja, nyt Utössä on isokoskeloja vasta 3 ja telkkiäkin vain n. 45 sotkien puuttuessa vielä tyystin.

VAIN HARVA ISOKOSKELO ON EHTINYT VIELÄ UTÖHÖN
VAIN HARVA ISOKOSKELO ON EHTINYT VIELÄ UTÖHÖN

Tiistai 17.12.2013 oli pilvipoutainen, länsituuli oli edelleen reipas (10-12 m/s) ja lämpöä 5 astetta. Staijia runsas pari tuntia majakalla, muuten niukasti kiertelyä sillä tein kotona kuvahommia pääosan päivästä. Merellä näkyi mm. 56 allia, 4 pilkkasiipeä, 4 tukkakoskeloa, ruokki ja n. 325 kalalokkia. Saaressa näin mainittavampaa vain sepelkyyhkyn ja 3 räkättiä. Utössä matkallaan Jurmoon käväissyt lintumiesporukka (Degerstedt ym) näki mm. 8+2 merisirriä ja 15 pulmusta.

KYHMYJOUTSENIA ON ILMAANTUNUT SATAMALAHTEEN
KYHMYJOUTSENIA ON ILMAANTUNUT SATAMALAHTEEN

Keskiviikkona 18.12.2013 oli komea lähes täysikuu eli pitkästä aikaa oli selkeä aamu ja aamupäivä, iltapäivällä taas jo pilvistä. Länsituulta oli 10 m/s ja lämpötila +6 astetta. Staijia puolitoista tuntia luotsilla ja koko saaren kierros päälle. Merellä hiljaista, mainittavimmat olivat 5 haahkaa, 2 pilkkasiipeä, 4 allia, riskilä ja 2 naurulokkia. Saaresta löytyi mm. jänkäkurppa (samalla paikalla kuin 14.12.), niittykirvinen edelleen, 2 peukaloista, punarinta, rautiainen (saunalahden levillä), 17 tilheä ja 27 räkättiä.

PARI-KOLME MUSTARASTASTA VIIHTYY VIIMEISILLÄ PIHLAJANMARJOILLA
PARI-KOLME MUSTARASTASTA VIIHTYY VIIMEISILLÄ PIHLAJANMARJOILLA

Torstaina 19.12.2013 oli jälleen todella hämärää, melkein pimeää, paksujen pilvien alla. Etelätuuli puhkui 14 m/s ja staijaus etelänpuolelle oli hankalaa. Puolisen tuntia luotsiasemalla ja kylän sekä itäosan kierros olivat hiljaisia, mainita voinee närhen, niittykirvisen, 2 peukaloista, 2 punarintaa ja 17 tilheä. Jurmon Heinäsaaresta tänään löytynyttä paikallista isolokkia ei tänne tietenkään näkynyt vaikka Heinäsaari erottuukin kohtuullisesti kaukoputkella… Huomenaamulla on lähtö mantereelle joulunviettoon.

SKOUPATESSANI TÄYSKUUTA YHTÄKKIÄ KUVAAN ILMESTYI ALLE KAHDEKSI SEKUNNIKSI LENTOKONE, JOKA FLIGHTRADAR-SIVUSTON PERUSTEELLA OLI NORWEGIANIN LENTO DY4281 TUKHOLMASTA HESAAN, JONNE LASKEUTUI TASAN 30 MIN MYÖHEMMIN KUIN OTIN TÄMÄN KUVAN. KARTALTA ARVIOITU ETÄISYYS KONEESEEN ON N. 70 KM.
SKOUPATESSANI 18.12. TÄYSKUUTA YHTÄKKIÄ KUVAAN ILMESTYI ALLE KAHDEKSI SEKUNNIKSI LENTOKONE, JOKA FLIGHTRADAR-SIVUSTON PERUSTEELLA OLI NORWEGIANIN LENTO DY4281 TUKHOLMASTA HESAAN, JONNE LASKEUTUI TASAN 30 MIN MYÖHEMMIN KUIN OTIN TÄMÄN KUVAN. KARTALTA ARVIOITU ETÄISYYS KONEESEEN ON N. 70 KM.

 

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...