Allihaahka, hiiripöllö ja pähkinähakki!

Sunnuntai 17.12.2006 oli pitkästä aikaa vähän valoisampi, vaikka vuoden pimeimmät hetket nyt ovatkin. Pilvipeite rakoili kelmeän talviauringon edestä, oli nollakeli ja lähes tyventä. Eilisen kaupunkihulinan jälkeen nyt oli aikaa lähiretkelle – päämääränä Liedossa oleilleet pari pähkinähakkia, joista olisi mukava saada kuvia. Paikka löytyi melko helposti, pieni sembramännikkö Kärpijoella. Hakit odotuttivat noin 45 min kunnes liihottelivat hiljaa mäntyihin, liikkuivat levottomasti, rääkyivät ja poistuivat alle 5 minuutissa. Tunnin lisäodotus antoi tulokseksi vain muutaman huudon tien toiselta puolelta ja niinpä lähdin eteenpäin.

hakki

Saman Suopohjan hiekkatien varrella, noin 3 km edempänä, oleili hiiripöllö, joka suvaitsi nytkin näyttäytyä. Saapuessani paikalle muiden autojen jatkoksi pöllö päätti syöksähtää korkean kuusen latvasta meitä kohti ja laskeutui lähelle tien varteen punaisen aurauskepin päähän! Ensimmäinen tullut auto pelästytti sen tietysti pois, pöllö teki pienen kaarroksen ja palasi nököttämään kuusensa latvaan. Hieno lentonäytös.

hiirulainen

Jo hakkipaikalla oli kännykkään tullut viesti Littoistenjärveltä löytyneestä naaras-allihaahkasta ja se olikin seuraava kohde, taas vain muutaman kilometrin päässä. Allihaahka löytyi helposti, ensin uimasta isokoskeloparvessa ja myöhemmin lentelemästä järven yllä laskeutuen pohjoisrannan tuntumaan. Monta oli katsojaa ja moni sai myös ’turunpinnan’ tästä näillä kulmilla harvinaisesta vesiäisestä. Littoistenjärvellä uiskenteli kymmeniä isokoskeloja, muutama telkkä, kyhmyjoutsenia ja rantapuissa pyörähti kolme mustarastasta. Tapasin paikalla ”Vuoden nuoren lintuharrastajan” eli Lampisen Markuksen ja Markus hyppäsikin kyytiini ja teimme vielä toisinpäin tuon pienen lenkin Liedossa. Hiiripöllö ja pähkinähakki löytyivät helposti uudelleen ja retkikahvit juotiin Liedon Shellillä Jukka J Nurmen ja Lundenin Jokken kanssa kunnes ajoin Markuksen Kupittaankadulle ja itseni kotiin Hirvensaloon. Mukava retkipäivä!

Lisää kirjoituksia

Yhä vaan kylmempää

Maanantaina 26.1.2026 oli vaihteeksi tosi kaunis ja aurinkoinen päivä, vasta iltapäivällä pilvistä. Pakkasta...

Talvisia tapahtumia

Torstaina 22.1.2026 oli pilvistä ja nyt jo pakkasta -3 astetta. Itätuuli puhkui 13-14...

Talvinen pere ja muutakin

Maanantaina 19.1.2026 oli pilvistä, mutta sumut hälvenneet. Etelätuuli oli heikkoa, 5-6 m/s, ja...

Takaisin sumuiseen Utöhön

Keskiviikkona 14.1.2026 oli aika palata Utöhön, Outi jäi vielä toviksi mantereelle. Ajelin aamulla...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2025

Kesä ja syksy olivat säiden puolesta varsin tavanomaiset, syksy tosin jatkui hyvin leutona...

Kylmät kelit jatkuvat, käynti mantereella

Torstaina 8.1.2026 oli puolipilvistä, kaakkoistuulta 11-13 m/s ja pakkasta 1-2 astetta. Vaikka tuulessa...