Helle hellitti – linnut liikkeelle

Tiistai 20.7.2010 oli paljolti aiempien toisinto sään ja lintujenkin suhteen. Tuuli oli napakka 10 m/s lounaasta, taivas pilvetön. Itäniityn rannassa 55 suosirriä, 11 kuovisirriä, 4 taivaanvuohta, punakuiri, 3 valkovikloa ja mustaviklo. Itäniityllä lenteli käki pitkin päivää ja kylällä oli pikkukäpylintu. Keskiviikko 21.7.2010 oli läkähdyttävän kuuma, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli heikko. Aamulla luotsiasemalla tunnin staijaus, iltapäivällä ja illalla pari kierrosta itäpäässä. Havaittiin mm. 9 ruokkia, pikkukuovi, 45 suosirriä, 7 kuovisirriä, jp-isosirri, 2 punakuiria, 4 taivaanvuohta, 4 valkovikloa ja jälleen käki. Myös luhtakerttunen oli edelleen katkonaisesti äänessä itärannalla ja kirjokerttu rätisi tolpan lähellä. Johannes Hänninen Jurmon lintuasemalta käväisi Utössä kauppareissulla ja tarkistettiin samalla yhdessä itärannan kahlaajat. Tiiroja valui tänään pitkin päivää etelään, 2 merikihua oli edelleen paikalla lounaispään luodolla.

taiva
Muuttavat taivaanvuohet viihtyvät itärannan lietteillä

Torstai 22.7.2010 oli edelleen kostean kuuma, tuuli oli etelässä ja aurinko paahtoi. Aamulla tunnin staijaus, päivällä koti- ja rantahommia sekä melontaretki, illansuussa itäosan kierros. Havaintoja mm. kuikka, ruokki, 2 harmaahaikaraa, käki, 2 valkovikloa, pikkukuovi, 6 kuovisirriä, 44 suosirriä, 4 taivaanvuohta ja 2 punakuiria.

suosis
Kahlaajaparvet ovat erityisen hienoja iltavaloissa – tässä suosirrejä, neljä kuovisirriä ja tylli

Perjantaina 23.7.2010 tuuli kääntyi luoteeseen ja voimistui n. 11 m/s, samalla lämpötila putosi +17 asteeseen. Taivas pilvistyi ja iltapäivällä saatiin hiukan sadettakin. Aamulla jälleen tunnin staijaus ja muuten kierrettiin koko saari, itäosa kahdesti. Lintuja oli nyt liikkeellä edellispäiviä enemmän säänmuutoksen ansiosta. Päivän haviksia ovat mm. 9 ruokkia, harmaahaikara, tuulihaukka (määrätietoisesti merelle SW – syysmuuttaja?), kirjokerttu (itäniityn reunalla ad-lintu), käki, 24 pikkukuovia (4a), 9 suosirriä, 3 kuovisirriä, pikkutylli, 45 muuttavaa meriharakkaa (3a), metsäviklo, 3 valkovikloa, 3 taivaanvuohta ja suokukko. Mainittakoon vielä, että ankaran talven jäljiltä täältä ovat kyhmyjoutsenet lähes täysin kateissa, vain yksi lintu on näkynyt parina päivänä. Myös merimetsoja on Utön vesillä erittäin vähän, 1-3 lintua muutamana päivänä nyt heinäkuussa.

merihar
Meriharakoita muutti tänään lounaaseen, jo pois Suomesta

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....