Helle jatkuu

Torstaina 31.7.2014 aamu oli poutainen mutta lounaasta saapui ukkosrintama, joka sateli klo 9-12. Loppupäivä oli aurinkoinen ja lämmin, tuulta lounaasta 7 m/s. Aamulla tunnin staiji ja iltapäivällä tehtiin itäosan kierros. Havaintoja tänään olivat mm. tuulihaukka, töyhtöhyyppä, 6 pikkukuovia, valkoviklo, 12 liroa, 35 suosirriä ja 4 lapinsirriä. Luhtakerttunen lauloi edelleen katkonaisesti itärannalla ja kylällä lenteli nyt pikkukäpylintu. Järvisen Mikko saapui saareen. Vuoden lajimäärä Utössä nyt heinäkuun lopussa on tasan 200.

KÄENPIIKOJA ON SAARESSA PESINYT PARI PARIA
KÄENPIIKOJA ON SAARESSA PESINYT PARI PARIA

Perjantaina 1.8.2014 aurinkoinen ja lämmin (23 astetta) sää jatkui, lounaistuuli (9-10 m/s) sentään vähän vilvoitti. Aamulla tunnin staiji, muuten kierros eteläniemellä ja kyläalueella. Linnuista mainittakoon mm. 25 ruokkia, tuulihaukka, käki, isokuovi, 26 pikkukuovia, 6 suosirriä, 6 muuttavaa isosirriä, 7 liroa ja kylällä näkynyt ja tööttäillyt naaraspukuinen kirjosiipikäpylintu. Peltolat – Juha, Sara ja Leena – saapuivat tänään veneellä vieraiksi.

VANHOJA SUOSIRREJÄ ON VIELÄ MUUTTOMATKALLA
VANHOJA SUOSIRREJÄ ON VIELÄ MUUTTOMATKALLA

Lauantaina 2.8.2014 oli jälleen helteisen kuuma (25 astetta) päivä – heikkoa etelätuulta ja jatkuvaa auringonporotusta. Staijia aamulla tunti, myöhemmin kylän ja itäosan kierros. Nähtiin mm. 4 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 2 käkeä, kirjokerttu (meidän saunalla), sirittäjä ja muuttokahlaajista 37 suosirriä, kuovisirri, lapinsirri, 4 töyhtöhyyppää, 2 isokuovia, pikkukuovi, 2 valkovikloa ja 6 liroa. Koulun pihalla pyörähti 8 kirjosiipikäpylinnun parvi – vaellus piristyy. Päivä kului muuten paljolti vieraiden seurassa, illalla satamaan saapui ankkuriin liki 60-jalkainen upea purjevene, jossa iso Kiinan lippu perälippuna. Mistä lienee saapunut? Englantilaisia veneitä on viime päivinä ollut useita. Saareen saapuivat mm. Varesvuon Markus ja Lumijärven Pyry.

HULPPEA KIINALAISVENE SATAMALAHDELLA, MISTÄ LIE SAAPUNUT...?
HULPPEA KIINALAISVENE SATAMALAHDELLA, MISTÄ LIE SAAPUNUT…? NIMI ON WHIMBREL ELI PIKKUKUOVI.

Sunnuntaina 3.8.2014 itäkaakkoinen tuuli oli voimistunut 10 m/s mutta auringonpaahde ja lämpö (25 astetta) jatkuivat. Ilma tuntui kostealta. Aamulla tunti staijia ja itärannalla käynti mutta lintuja melko niukasti. Mainittavimpia 6 mustalintua, 4 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 35 suosirriä, 4 töyhtöhyyppää, isokuovi, 23 muuttavaa meriharakkaa ja 3 liroa. Vieraamme lähtivät tänään mantereelle, ehkä lähipäivinä ehtisi vähän paremmin kierrellä saaressa… Laaksosen Juhakin lähti nyt mantereelle.

HARMAAHAIKARAT LIIKKUVAT TÄHÄN AIKAAN KESÄSTÄ
HARMAAHAIKARAT LIIKKUVAT TÄHÄN AIKAAN KESÄSTÄ

 

Lisää kirjoituksia

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...

Petolintuja, muuten hiljaista lintumaailmassa

Torstaina 19.9.2024 oli korkeapaine päällä: pilvetöntä, lämpöä 17 astetta ja länsituulta vain 2-3...