Isokihua bongaamassa

Tiistaina 2.6.2009 lähdin työkaverini Varrelan Juhan kanssa iltapäivällä katsastamaan Salon Mathildedahlissa jo kolmatta päivää oleskelevan isokihun, olisihan laji molemmille elis. Ja sieltä se heti löytyi salmen keskeltä kellumasta n. kilsan päästä. Isokihu lenteli muutaman kerran ja laskeutui aina samoille paikoille. Sattumalta rantaan tupsahti Matti Mäkilä, m/v Ellin kippari, joka ystävällisesti tarjosi meille paikalla olleille viidelle mahdollisuutta nähdä lintu veneestä paremmin. Tietäen hyvin keskustelun linnun häirinnästä ja valokuvauksesta lähdimme kuitenkin matkaan ja lintu tuntui enemmän pitävän meistä kuin pakenevan meitä. Kameranomistajat toki ottivat kuvia kun muut tyytyivät kiikaroimaan ja alta puolen tunnin olimme jo takaisin rannassa tyytyväisinä näkemäämme. Veneitä kulki paikan vierestä vähän väliä ja kihu niistä viis veisasi – ainoa joka sitä tuntui häiritsevän oli paikallinen merilokki.

isokiho

Oma iso kamerani oli korjattavana joten tyydyin räpsimään muutaman kuvan kakkoskameralla ja 70-200-linssillä. Mukava reissu!

kiho

Lisää kirjoituksia

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...

Pääsiäissumussa

Keskiviikkona 16.4.2025 pääsin vihdoin takaisin Utöhön, Outi tulee muutaman päivän perässä. Päivä oli...