Kaunista syyskeliä ulkosaarella

Torstaina 10.9.2009 lähdimme Outin kanssa kohti Utötä, näin vältetään huominen lauttalakko. Nauvossa kauppa ja kahvi tuttuun tapaan ja kaupassa törmäsimme Juha Laaksoseen Minna-vaimonsa ja lastensa kanssa – tulevat asumaan Utöseen lokakuun loppuun saakka. Hieno juttu! M/s Eivorille ilmestyi myös Tittosen Jouni tulossa Utöseen, Jurmoon matkasi yksi lintumies. Taivas oli aurinkoinen, luoteistuuli 7 m/s ja Utöseen saavuttiin klo 16. Valoisa aika kompattiin ja kuvattiin itäpäässä ja istuttiin Erikssonien purjeveneessä viinilasien ääressä. Illansuun kierros tuotti mukavasti lintuhavaintoja – petolintuja oli runsaasti liikkeellä koska nähtiin vielä 2 mehiläishaukkaa, 4 sinisuohaukkaa (2k,1n,1juv), ainakin 38 varpushaukkaa, hiirihaukka ja tuulihaukka. Rannalla oli 8 suokukkoa, 4 valkovikloa, 2 töyhtöhyyppää ja isokuovi. Illan yllätys oli itäniityn maitohorsmakasvustosta Jounin löytämä pensassirkkalintu, joka kähmyili paikalla iltahämärään asti.

siniss
Utön itäniitty on oiva paikka kuvata suohaukkoja, silloin kun niitä on…

Perjantai 11.9.2009 oli lämmin ja heikkotuulinen päivä, aurinkoakin riitti. Aluksi tyventä, myöhemmin 4 m/s lounaasta. Aamulla staijausta pari tuntia, myöhemmin kiertelyä, kuvausta ja muuttavien petojen laskentaa… Merellä mm. 4 kuikkaa, kaakkuri, silkkiuikku ja saunalahdella 2 mustakurkku-uikkua: vaihtopukuinen aikuinen ja vajaan kuukauden ikäinen nuori. Petoja havaittiin 75 varpushaukkaa, kanahaukka, mehiläishaukka, 2 merikotkaa, 2 ruskosuohaukkaa, 5 sinisuohaukkaa ja 4 hiirihaukkaa. Kahlaajia edustivat tänään tylli, 2 kapustarintaa, isokuovi, 4 valkovikloa, 2 töyhtöhyyppää, taivaanvuohi ja suosirri. Pikkulintuja saaressa mm. 25 punarintaa, n. 25 hippiäistä, 8 leppälintua, 7 harmaasieppoa, 2 kirjosieppoa, 3 pensastaskua, 2 keltavästäräkkiä, puukiipijä, luotokirvinen, järripeippo ja nuori pikkusieppo Gamla Postenin männikössä. Syksyn ensimmäinen sinirinta oleskeli illalla itäniityn rannassa. Lisäksi saaressa oli n. 10 käpytikkaa, harmaahaikara, teeri ja Jouni näki aamulla kehrääjän Itäniityn reunalla. Ilta kului leppoisasti saunoessa ja herkullista kala-ateriaa nauttien.

isok
Isokuovi yritti piilotella itäniityllä

Lauantai 12.9.2009 oli lämmin ja aurinkoinen ”kesäpäivä”. Tuuli oli leppeä etelästä, myöhemmin lounaasta 5 m/s. Illalla tuli lännestä pilveä, muuten rankkaa auringon porotusta. Jouni lähti aamulla mantereelle. Lintuja näkyi niukasti eiliseen verrattuna – petoja 2 sinisuohaukkaa, 3 hiirihaukkaa, merikotka ja n. 40 varpushaukkaa. Kahlaajia vain tylli, 2 taivaanvuohta, 2 isokuovia ja 3 valkovikloa. Aamulla laskettiin mereltä n. 2500 haahkaa, lähes kaikki koiraita. Mustalintuja muutti 5, lisäksi kaakkuri ja harmaahaikara sekä iltapäivällä 55 kurkea yhdessä parvessa etelälounaaseen. Käpytikkoja oli tänään 5, paikallinen sepelkyyhky, 7 teertä ja Juha löysi päivällä koulun läheltä vilkkaasti ääntelevän ja liikkuvan idänuunilinnun – oletettavasti sama yksilö joka oli saaressa jo viime viikonloppuna. Koulun suopayrteissä hyristeli jälleen etelänpäiväkiitäjä. Illansuussa oltiin Outin kanssa veneellä kuvaamassa merimetsoja ja illalla nautittiin taas maittava kala-ateria.

mer
Merimetsot ovat lisääntyneet myös Utön vesillä, eivät kylläkään pesi alueella

Sunnuntai 13.9.2009 oli puolipilvinen, tuuli kaakossa ja vähän voimistunut. Lintuja liikkuikin aamulla taas vähän paremmin – tunnin staijaus luotsiasemalla tuotti mm. 2 isosirriä, 4 suokukkoa, valkoviklon, isokuovin, tumman merikihun, tuulihaukan, 12 mustalintua ja haahkaparvessa lounaaseen muuttaneen kokonaan kermanvalkoisen haahkan! Aika hätkähdyttävän näköinen flavistinen yksilö, jollaista silmiini ei ole ennen koskaan osunut. Merimetsoja ja haahkoja valui koko aamun lounaaseen. Itäosassa oli aamulla mm. syksyn eka lapinkirvinen, 9 varpushaukkaa, tylli, taivaanvuohi ja valkoviklo sekä kylän yllä pyörivä kapustarinta. M/s Eivor lähti mantereelle klo 11.15, taas kauniin kesäisessä säässä. Paluumatkalla nähtiin mm. tuulihaukka ja n. 20 mustalintua ja Turussa oltiin jo klo 17.30.

Lisää kirjoituksia

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...

Rariovi auki itään päin

Torstaina 16.10.2025 oli pilvistä, lämpöä 11 astetta ja eilisestä voimistunutta länsi-, myöhemmin luoteistuulta...