Keskikesän sesonkia

Tiistaina 12.7.2011 aamu valkeni yöllisen sateen jälkeen pilvisenä mutta pääosa loppupäivästä oli kuitenkin selkeä. Tuuli oli napakasti lounaasta 12-14 m/s. Aamulla tunti staijausta luotsiasemalla ja illansuussa käynti itärannalla ja eteläniemessä, muuten enemmän vieraiden kanssa. Lintuja havaittiin mm. pikkukuovi, 7 liroa, 11 suosirriä, 2 kuovisirriä, 3 suokukkoa ja ruisrääkkä. Tuttuja oli tänään paljon, veneilijöitä kun riittää edelleen runsaasti. S/y Taivaanvuohella käytiin Ormskärissä retkellä.

KUOVISIRREJÄ ON NYT OLLUT JOKA PÄIVÄ ITÄRANNALLA

Keskiviikko 13.7.2011 kului muissa kuin lintujutuissa – venevieraamme lähtivät iltapäivällä ja uudet ulkomaiset vieraamme saapuivat samaan aikaan. Ihan leppoisaa. Tänään itselläni vain vähän kiikarointia mutta Varesvuon Markus kävi toteamassa itärannalla 15 suosirriä ja 3 kuovisirriä, lisäksi tänään näkyi pikkukuovi, liro ja valkoviklo. Tuuli oli nyt viileä luoteinen, 7-8 m/s, ja taivas puolipilvinen. Huomenna pitää jo taas päästä kunnolla maastoon…

HAARAPÄÄSKY HYÖNTEISPYYNNISSÄ ITÄNIITYN KUKKAKEDOLLA

Torstai 14.7.2011 olikin jälleen kaunis ja lämmin kesäpäivä, pohjoistuuli heikko. Lomailua vieraiden kera iltapäivään jolloin vene lähti mantereelle. Illalla olin pitkästä aikaa vähän kuvaamassa itärannalla. Pieni kierros tehtiin tänäänkin veneellä, nyt Kobbanin ympäri. Päivän lintuhavainnoista mainittavimmat olivat 15 merihanhea, tuulihaukka (korkealla etelään), ruisrääkkä ja muuttokahlaajia levähtävinä 2 liroa, 6 valkovikloa, metsäviklo, 2 töyhtöhyyppää, suosirri, 3 kuovisirriä ja jänkäsirriäinen, joka oleskeli illalla itärannan lietteillä. Illalla etelästä saapui tummia pilviä, sadetta ennakoiden.

JÄLLEEN NÄHTIIN JÄNKÄSIRRIÄINEN ITÄRANNALLA

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...