Keväisiä rareja

Vapunpäivänä, 1.5.2017, oli aurinkoista ja lämpöäkin jo 8 astetta. Tuuli oli lounaasta 8-9 m/s mutta heikkeni paljon päivän mittaan. Staijia noin 4 tuntia ja koko saaren komppaus. Muuttavana nähtiin mm. 15 kuikkaa, 7 Gaviaa, härkälintu, 138 mustalintua, 28 pilkkasiipeä, 4 merikihua, kevään ekat 4 pikkulokkia, 97 ruokkia, mustaviklo ja ampuhaukka. Saaresta löytyi mm. valkoposkihanhi, huuhkaja (pitkään Kobbanilla), karikukko, 31 tilheä, 2 nokkavarpusta, mustavaris, isolepinkäinen, lapinsirkku, kevään eka haarapääsky, mustapääkerttu ja 2 naaraspukuista mustaleppälintua. Aamupäivällä löytyi (Osmo Lamminen) lammashaan reunalta harjalintu, joka myöhemmin nähtiin useita kertoja eri puolilla saarta ja iltapäivällä jopa puputti jonkin aikaa itäniityn reunamännyissä. Upupa oli myöhemmin myös kuvattavissa Fladanin rannalla ja hotellin hiekkakentällä. Mantereelle lähti tänään iso joukko lintuväkeä mutta saareenkin jäi vielä kymmenkunta.

HARJALINTU LIIKKUI NIIN VILKKAASTI ETTEIVÄT KAIKKI EHTINEET LINTUA EDES NÄHDÄ
HARJALINTU LIIKKUI NIIN VILKKAASTI ETTEIVÄT KAIKKI EHTINEET LINTUA EDES NÄHDÄ

Tiistaina 2.5.2017 oli aurinkoinen ja melko heikkotuulinen (lounas 3, myöhemmin luode 7-10 m/s) päivä, jonka lämpö kipusi jo 9 asteeseen. Stajia luotsiasemalla noin 4 tuntia ja saarikierros, väreily tosin jo haittasi meristaijia. Nähtiin mm. 11 kuikkaa, 7 Gaviaa, 21 mustalintua, noin 1300 allia, 46 ruokkia, 6 merikihua, silkkiuikku, 8 kurkea, kalasääski, haarapääsky ja liro. Saaresta löytyi mm. karikukko, mustavaris, peräti noin 300 (!) tilheä, nokkavarpunen ja 6 urpiaista. Hysy (= hyönteissyöjä)-osastokin sai nyt täydennystä, nähtiin mm. 2 käenpiikaa, naaraspukuinen mustaleppälintu, kevään eka pensastasku ja keltavästäräkki, 4 leppälintua, 6 mustapääkerttua, 4 pajulintua ja ”kovimpana” saaren kautta aikojen kuudes rusorintakerttu. Koiraslinnun löysivät Timo ja Pirkko Koskinen itäniityn luoteiskulmasta ja kun kaikki keräännyimme paikalle, niin lintu löytyi nopeasti uudelleen ja saatiin joitain dokumenttikuviakin. Näyttää vahvasti itäiseltä cantillansilta. Rusorinta lauloi useaan otteeseen katajien kätköissä vaimeahkoa laulua ja kähmyili heinikossa ja katajikossa, näyttäytyi muutaman kerran myös pihlajien oksilla ja Utön kuuluisassa raripuskassa. Lintu oli paikalla vielä illansuussakin.

SAAREN KAUTTA AIKAIN KUUDES RUSORINTAKERTTU
SAAREN KAUTTA AIKAIN KUUDES RUSORINTAKERTTU

Keskiviikkona 3.5.2017 päällä oli vahva korkeapaine ja sen myötä lintumaailma oli paljon hiljentynyt. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen (4-6 m/s), taivas oli selkeä ja yö kylmä. Päivällä lämpöä oli 9 astetta. Aamulla noin 4 tuntia staijia mutta merellä oli hiljaista – mainittavimmat olivat 10 kuikkaa, 3 kaakkuria, 2 Gaviaa, 17 pilkkasiipeä, 56 mustalintua, 9 ruokkia, 6 pikkukuovia ja 4 merikihua. Aamun hienoin havainto oli aivan vierestä pohjoiseen vinhasti lentänyt admuuttohaukka. Saaressa oli nyt niukasti lintuja, mainittavia valkoposkihanhi, naaraspukuinen mustaleppälintu edelleen hotellilla, 3 pensastaskua, vuoden ekat 3 räystäspääskyä, mustavaris, urpiainen ja 60 tilheä. Rusorintakerttua ei enää löytynyt. Saareen saapui päivällä lisää kuvaajia ja lintuporukkaa, mm. Tittosen Jouni ja Jukka Vainio. Mantereelle lähtivät Järvisen Mikko, Vickholm, Markkula, Ala-Hiiro ja Holvitie.

MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON SAARESSA NYT 2 PARIA
MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON SAARESSA NYT 2 PARIA
KELTASIRKUT LOPETTELEVAT KOHTA MUUTTOAAN
KELTASIRKUT LOPETTELEVAT KOHTA MUUTTOAAN

 

Lisää kirjoituksia

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...

Pääsiäissumussa

Keskiviikkona 16.4.2025 pääsin vihdoin takaisin Utöhön, Outi tulee muutaman päivän perässä. Päivä oli...