Kevät etenee, vihdoin sepelsieppokin

Tiistaina 15.5.2012 vallitsi edelleen navakka etelätuuli (10-11 m/s), joka vasta illalla rauhoittui. Päivä oli jälleen pilvetön mutta silti aika viileä. Merimuutto oli heikkoa mutta kolmen tunnin staijaus tuotti mm. 2 kuikkaa, 12 Gaviaa, 13 ruokkia, 2 valkoposkihanhea, merikihun, valkoviklon, muuttavan piekanan ja tämän kevään kolmannen etelänkiislan: jp-lintu eteläpuolelta länteen klo 06.50. Saaressa hieman eilistä enemmän pikkulintuja, etenkin hernekerttuja ja pajulintuja. Muista mainittakoon mm. 3 satakieltä, 3 sinirintaa, rytikerttunen, 2 pensassirkkalintua, peltosirkku, 4 naaraspukuista mustaleppälintua, ainakin 5 punavarpusta, 4 lehtokerttua, 5 pikkusieppoa (1 juv-koiras), 2 pikkulepinkäistä ja 2 pikkukäpylintua. Tuulihaukkoja näkyi kaksi, suokukkoja 3 ja huuhkaja istuskeli taas vakiopaikallaan. Laaksosen Juha ja Willströmit lähtivät illalla tuulen heiketessä käymään Svartbådanilla, josta löytyi vielä mm. 20+4 merisirriä! Hannu ja Antti Toukola lähtivät tänään mantereelle.

RYTIKERTTUSET PIILESKELEVÄT TÄÄLLÄ USEIN ALUSKASVILLISUUDESSA

Keskiviikkona 16.5.2012 taivas oli pääosin pilvessä ja tuuli idässä, 5-6 m/s. Edelleen oli viileää. Staijattiin tänäänkin sentään 3 tuntia mutta enemmän kiertelyä ja kuvaamista. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 11 kuikkaa, 10 Gaviaa, 6 ruokkia, ruskosuohaukka, tuulihaukka, valkoposkihanhi, 3 merikihua ja jo n. 2200 koirashaahkaa avomerellä parveilevina. Saaressa melko niukasti lintuja mutta maininnan ansaitsevat lapinsirri itärannalla (+1 muuttava), huuhkaja, 3 satakieltä, 3 sinirintaa, peltosirkku, 3 pikkusieppoa, urpiainen, Loxia ja naaraspukuinen mustaleppälintu. Saaressa oli jälleen myös sepelrastas – aamulla koulun pihalla ja myöhemmin iltapäivällä Patteriniemen tyvellä. Illalla alkoi vesisade.

SATAKIELIÄ ON NYT MELKEIN PÄIVITTÄIN
SEPELRASTAS OLESKELI PATTERINIEMEN RUMAN VERKKOAIDAN TUNTUMASSA

Torstai 17.5.2012 oli sumuinen ja sateinen päivä. Merelle ei nähty oikeastaan lainkaan ja sadekin piti taukoa vain alkuiltapäivällä. Tuuli oli heikko etelä-lounainen. Lintuja oli yöllä tullut kohtuullisesti, erityisesti hernekerttuja (n. 60) ja pajulintuja (n. 80).  Muista mainittakoon ryti- ja ruokokerttunen, 9 punavarpusta, 2 mustaleppälintua, 7 keltavästäräkkiä, 2 pikkusieppoa ja pikkukäpylintu. Sinisuohaukkanaaras muutti itään.  Ilkka löysi aamun vesisateessa telttapaikalta naarassiepon, jossa oli mukavasti paljon sepelsiepon tuntomerkkejä. Lintu äänteli hiip-hiip ja kuvien perusteella määritettiin naaras-sepelsiepoksi. Muutamaa tuntia myöhemmin koulun luota löytyi myös naaras-sepelsieppo, joka niinikään kuvattiin hyvin. Oliko kyseessä sama vai eri lintu, on tätä kirjoitettaessa vielä auki. Iltapäivällä saareen saapui lisää lintuporukkaa, ainakin Jari Lagerroos, Kari Kekki, Juha Järvi, Petri Salo, Jani Vastamäki, V-V Salonen, Seppo Sällylä, Simo Veistola ja Oskari Härmä. Valtaosa uudesta porukasta näki koulun sepelsiepon. Tänään meni 170 poikki saaren lajeissa vuoden alusta lukien – 3 päivää myöhemmin kuin viime vuonna…

DOKUMENTTIKUVA AAMUISESTA NAARAS-SEPELSIEPOSTA, SATEESSA KUVATTUNA...

Lisää kirjoituksia

Syksyistä menoa ja meininkiä!

Torstaina 8.10.2026 oli vaihteeksi pilvistä ja aamupäivällä vähän vesisadettakin. Lämpöä oli 13 astetta...

Tuulta piisaa, syksyn lintujakin

Maanantaina 5.10.2026 oli epävakaista – sadetta klo 10 saakka, myöhemmin pilvistä ja kovaa...

Pieniä vihreitä

Torstaina 1.10.2026 oli pääosa päivästä matalalla roikkuvaa pilveä, utuista ja kosteaa. Lämpöä oli...

Hyönteissyöjät tiukassa

Maanantaina 28.9.2026 oli varsin vaisu lintupäivä. Tuuli oli etelästä 7-9 m/s, aurinko paistoi...

Sadetta ja aurinkoa, lintuja maltillisesti

Torstaina 24.9.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 15 astetta ja pohjoisenpuoleista tuulta 4-8 m/s....

Rariovi raollaan

Maanantaina 21.9.2026 kova tuuli hellitti – aluksi länsituulta 3-5 m/s ja illalla luoteesta...