Leppoisa lomaviikko Utössä

Kesäloman viimeinen viikko vietettiin Outin kanssa ”uudessa” Utön talossamme, vuokrasopimuksemmehan astui voimaan 1.8.2006 alkaen. Saavuimme saareen kuitenkin jo 31.7. ja takaisin Turkuun lähdettiin m/s Eivorilla 6.8.2006. Viikko oli kaikkineen upea: ilmat lämpimät, sadetta vain pari pientä kuuroa, tuulet pääosin heikkoja ja tunnelma leppoisa. Talo osoittautui erittäin toimivaksi ja viihtyisäksi, tänne on mukava tulla taas pian uudelleen! Päivät kuluivat kuin siivillä – aamuin ja illoin tein kumpanakin runsaan 2 tunnin kierroksen lintuja katsellen ja kuvaten, päivät kuluivat torpan pikku askareissa tai uiden ja soudellen. Vieraina kävivät 2-4.8. Outin sisko perheineen sekä Outin kaksi vanhinta tytärtä. Elämää riitti, seura oli ensiluokkaista ja ruokakin oli jälleen kerran erinomaista. Lintumiehistä tervehtimässä kävivät Helstolan Jari ja Aholan Markus, jälkimmäinen perheineen.

uto

Linturintamalla oli vielä melko hiljaista syysmuuton käynnistelyä – lajeja yhteensä 69 kpl. Kahlaajia oli alkuviikolla runsaammin, mm. kuovisirrejä 1-2 (3 kertaa), vesipääsky, tundrakurmitsoja neljänä päivänä 1-4, suosirrejä enimmillään n. 30, lapinsirrejä, pikkukuoveja, kapustarintoja, suokukkoja, metsä-, valko- ja mustavikloja ym. Saarella pesineet kirjokertut olivat edelleen paikalla, nuoria lintuja ainakin 3 ja niiden seurassa 1 ad-nisoria. Itäniityn ruovikossa oli pesinyt keväällä äänessä ollut luhtakana, sillä rantalietteellä piipahti muutamaan otteeseen kuvattavana ainakin 2 nuorta luhtakanaa.

skvatti
kana

Hyönteissyöjämuutto oli aluillaan – ensimmäiset pensastaskut, keltavästäräkit, käet, käenpiiat, harmaasiepot, pajulinnut ja punavarpuset (enimmillään 5). Tuulihaukkoja näkyi lähes joka päivä, varpushaukkoja ainakin 5 ja koiras-kanahaukka aiheutti kauhua kahlaajissa ja pääskyissä. Mainittakoon vielä itärannalla kahtena päivänä uiskennellut nuori kuikka, joka ikuistettiin muistikortillekin. Harvinaisin elollinen taisi kuitenkin löytyä perhosista eli koulun niityllä asustanut isokultasiipi (useita yksilöitä, tunnistus perhosleiriläisiltä viikonloppuna) – tuiki harvinainen perhoslaji Suomessa!

kuikkaa

Paluumatka 6.8.2006 sujui mukavasti helteisenä päivänä, laivakin oli tunnin etuajassa. Jurmosta tuli kyytiin lintumiehiä 5 kappaletta, olivat tehneet hienon urakan siivoamalla Jurmon rantoja muovi- ym. roskasta. Kaupungin tukala helle kirvoitti ajatukset pikaiseen paluuseen Utöhön…

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...