Luminen Utö

Maanantaina 4.12.2023 jatkui pilvikeli ja pohjoiskoillinen tuuli, 4-5 m/s. Pakkasta oli 5 astetta, rannat ovat kuitenkin edelleen sulat. Staijia tunti aamulla luotsiasemalla ja koko saari kierrettiin. Nähtiin mm. 2 haapanaa, 2 tavia, alli, 20 mustalintua, 80 merimetsoa, varpushaukka, ampuhaukka ja kahlaajia merisirri Öröbådanilla (olleet kovin vähissä), 3 lehtokurppaa, 2 taivaanvuohta ja jänkäkurppa. Muita olivat mm. huuhkaja päivehtimässä Gamla Postenilla, 2 luotokirvistä, 3 peukaloista, rautiainen, punarinta, 3 räkättirastasta, 7 kuusitiaista, 4 kottaraista, pikkuvarpunen, 2 tikliä ja pikkukäpylintu. Saareen saapuivat lintureissulle Jukka Rannikko ja Pentti Jompero.

TELKKIÄ ON VIELÄ VARSIN VÄHÄN UTÖN VESILLÄ
TELKKIÄ ON VIELÄ VARSIN VÄHÄN UTÖN VESILLÄ

Tiistaina 5.12.2023 oli jälleen pilvistä ja lähes koko päivän ajan lumisadetta. Tuuli oli aluksi etelästä ja myöhemmin pohjoisesta, 2-5 m/s, ja pakkasta oli 1-2 astetta. Aamulla ja iltapäivällä lyhyt staiji, muuten koko saaren komppausta. Nähtiin mm. 8 haapanaa, tavi, 5 allia, 40 mustalintua, 3 tukkakoskeloa, varpushaukka ja ampuhaukka. Eteläpuolen luodolla oli 3 merisirriä, saunalahdella 2 taivaanvuohta ja Gamla Postenilla jälleen huuhkaja. Muista mainittakoon luotokirvinen, 4 tilheä, 4 peukaloista, rautiainen ja 4 kottaraista. Kyllä nyt on Utössä niin paljon lunta ettei ole ainakaan kymmeneen vuoteen ollut…

LUMINEN SAARI
LUMINEN SAARI
HUUHKAJA VIIHTYY TAAS PÄIVISIN PÄÄSAAREN MÄNNYISSÄ
HUUHKAJA VIIHTYY TAAS PÄIVISIN PÄÄSAAREN MÄNNYISSÄ

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2023 oli pääosin pilvistä, vähän taas lumisadetta, mutta iltapäivällä näkyi hetken aurinkoakin. Lämpötila oli 0 ja -1 välillä, pohjoistuulta 4-5 m/s. Staijia vajaa 2 tuntia luotsiasemalla ja taas kierrettiin koko saari. Merellä nähtiin mm. 11 allia, 20 mustalintua, pilkkasiipi, 4 haahkaa, haapana ja 3 tavia. Saaressa havaittiin mm. taivaanvuohi, tuulihaukka, ampuhaukka, jälleen huuhkaja Gamla Postenilla sekä pikkulintuja mm. punarinta, 2 peukaloista, 2 luotokirvistä, kuusitiainen, 4 kottaraista, 3 käpytikkaa, n. 15 urpiaista ja 2 tundraurpiaista. Rannikko ja Jompero lähtivät iltapäivällä mantereelle.

LUOTOKIRVISILLÄKIN ON HOMMAA LÖYTÄÄ SYÖTÄVÄÄ LUMEN KESKELTÄ
LUOTOKIRVISILLÄ ON HOMMAA LÖYTÄÄ SYÖTÄVÄÄ LUMEN KESKELTÄ
TUNDRAURPIAINEN KYLÄLLÄ
TUNDRAURPIAINEN KYLÄLLÄ

Perjantaina 8.12.2023 oli lähdettävä Turkuun, meidän kaupunkiasunnon putkiremppa alkaa vihdoin valmistua ja edessä on tavaroiden raijaaminen Outin kanssa takaisin asuntoon – muuttotouhua siis. Laiva lähti Utöstä klo 05.30 ja pysähdyttiin vain Jurmossa, jonka takia saavuttiin Pärnäisiin jo aamun valjetessa klo 9. Jäistä maantietä Turkuun ja hommiin!

VIHERPEIPPOJA TALVEHTII UTÖSSÄ NOIN 30.
VIHERPEIPPOJA TALVEHTII UTÖSSÄ NOIN 30.

Uusimmat kuvat isompina täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....