Mantereelle – ja pian takaisin…

Torstai 6.11.2014 oli sadepäivä. Koko päivän satoi räntää ja vettä kovan itätuulen (12-15 m/s) puskemana, lämpöä oli enimmillään 4 astetta. Tein kirjoitus- ja kuvahommia eivätkä muutkaan tainneet enemmälti retkeillä. Meidän ruokinnalla kävi mm. punarinta ja rautiainen. Illalla saareen saapui Leo Lindroos lintuhommiin. Itse lähden perjantain aamulaivalla käymään mantereella asioilla, takaisin jo lauantaina.

JOKUNEN KUUSITIAINENKIN ON VIELÄ LIIKKEELLÄ
JOKUNEN KUUSITIAINENKIN ON VIELÄ LIIKKEELLÄ

Perjantai 7.11.2014 kului Hesassa ”työasioissa” ja lauantaina 8.11.2014 lähdettiin Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajo Nauvoon, kauppa ja tuttu kahvipaikka, kunnes siirryttiin m/s Eivoriin. Muita lintuihmisiä ei laivalla nyt näkynyt. Matka taittui pääosin auringonlaskun jälkeen ja Utöhön saavuttiin klo 19.30 kuun ja tähtien loimottaessa taivaalla. Harvinainen pilvetön hetki.

VÄSTÄRÄKKI ON VIELÄ HAVAITTU PÄIVITTÄIN
VÄSTÄRÄKKI ON VIELÄ HAVAITTU PÄIVITTÄIN

Sunnuntaina 9.11.2014 oli mukava ulkoilusää – puolipilvistä, maltillinen 5-8 m/s lounaistuuli ja lämmintä +10 astetta. Näkyvyys oli utuinen ja kun merellä ei tuntunut lintuja liikkuvan niin staiji jäi vähälle ja kierrettiinkin enemmän saarta. Nähtiin mm. varpushaukka, taivaanvuohi, pikkutikka, 22 tilheä ja admuuttohaukka ilmaantui Knivskärin reunamerkille – lieneeköhän taas sama lintu, joka on tuolla paikalla talvehtinut jo 5 vuotta…?

TILHET ALKAVAT VASTA NYT SAAPUA
TILHET ALKAVAT VASTA NYT SAAPUA

Pikkulintuja oli kohtuullisesti, mm. 2 pulmusta, 2 kuusitiaista, västäräkki, 6 niittykirvistä, 3 kiurua, kangaskiuru, 3 rautiaista, 6 peukaloista ja tiltaltti. Hotellilta löytyi päivällä naaraspukuinen mustaleppälintu ja kyläalueella pyöri pitkin päivää vuorihemppo.

NAARAS MUSTALEPPÄLINTU TÄNÄÄN HOTELLILLA
NAARAS MUSTALEPPÄLINTU TÄNÄÄN HOTELLILLA

 

Lisää kirjoituksia

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...

Takaisin Utöseen

Lauantaina 8.8.2026 oli aika palata takaisin kotikulmille Utöhön, Outi jatkoi vielä joksikin päiväksi...

Luhtakanan pesintä plus käynti mantereella

Maanantaina 3.8.2026 jatkui kesäinen sää: puolipilvistä, 18-19 astetta lämpöä ja edelleen lounaistuulta, nyt...

20 vuotta Utössä

Torstaina 30.7.2026 oli pääosin aurinkoista ja lämmintä (20 astetta), etelätuulta 6-8 m/s. Lyhyt...

Pientä kahlaajaliikettä

Maanantaina 27.7.2026 oli kahtiajakoinen sää: aamulla sadetta klo 10 saakka ja uudelleen klo...

Vaihtelevia kesäkelejä

Torstaina 23.7.2026 satoi aamulla vettä, myöhemmin oli aurinkoista. Lämpöä oli 18-19 astetta ja...