Monipuolista talvilajistoa

Perjantaina 7.12.2012 kaakkoistuuli oli vähän heikentynyt (8-10 m/s) ja ei satanut lainkaan! Taivas oli pilvessä ja lämpöä 2 astetta. Staijattiin kolmisen tuntia ja komppaustakin vaarallisen liukkaassa maastossa. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 29 kyhmyjoutsenta, 5 laulujoutsenta (+4 sp), 4 haahkaa, 31 allia, 53 pilkkasiipeä (joista 45 yhdessä parvessa!), 5 tukkakoskeloa, 13 naurulokkia, 6 riskilää ja 9 ruokkia. Saaressa havaittiin mm. ampuhaukka, 2 luotokirvistä, 18 tilheä, 2 peukaloista, punarinta, 12 räkättiä, 3 peippoa, järripeippo, 2 vihervarpusta, urpiainen ja hotellilla edelleen vuorihemppo. Päivän lajimäärä oli 35. Sällylä ja Koistinen lähtivät aamulaivalla mantereelle, samoin Outi, ja illalla saapui Mika-Petri Harju perheensä kanssa lintuja katsomaan.

ISOKOSKELOKOIRAS RANTAVAJOJEN HEIJASTUKSESSA

Lauantai 8.12.2012 valkeni pikkupakkasessa ja yllättäen meri oli lähes tyven. Yöllä oli satanut lunta ja maa oli taas valkoinen. Kaunis ja puolipilvinen sää jatkui iltaan saakka, lämpöä tänään -1 aste. Staijattiin yli 3 tuntia ja saarikin kierrettiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 3 Gaviaa, tavi, 3 haahkaa, 11 allia, 36 pilkkasiipeä, 90 telkkää, 4 tukkakoskeloa, 5 naurulokkia, 1kv-selkälokki, 16 riskilää ja petolinnuista naaraspukuinen sinisuohaukka, varpushaukka, 2 merikotkaa sekä Knivskärin merimerkeillä jälleen ad-muuttohaukka. Huuhkaja istuskeli illalla Ormin laella, yksinäinen merisirri ruokaili luodoilla Pattskärin takana ja varhain aamulla löysin luotsiaseman edustalta naaraspukuisen allihaahkan, joka n. 10 minuutin päästä nousi lentoon mutta jäi loppupäiväksi Pattskärin eteläkärjen vesille. Pikkulinnuista mainittakoon mm. luotokirvinen, 31 tilheä, 2 peukaloista, punarinta, 29 räkättiä, pikkuvarpunen, 4 peippoa, järripeippo ja vuorihemppo. Mainio joulukuinen lintupäivä, joka tuotti 42 lajia.

MUSTARASTAILLAKIN ON HAKEMISTA RUUASTA

Sunnuntaina 9.12.2012 oli aika lähteä töihin Turkuun. Aamu oli puolipilvinen, länsituuli vain 2 m/s ja lämpötila nollassa. Ennen laivan lähtöä staijattiin  hetki luotsiasemalla ja nähtiin mm. 2 kaakkuria, härkälintu, 167 allia, 3 riskilää, mustalintu, 3 tukkakoskeloa ja 2 laulujoutsenta. Saaressa ehdittiin nähdä mm. punarinta, vuorihemppo, 5 tilheä, 22 räkättiä ja 6 mustarastasta. Laivamatka mantereelle sujui kauniissa säässä – meri lähes tyven – mutta Nötössä alkoi lumisade. Nähtiin mm. kaakkuri ja useita riskilöitä. Päivitän tämän taas laivalta, Nötön pohjoispuolelta.

RÄKÄTTEJÄ TULEE SAARIIN VIELÄ MANTEREELTA PÄIN

VIIME PÄIVINÄ ON NÄKYNYT VIELÄ USEITA RUOKKEJA

Lisää kirjoituksia

Hakkivaellus voimistuu

Sunnuntaina 13.9.2026 palattiin Outin kanssa takaisin Utöhön Turussa ”käynnin jälkeen. Ajettiin iltapäivällä Nauvoon,...

Lajikuvat Utön linnuista

Olemme nyt asuneet Utössä runsaat 20 vuotta ja – vähän kuin ”väliaikatietona” –...

Utössä havaituista rusorintakertuista

Utössä on saaren lintuhistorian aikana havaittu 9 rusorintakerttua. Jokin aika sitten rusorintakerttu kuitenkin...

Sateiden lomassa

Maanantaina 7.9.2026 oli puolipilvistä, mutta illalla saapui lännestä hajanainen saderintama. Lämpöä oli 18...

Jalluja ja macroja

Torstaina 3.9.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 17 astetta ja lounaistuulta 9-10 m/s eli aika...

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....