Muutto hyytyi

Toinen pääsiäispäivä 25.4.2011 oli ”vaihtopäivä” – mantereelle lähti Utöstä yli 100 henkeä, myös lähes kaikki lintuporukat. Lintuharrastajia jäi paikalle Holvitien Mikko ja minä, lisäksi laivalla saapuivat Kuusiston Kimmo ja Rantasen Esko. Aamumuutto oli hiljaista – mainittavimmat 4 kuikkaa, 5 Gaviaa, 17 metsähanhea (rossicus-tyyppisiä), 2 merikihua, 2 lapintiiraa (kevään ekat), räyskä, 5 ruokkia, pikkukuovi, 15 isokuovia ja saunalahdella pyörähti taviparvessa koiras heinätavi. Saaressa oli niukasti lintuja, mainittavimmat tuulihaukka, 4 ristisorsaa, 4 mustakurkku-uikkua, lehtopöllö, luotokirvinen, peukaloinen, pensastasku, leppälintu, kevään ensimmäinen kirjosieppo ja nokkavarpunen. Taitaa olla lähes kuukauteen ensimmäinen päivä kun ei näkynyt mustaleppälintua! Sää oli edelleen pilvetön ja heikkotuulinen, Outin kanssa ajeltiin iltapäivällä paatilla Utön ympäri ja rantauduttiin Finnskärissä.

ai
Parisataa allia kelluu päivittäin Utön vesillä

Tiistaina 26.4.2011 saari oli – jos mahdollista – entistä tyhjempi muuttolinnuista. Sää oli kirkas (illalla tosin luoteesta pilviä) ja heikohko tuuli kiersi etelän kautta luoteeseen. Muuttavana havaittiiin mm. kuikkia 11, Gavia 2, silkkiuikku 4, laulujoutsen 2+3, lapintiira 9, merikihu 6, ruokki 11, valkoviklo 2, kapustarinta, pikkukuovi 7, isokuovi 47, töyhtöhyyppä, haarapääsky ja räystäspääsky. Saarella mainittavimpia havaintoja olivat 6 ristisorsaa, tuulihaukka, ampuhaukka, 8 tilheä ja luotokirvinen. Kuviakaan ei tänään syntynyt.

tiltal
Tiltaltti on päivittäinen mutta määrät niukkoja

Keskiviikkona 27.4.2011 tuuli oli pohjoisesta 10 m/s mutta taivas edelleen selkeä, lämpöä 8 astetta. Staijausta ja komppausta, vähän kuvaamistakin. Muuttavana havaittiin mm. kaakkuri, 12 kuikkaa, 9 Gaviaa, 2 kanadanhanhea, kevään ensimmäinen nuolihaukka, varpushaukka, 46 meriharakkaa, 3 taivaanvuohta, 21 valkovikloa, metsäviklo, merikihu, 2 kalatiiraa, 33 lapintiiraa ja 8 ruokkia. Saaresta löytyi mm. 4 ristisorsaa, kangaskiuru, 58 tilheä, 7 koirasleppälintua, kevään ensimmäinen hernekerttu, 3 kulorastasta, 5 pajusirkkua, luotokirvinen ja koululta taas nokkavarpunen.

lepal
Leppälintuja saapui tänään useita

Lisää kirjoituksia

Kesämeininkiä Utössä

Keskiviikkona 24.6.2026 oli aika palata Utöhön. Ajeltiin sateisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin,...

Kaukoputkijuttua

Näin lintujen kevätmuuttokauden päätteeksi voi vähän muistella kaukoputkien käyttöä muutontarkkailussa. Kuluneena alkuvuonna olen...

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...

Meriretkellä – ja vielä mehiläissyöjäkin

Maanantaina 8.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (17 astetta), heikkoa kaakkoistuulta. Staijia aamulla pari...

Kevätmuuton häntiä

Torstaina 4.6.2026 oli aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, ja lämpötila kipusi jo 18 asteeseen. Kaakkoistuuli...

Kevätmuutto hiljenee

Maanantaina 1.6.2026 oli aamulla pilvistä, myöhemmin auringonpaistetta, ja lämpöä runsaat 14 astetta. Etelätuuli...