Pieni pyörähdys Mynämäelle

Lauantaina 6.6.2009 vietin kevyen retkipäivän lähtemällä vasta puoli kymmenen maissa käymään Mynämäellä, Mietoistenlahden hienoissa maisemissa. Mietoisten kirkolla ollut kattohaikara oli piipparin mukaan noussut lentoon ja kadonnut mutta ei hätää. Saaren kartanon tienhaarassa lauleli koleassa (9 astetta!) ja pilvisessä ”kesäsäässä” innokaasti viitakerttunen, tämä Turun seudulla harvalukuinen laulutaituri. Dumari oli jostain syystä mieltynyt laulamaan pensaikkojen välissä kulkevalla sähkölinjalla – ei siis kovinkaan kuvauksellinen paikka. Vajaan tunnin aikana lintu piipahti vain muutaman kerran pikaisesti pensaisiin ja taas takaisin langalle! Kovin oli avoin laulupaikka. Jokunen kuva tuli kuitenkin otettua erikoisen laulupaikankin takia.

viita

Käynti Vasikkahaan lintutorneilla ei nyt tuottanut n. 25 kurkea ja laulujoutsenta lukuunottamatta mainittavampaa ja kahvi maistuikin kylmän kelin lomassa mainiosti. Paluumatkalla Mietoisten kirkon kohdalla kaukana pellolla näkyi kuitenkin nyt kattohaikara eli porkkananokka oli palannut takaisin eiliselle paikalleen. Pysähdyin toviksi katselemaan tätä toista Turun seudulla harvalukuista vierasta ja jokunen dokumenttikuva kaukaa tallentui muistoksi. Turussa olin takaisin klo 14.30 paikkeilla.

katt

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...