Pikkuhyvää sateiden lomassa

Torstaina 18.10.2012 satoi lähes koko päivän. Sade hellitti vasta myöhään iltapäivällä, tosin aamulla ehdittiin vajaa tunti staijata. Muuttavana nähtiin mm. 6 Gaviaa ja 51 pikkulokkia. Saaressa oli melko niukasti lintuja mutta jotain sentään: pikkutikka, 2 taivaanvuohta, 7 pyrstötiaista, nokkavarpunen (kävi mm. ruokinnallamme), 3 mustapääkerttua, eilinen ad-koiras mustaleppälintu edelleen ja illansuussa kaupan takaa löytyi ilmeinen hippiäisuunilintu korkeista puista – oltuaan näkyvissä monta minuuttia korkealla ja huonossa valossa katosi ns. Pirkon pihalle.

NOKKAVARPUNEN PIHARUOKINNALLAMME

Saareen saapui iltapäivällä Outin lisäksi liki 30 lintuharrastajaa, mm. Juha Laaksonen perheineen, Laineen Henkka, Kuuselan Jyrki, Kivisen Kaisa, Suihkon Tuula ja Pirkanmaan lintuyhdistyksen iso retkiporukka, jossa tuttuja mm. Kalkon Olavi ja Jukka T. Helin.

MUSTAPÄÄKERTTU KURKOTTELEE PIHLAJANMARJOJA

Perjantaina 19.10.2012 saatiin taas runsaasti sadetta. Aamulla ja myöhään iltapäivällä oli onneksi jonkin aikaa satamatta mutta taivas oli paksussa pilvessä ja valot huonot kuvaamiseen. Tuuli oli lounaasta 7 m/s ja lämpöä vielä 11 astetta. Retkeiltiin mitä pystyttiin ja isolla porukalla jotain toki löytyikin. Kylällä pyöri edelleen nokkavarpunen ja edellisten päivien tapaan ad-koiras mustaleppälintu oleskeli Kattrumpanin ympäristössä.

TILHET OVAT SYÖNEET JO SUUREN OSAN PIHLAJANMARJOISTA, TAUSTALLA MAJAKKA

Pyrstötiaisia nähtiin tänään 9, lisäksi isolepinkäinen, n. 150 tilheä, 3 tiltalttia, 2 mustapääkerttua, 8 peukaloista ja Olavi Kalkko havaitsi itäniityllä ylilentävän ääntelevän isokirvisen. Pattskärin pohjoiskärjessä oleskeli jonkin aikaa syksyn ensimmäiset 2 merisirriä ja kaupan takana korkeissa puissa hyöri iltapäivällä ilmeisesti sama siipijuovafyllari kuin eilenkin, nyt se varmistui hippiäisuunilinnuksi. Ei huono sadepäiväksi. Vikmanin Reiska ja Hanna lähtivät aamulaivalla mantereelle.

KAUKAA OTETTU DOKUMENTTIKUVA HIPPIÄISUUNILINNUSTA KAUPAN TAKANA

 

Lisää kirjoituksia

Ruokkimuutto piristyy

Torstaina 20.3.2025 oli taas aika palata Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, lounaistuulta 4-6 m/s...

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....