Pohjoisvirtaus hiljensi lintumaailmaa

Torstaina 15.10.2020 oli aurinkoista ja viileää, lämpöä 9 astetta. Pohjoisvirtaus jatkui, aamulla 11 m/s ja myöhemmin 7 m/s. Staijia n. 3 tuntia luotsiasemalla, muuten kompattiin saarta. Muuttavana nähtiin mm. 60 metsähanhea, 990 valkoposkihanhea, 2720 A/B, 10 laulujoutsenta, 19 kuikkaa, 21 Gaviaa, 15 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa, tuulihaukka, 3 hiirihaukkaa ja sinisuohaukka. Saaressa havaittiin mm. 2 harmaahaikaraa, 2 taivaanvuohta, suopöllö, 4 sarvipöllöä, 2 isolepinkäistä ja 50 tilheä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 500 urpiaista, 11 tiltalttia, 5 mustapääkerttua, metsäkirvinen, 26 kulorastasta, 4 kangaskiurua, pikkuvarpunen ja 2 mustaleppälintua (ad koiras ja n-puk). Itäniityllä näkyi uudelleen 13.10. löydetty koiras mustapäätasku, joka tuulesta johtuen oli tänään vähän enemmän ruovikon kätköissä kuin aiemmin. Kimmo kuuli iltayöllä ylilentävän kaulushaikaran ääntä.

PIKKUVARPUSIA ON VÄHEMMÄN KUIN AIEMPINA SYKSYINÄ
PIKKUVARPUSIA ON VÄHEMMÄN KUIN AIEMPINA SYKSYINÄ

Perjantaina 16.10.2020 jatkui pohjoistuuli, 6-7 m/s. Puolipilvistä ja lämpöä oli 8 astetta, merellä ikävää väreilyä. Staijia kuitenkin pari tuntia aamulla, muuten saarikomppausta. Nähtiin mm. laulujoutsen, 4 varpushaukkaa, 2 suopöllöä, 5 käpytikkaa, pikkutikka, 3 isolepinkäistä, taivaanvuohi ja itärannan ruovikossa ääntelevä luhtakana. Pikkulinnuista mainittavimpia olivat kangaskiuru, lapinsirkku, metsäkirvinen, 12 tiltalttia, 4 pikkuvarpusta, 15 pyrstötiaista, n. 90 mustarastasta, 30 tilheä ja hotellialueella edelleen viihtyvä ad-koiras mustaleppälintu.

NIITTYKIRVISTEN MÄÄRÄT OVAT JO PALJON HIIPUNEET
NIITTYKIRVISTEN MÄÄRÄT OVAT JO PALJON HIIPUNEET

Itärannan ruovikon tuntumassa oleskeli edelleen koko päivän koiras mustapäätasku. Tittosen Jouni kuuli aamuyöllä muuttavan kaulushaikaran, ja Lundenin Jokke kuuli ylilentävän kaulushaikaran ääntä eteläniemellä illalla klo 21.45. Tittonen lähti aamulaivalla mantereelle.

MUSTAPÄÄTASKUSTA ON SAATU PALJON MYÖS LENTOKUVIA, ALTA JA PÄÄLTÄ, JOISSA NÄKYVÄT MM. VAALEAT KAINALOT.
MUSTAPÄÄTASKUSTA ON SAATU PALJON MYÖS LENTOKUVIA, ALTA JA PÄÄLTÄ, JOISSA NÄKYVÄT MM. VAALEAT KAINALOT.

Lauantaina 17.10.2020 vallitsi navakka länsituuli – aamulla 7 m/s, mutta voimistui 14 m/s, ja taivas oli pilvessä. Lämpöä oli 10 astetta. Lintuja oli tänään niukasti eikä aamustaijillakaan (runsas tunti) liikkunut merellä juuri mitään. Päivän havaintoja olivat mm. harmaahaikara, tuulihaukka, taivaanvuohi, isolepinkäinen, 90 tilheä ja pikkulinnuista mainittavia 6 tiltalttia, koiras mustaleppälintu edelleen hotellialueella, kangaskiuru sekä itärannan ruovikossa yhä tuulen suojassa lymyillyt koiras mustapäätasku. Tänään tehtiin vähän kotihommia – vielä nurmikon leikkuu, vesitynnyrien tyhjennys ja pesu, maalipurkit talvisäilöön yms. Aamulla lähtivät mantereelle Lundenin Jokke ja Tiina sekä Tammerot. Lahdenpäät viettivät tämän päivän Jurmossa. Illalla saareen saapuivat lintureissulle Kirsi ja Timo Nisula.

PUNATULKKUJA ON SAAPUNUT PIENIÄ MÄÄRIÄ
PUNATULKKUJA ON SAAPUNUT PIENIÄ MÄÄRIÄ

Sunnuntai 18.10.2020 oli kovatuulinen ja sateinen. Luoteistuuli puhkui aamulla 9 m/s, myöhemmin 14-17 m/s, lisäksi sade- ja raekuuroja pitkin päivää ja lämpöäkin oli vain 4-6 astetta. Tosi syksyistä. Staijia aamulla pari tuntia ja saari kompattiin. Mainittavimmat havainnot olivat tuulihaukka, varpushaukka, nuori sinisuohaukka, harmaahaikara, taivaanvuohi, isolepinkäinen ja 30 tilheä. Pikkulintuja nähtiin mm. mustapääkerttu, 4 tiltalttia, 2 mustaleppälintua (ad k hotellilla, n-puk eteläkärjessä), 4 peukaloista, 2 pikkuvarpusta ja itärannan ruovikon suojassa edelleen koiras mustapäätasku. Mantereelle lähtivät mm. Johanna ja Esa Lahdenpää.

MUUTAMA ISOLEPINKÄINEN ON NÄHTY JOKA PÄIVÄ
MUUTAMA ISOLEPINKÄINEN ON NÄHTY JOKA PÄIVÄ
URPIAINEN ON AJANKOHDAN VALTALAJEJA
URPIAINEN ON AJANKOHDAN VALTALAJEJA
SUNNUNTAIN SÄÄTÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)
SUNNUNTAIN SÄÄTÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

Kuvat löytyvät isompina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....

Mustavarikset yllättivät

Maanantaina 24.2.2025 oli jälleen sumupäivä. Myöhäistä iltapäivää lukuun ottamatta oli tiheää sumua, näkyvyys...

Kiurut saapuivat

Torstaina 20.2.2025 oli pääosin aurinkoista ja lämpöä +2 astetta. Lounaistuuli henkoili aamulla 5...