Rareja pukkaa

Torstaina 19.5.2016 jatkui puolipilvinen sää ja etelälounainen tuuli (5 m/s), lämpöä oli enimmillään 12 astetta. Muutto oli heikkoa, mainita voinee 25 valkoposkihanhea ja pikkukuovin, vähän myös alleja ja mustalintuja. Saaressa oli kohtuullisesti fyllareita ja kerttuja ja päivän ”stara” olikin Petrin aamulla löytämä koiras rusorintakerttu! Lintu näyttäytyi hetken Patteriniemen portin lähellä ja katosi saman tien ja toinen pikainen havainto tehtiin päivällä hotellialueelta. Vaikka olin itse aamulla lähes ”pelipaikalla” en ehtinyt lintua tällä kertaa näkemään eikä sitä hotelliltakaan edes porukalla uudelleen löydetty… Pienestä se on usein kiinni. Utön kolmas havis lajista, edellisen (2012) näin toki itsekin. Muita havaintoja tänään olivat mm. 2 suosirriä, 6 pikkusieppoa, pensassirkkalintu ja meidän saunalla vierailleet 2 nokkavarpusta, koiras ja naaras. Mitä ilmeisimmin pesivät saaressa tänäkin vuonna. Illalla saareen saapuivat mm. Kuusiston Kimmo ja Outi.

SAARESSA PESINEE NOKKAVARPUSPARI, TÄSSÄ KOIRAS PIHALLAMME
SAARESSA PESINEE NOKKAVARPUSPARI, TÄSSÄ KOIRAS PIHALLAMME

Perjantaina 20.5.2016 oli poutainen, pääosin aurinkoinen, päivä ja lämpö kipusi 14 asteeseen. Etelätuuli oli heikkoa, alle 5 m/s. Staijia ja saaren komppausta kauniissa kevätkelissä. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 7 kuikkaa, 10 Gaviaa, 2 sepelhanhea, 3 laulujoutsenta, 2kv pikkulokki ja 270 isoa kahlaajaa. Saaressa oli paikallisina mm. 3 suosirriä, edelleen kesykyyhky, kevään ekat 2 luhtakerttusta, pensassirkkalintu, myöhäinen lapinsirkku, pikkukäpylintu, nokkavarpunen, ainakin 13 kultarintaa, 3 urpiaista, naaraspukuinen mustaleppälintu ja 3 pikkusieppoa.

MUUTAMA SATAKIELI HAVAITAAN PÄIVITTÄIN
MUUTAMA SATAKIELI HAVAITAAN PÄIVITTÄIN

Kylän rannasta löysin aamupäivällä liejukanan piileskelemästä laiturien alla, vasta 4. havainto Utöstä 2000-luvulla. Liejukana oli paikalla koko päivän. Päivällä löytyi hotellialueelta kevään jo toinen harjalintu, joka taitavasti väisteli isoa osaa saaren lintuporukasta näyttäytyen pariin otteeseen lyhyesti uudelleen hotellilla ja kerran Patteriniemen tiellä. Iltalaivalla saareen saapuivat mm. Sällylä, Jauhiaisen Jussi, Timo Lintula sekä Jouni ja Merja Saario.

LIEJUKANA ILMESTYI KYLÄN RANTAAN
LIEJUKANA ILMESTYI KYLÄN RANTAAN

Lauantaina 21.5.2016 jatkui kaunis ja aurinkoinen sää, aamulla tosin oli hetken pilvistä ja muutama vesitippakin saatiin. Etelätuuli oli heikkoa, 3-5 m/s, ja lämpötila 13 astetta. Staijia kolmisen tuntia, myöhemmin koko saaren komppausta isohkolla joukolla. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 34 kuikkaa, 258 Gaviaa, 26 sepelhanhea, 4 ruokkia, pikkulokki, harmaahaikara ja nuolihaukka. Saaresta löytyi tänään mukavia lajeja – aamulla lammashaan reunalla säkätti viitasirkkalintu (meille pihapinna no 215), iltapäivällä hautausmaan luota löytyi turturikyyhky ja kappelin lähellä näkyi naaraspukuinen mustaleppälintu. Lisäksi nähtiin mm. suopöllö, idänuunilintu ja peltosirkku. Aikamoinen paukku oli kuitenkin Merja ja Jouni Saarion eteläniemen kärjestä löytämä naaraspukuinen sirkku, joka kuvien, äänten ja kovan etsimisen jälkeen näyttäytyi koko orniporukalle ja lintu osoittautui naaras mustapääsirkuksi. Jo peräti seitsemäs havis Utöstä vaikka on tosi kova laji Suomessa edelleen. Taidetaan olla niiden ”harhautumisreitillä”… Kun tähän lisätään vielä Suomen lätkävoitto Venäjästä niin päivä oli aikas hieno!

NAARAS MUSTAPÄÄSIRKKU ETELÄKÄRJEN KALLIOILLA. MUITAKIN KUVIA LÖYTYY..
NAARAS MUSTAPÄÄSIRKKU ETELÄKÄRJEN KALLIOILLA. MUITAKIN KUVIA LÖYTYY..

Sunnuntaina 22.5.2016 oli vähän edellispäiviä rauhallisempaa. Aurinko paistoi edelleen (ip:llä vähän sumuja) ja tuuli puhalsi heikosti etelästä. Staijia luotsiasemalla runsaat 3 tuntia ja koko saari komppailtiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 77 kuikkaa, 2 kaakkuria, 50 Gaviaa, valkoposkihanhi, 23 ruokkia, 11 suosirriä, pikkutylli, 2 tuulihaukkaa, kalasääski, muuttava suopöllö ja Asio sp, 8 kurkea sekä 2 etelänkiislaa aamulla eteläkärjen ohi itäkoilliseen. Saaressa oli vähän niukemmin pikkulintuja, mainittavimmat 5 satakieltä, 2 rytikerttusta ja idänuunilintu. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä, lintuporukoista ainakin Ahti, Metsäranta, Jokinen ja Lintula.

RYTIKERTTUSET MUUTTAVAT NYT
RYTIKERTTUSET MUUTTAVAT NYT
LAPINTIIROJEN PARITTELUHETKI
LAPINTIIROJEN PARITTELUHETKI

 

Lisää kirjoituksia

Kahlaajamuuttoa ja hyönteissyöjiä

Torstaina 23.5.2024 oli edelleen pilvetöntä ja lämpöä 16 astetta, nyt kuitenkin reipasta itätuulta...

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...