Torstaina 31.5.2018 oli yhä vaan auringonpaistetta ja lämmintä (18 astetta). Tuuli oli aluksi koillisesta 8-9 m/s, mutta myöhemmin heikkeni ja kääntyi lounaaseen. Staijia noin 6 tuntia ja tehtiin saaren kierros. Merellä/muutolla nähtiin mm. 35 sepelhanhea, 16 kuikkaa, 7 kaakkuria, 107 gaviaa, 21 ruokkia ja 2 etelänkiislaa, jotka laskeutuivat uimaan luotsiaseman edustalle. Kahlaajiakin muutti, tundrakurmitsoja 85 (3a), punakuireja 130 (3a), isosirrejä 13 (3a) ja isoja kahlaajia 770 (3a). Määritetyt skvatit, kuirit ja isosirrit olivat sekaparvissa. Lisäksi nähtiin muutolla suosirri, liro, valkoviklo, 3 isokuovia, 6 tervapääskyä, ruskosuohaukka, tuulihaukka ja nuolihaukka. Saaressa havaittiin mm. ristisorsa, 2 laulujoutsenta, 2 jänkäsirriäistä, 4 törmäpääskyä, 4 luhtakerttusta, kirjokerttu ja tikli.

Päivän laji oli taas ad–punakottarainen, jonka Ville löysi saunalahden isosta puusta. Lintu katosi pian, mutta lensi hetken päästä näyttävästi saunalahdelta kyläalueelle, jonne näytti laskeutuvan. Taaskaan lintua ei kuitenkaan löydetty uudelleen, mutta tällä kertaa Wallinmaan Leo ja minä näimme ”pastorin” hienosti löytöpaikalla. Ville ehti ottaa muutaman kuvankin, kun lintu oli vielä puussa. Verrattaessa kuvia ja linnun ulkonäköä pari päivää sitten Jurmo-Utö akselilla käyneeseen punakottaraiseen, niin tämän päivän yksilö oli selkeästi kirkkaamman värinen ja pää mustempi eli mitä ilmeisimmin uusi yksilö. Havaintojen väliäkin on yli 2 vrk, jona aikana molemmissa saarissa on tiukasti havainnoitu.
Mainittakoon vielä, että tänä vuonna on toukokuun loppuun mennessä havaittu Utössä 194 lajia.

Perjantaina 1.6.2019 sama meno jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18 astetta ja heikkoa etelälounaista tuulta (5 m/s). Staijattiin luotsiasemalla runsaat 6 tuntia ja koko saari kierrettiin. Muuttavia tänään olivat mm. 35 ruokkia, IK 380 (2a), 5 kuikkaa, 70 gaviaa, 1372 sepelhanhea (16a), 6 valkoposkihanhea ja 977 A/B (10a) eli hanhia yhteensä 2355 – ihan hyvä luku Utössä. Klo 06.02 löysin väylää pitkin pohjoisesta saapuvan jp koiras kyhmyhaahkan, joka laskeutui uimaan haahkaparveen Hamnskärin ja Utön väliin tyvenelle merelle. Lintu pysyi näkyvillä niin pitkään, että Kimmo ja saaressa komppaillut Ossikin näkivät hyvin tämän kevään kolmannen komean spektan. Saarikierroksella nähtiin mm. 2 laulujoutsenta, 2 ristisorsaa (+2 merellä), naaras ruskosuohaukka, ja 2 merihanhipoikuetta, joissa 6 ja 9 poikasta. Pikkulintuja oli melko niukasti jo pesivien lisäksi. Päivällä Kimmo näki saunalahden rannalla lennossa koiras sitruunavästäräkin, jota ei löydetty uudestaan. Lieneekö pysytellyt alueella jo jonkin aikaa, kun parina päivänä on kuultu sittismäistä ääntä… Mantereelle lähtivät varhain aamulla mm. Tarmo Nurmi sekä Wallinmaat ja illalla saareen saapuivat Lundenin Jouko ja Tittosen Jouni.


Lauantaina 2.6.2018 oli aika lähteä käymään Aksun lakkiaisjuhlissa Turussa. Sää oli jälleen pilvetön, heikkoa etelälounaista tuulta (alle 5 m/s) ja lämpöä 15 astetta. Staijia auringonnoususta alkaen luotsiasemalla ja ennen laivan lähtöä ehdittiin nähdä mm. 13 kuikkaa, 19 gaviaa, 9 ruokkia, ruskosuohaukka ja mukavaa kahlaajamuuttoa – 12 suosirriä, 455 isosirriä (4a) ja 305 tundrakurmitsaa (4a). Kello 06.30 muutti eteläpuolelta hienosti 2kv/tp jääkuikka länteen 9 kuikan parvessa, aluksi vettä vasten, myöhemmin ottivat vähän korkeutta. Tämä oli kevään jo kolmas ada Utön vesillä – ahkera staijaus tuottaa joskus tuloksia… Aamulla kuultiin saaressa myös kirjokerttu. Laivamatkalla ei tehty kummempia havaintoja, enemmänkin seurustelua Varesvuon Markuksen ja Minnan kanssa ja Turussa oloin klo 14.30 aikoihin – ehdin hyvin vielä juhliinkin.
