Riuttis, töyhtis ja muuta mukavaa

Keskiviikkona 17.8.2011 lähdimme Outin kanssa jälleen kohti Utötä, Nauvossa tuttuun tyyliin kauppa ja kahvi ja Pärnäisissä odotti m/s Eivor, joka oli palannut liikenteeseen muutaman huoltopäivän jälkeen. Laivalla oli kohtalaisen paljon väkeä, lintuharrastajia Aki Aintila menossa totutusti Jurmoon sekä pari vanhempaakin ornia. Matkalla staijattiin aurinkoisella kannella kevyessä länsituulessa ja nähtiin mm. 8 harmaahaikaraa, 5 kalasääskeä, 4 merikihua ja hienosti riuttatiira laivan ympärillä muutaman minuutin ajan Nötön aukolla klo 12.20. Valkea otsa paljasti linnun vaihtopukuiseksi, muuten kuin ad-lintu mustakeltaisen nokan väriä myöten.  Kamerani oli ”turvallisesti” tavaratilassa mutta kannella oli lehtikuvaaja pitkän objektiivin kanssa ja nappasi mukavasti meille Nikonillaan jonkinlaiset dokumentit.

TUULIHAUKKOJA ON RUNSAASTI LIIKKEELLÄ

Utöseen saavuttiin klo 15.45, tavarat talolle ja tehtiin pieni kierros itäpäässä. Töyhtökiuru löytyi heti tutulta paikaltaan lintumökin rannasta, ”töki” on viihtynyt saaressa jo kolmisen viikkoa. Muuten niukahkosti haviksia, mainittakoon kuitenkin 3 tuulihaukkaa, varpushaukka, 4 keltavästäräkkiä, 3 pensastaskua, harmaasieppo ja 2 metsäkirvistä (syksyn ekat). Itäranta oli lähes tyhjä, vain valkoviklo, tylli ja liro. Illalla muutti 10 suokukkoa. Saaressa olivat jo paikalla Riku ja Päivi Lumiaro ja laivalla saapui myös Roine Larsson, Kallen isä, kuvausreissulle.

HAARAPÄÄSKYJÄ ON VIELÄ SATAMASSA

Torstai 18.8.2011 oli leppoisan kaunis kesäpäivä, heikko länsituuli puhalsi ja kumpupilviä kulki taivaalla, lämpöä 21 astetta. Kiertely ja staijaus otettiin rennosti, aamulla kului mukavasti tunti luotsiasemalla. Kahlaajia edelleen niukasti – 7 suosirriä, pikkusirri, 14 tylliä, 6 valkovikloa, 2 liroa, 4 suokukkoa, 3 isokuovia ja 3 meriharakkaa. Muuten havaittiin mm. 5 merikihua, 4 tuulihaukkaa, 7 varpushaukkaa, 2 käkeä, 310 muuttavaa merimetsoa (joista n. 270 yhdessä jättiparvessa) ja Riku näki hetken nuoren muuttohaukan pelottelemassa lintuja itäniityllä – syksyn eka. Hyönteissyöjiä nähtiin mm. 4 harmaasieppoa, 4 kirjosieppoa, leppälintu, sirittäjä, 3 pensastaskua ja 47 keltavästäräkkiä. Kuviakin syntyi tänään aika mukavasti.

VARPUSHAUKKOJEN MUUTTO ON JO HYVÄSSÄ VAUHDISSA

 

Lisää kirjoituksia

Tuulta ja lintuväkeä runsaasti

Torstaina 17.9.2026 oli aamulla vielä pilvistä ja saatiin jokunen sadetippakin, mutta loppupäivä oli...

Hakkivaellus voimistuu

Sunnuntaina 13.9.2026 palattiin Outin kanssa takaisin Utöhön Turussa käynnin jälkeen. Ajettiin iltapäivällä Nauvoon,...

Lajikuvat Utön linnuista

Olemme nyt asuneet Utössä runsaat 20 vuotta ja – vähän kuin ”väliaikatietona” –...

Utössä havaituista rusorintakertuista

Utössä on saaren lintuhistorian aikana havaittu 9 rusorintakerttua. Jokin aika sitten rusorintakerttu kuitenkin...

Sateiden lomassa

Maanantaina 7.9.2026 oli puolipilvistä, mutta illalla saapui lännestä hajanainen saderintama. Lämpöä oli 18...

Jalluja ja macroja

Torstaina 3.9.2026 oli puolipilvistä, lämpöä 17 astetta ja lounaistuulta 9-10 m/s eli aika...