Sadetta ja tiheää sumua – toki lintujakin

Lauantai 26.5.2007 ei meinannut valjeta lainkaan – saari oli hernerokkasumun ja vesisateen vallassa klo 13 asti. Retkeiltiin toki urheasti ja iltapäivästä alkaen olikin lämmintä, jopa helteistä, ja aurinkoista, tuuli heikko etelälounaasta. Saaressa oli Kimmon ja minun lisäksi tänään komppaamassa myös Kirstilän Ville, joka saapui myöhään eilen illalla. Huonosta säästä huolimatta saimme kasaan sentään 73 lajia, joista mukavimmat 2 ristisorsaa, 3 harmaasorsaa, 2 tuulihaukkaa, isokuovi, käki, sarvipöllö, suopöllö (aamulla itäniityllä), 3 satakieltä, 4 rytikerttusta, luhtakerttunen, 2 kultarintaa, n. 50 pajulintua, 12 harmaasieppoa, 3 kirjosieppoa, 15 keltavästäräkkiä, 20 pikkulepinkäistä ja n. 20 punavarpusta. Kertuista hernekertun (15) määrä vähenee ja lehtokertun (25) lisääntyy päivä päivältä.

lehtokerttu

Mustapääkerttuja oli tänään n. 35, pensaskerttuja vain yksi mutta kirjokerttuja 3. Aamulla koulun notkossa viivähti 2 nokkavarpusta ja itärannalla ruokaili koko päivän 2 jänkäsirriäistä ja lapinsirri. Utön vuodenpinnamäärä nousi tänään 175:een.

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...