Syysmyrsky pyyhki saaren hiljaiseksi

Lauantaina 3.10.2009 saari oli tyhjentynyt tehokkaasti linnuista, paikallisia vain murto-osa eilisestä mutta muutamia kuvia syntyi silti tänäänkin. Merellä oli liikkeellä lähinnä vain kuikkalintuja, joita laskettiin 56 kuikkaa ja 112 Gaviaa. Hanhia (A/B) 20, lisäksi yksinäinen sepelhanhi pyöri paikallisena. Sinisuohaukkoja tänään 6, ampuhaukkoja 4 ja varpushaukkoja 17, lisäksi mm. 7 teertä ja luhtakana edelleen. Tundrakurmitsoja nähtiin 3, taivaanvuohia 4, tylli ja käpytikkoja 6. Peukaloisia oli tänään n. 30, kulorastaita n. 50, tiltaltteja 8, mustapääkerttu ja pikkukäpylintuja n. 20. Nuoria pikkusieppoja oli saaressa 2, toinen Gamla Postenilla, toinen kaupan takana. Aurinko paistoi klo 14 saakka, sitten pilvistyi ja vesisade alkoi klo 16 jälkeen – tuuli oli aluksi lounaasta ja myöhemmin nopeasti voimistuva puhuri eteläkaakosta, illalla jo puuskissa 22 m/s. Yöksi ja aamuksi on tulossa ennusteen mukaan reipas syysmyrsky.

raut
Piileskelevät rautiaiset erehtyvät joskus kokonaan näkösälle

Lintuharrastajia oli tänään saaressa ainakin 17, eilisillan laivalla saapuivat mm. Jussi Jauhiainen, Anne ja Sven Forssell sekä vakiokävijöitä ovat myös Pertti Rasp, Juha Jokinen, Kari Haataja, Olli Sassi ja Hannu Palojärvi. Itse vietin tämän päivän leppoisasti Annen ja Svenin kanssa lintupaikkoja koluten.

seppo
Pikkusiepot piristävät rätinällään syksyn lajivalikoimaa

Sunnuntai 4.10.2009 oli aika lailla ns. välipäivä – yöllisen myrskyn jälkeen kova tuuli lounaassa ja koko päivän 14-15 m/s sadekuurojen kera. Lämpöä kuitenkin vielä enimmillään 12 astetta, merivesi n. + 65 cm eli tosi korkealla. Staijattiin pitkin päivää majakan suojassa, vähemmän komppausta ja vielä vähemmän kuvaamista… Mereltä mainittakoon kaakkuri, 8 Gaviaa, 39 haapanaa, 262 allia, 3 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, 856 muuttavaa haahkaa (+ n. 1000 paikallista) ja 2 muuttavaa pikkulokkia (ad, 1kv). Petolintuja nähtiin paikallisten 3-4 merikotkan lisäksi vain sinisuohaukka, ampuhaukka ja 5 varpushaukkaa. Meristaiji tuotti myös yhteensä 45 muuttavaa suosirriä (+5 paikallista), 2 tundrakurmitsaa ja saarella oli taivaanvuohi. Teeriä tänään 2, harmaahaikara, lisäksi mainittakoon mustapääkerttu, 6 tiltalttia, 15 pikkukäpylintua ja illansuussa Ullan puutarhasta löytynyt nuori pikkusieppo, ehkä sama joka aamulla näkyi hetken kaupan takana. Aamupäivällä lähti paljon porukkaa mantereelle, saareen jäivät lisäkseni Kuusiston Kimmo, Jauhiaisen Jussi, Järvisen Mikko ja Laaksosen Juha. Iltalaivalla saapuivat Markus Tuomi ja Ossi Öhman – tuoretta nuorta voimaa! Huomiseksi povattiin taas myrskyä, nyt luoteesta… Kyllä ainakin itäfyllarit taitavat pysytellä poissa Suomesta näillä tuulilla – koko syksy toistaiseksi lännenpuoleisia tuulia (ainakin täällä).

taltti
Tiltaltit hallitsevat fyllariosastoa

Lisää kirjoituksia

Syyssateita ja syyslintuja

Torstaina 10.10.2024 oli sadepäivä, vettä tuli pääosan päivästä, mutta ei nyt sentään kaatamalla....

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...