Takaisin Utöhön

Tiistaina 29.1.2013 lähdimme pienen tauon jälkeen Outin kanssa Utöhön, startti Turusta klo 06.00. Ajeltiin nollakelissä Pärnäisiin, kahviakaan ei matkalla vielä näin aikaisin saatu… Tuskallista. Laivalle kertyi melko vähän väkeä mutta lintuharrastajia riittää, nyt lisäksemme mm. Sällylä, Vienonen, Björklund, Saarijärvi, Huhtala ja Majaniemi. Saaressa oli jo paikalla Koistisen Jarmo. Lounaistuuli puhalsi 8 m/s, lämpöä oli pari astetta ja jäät loppuivat Nötöhön. Mainittavin havis matkalta oli uivelo Nötön telkkäparvessa, lisäksi nähtiin norppa jäällä Nötön aukolla. Utöhön saavuttiin jo klo 11.45, Aspö ja Jurmo jätettiin tällä kertaa väliin. Iltapäivän retkeily saaressa tuotti havaintoja mm. 4 lapasotkaa, 5 tukkasotkaa, 8 tukkakoskeloa, 2 naurulokkia, kettusirkku edelleen, 8 räkättiä, pikkuvarpunen ja itärannalla 2 luotokirvistä.

LUOTOKIRVISIÄ YRITTÄÄ TALVEHTIA 2-3 YKSILÖÄ

Vuoden alussa päätin etten itse enää kerää enkä tallenna Utössä yhteenvetoja päivän lajeista (esim. Tiiraan).  Saaressa käy nykyään ympäri vuoden niin paljon lintuporukoita, että tehtävä alkaa olla ylivoimainen – iltahuudoille ei löydy yhteistä sopivaa aikaa eivätkä lyhenevät illat enää mitenkään riitä kaikkiin puheluihin ja yhteenvetojen tekemisiin. Harrastus ei saa tuntua työltä!

Keskiviikkona 30.1.2013 lounaasta saapui jonkinmoinen talvimyrsky. Tuuli oli 16-18 m/s etelästä ja sateen takia näkyvyyttä alle kilometri, lämpöä 1-2 astetta. Iltapäivällä näkyvyys vähän parani ja vesisadekin hiipui. Pientä kiertelyä sateen lomassa. Nähtiin mm. 3 koirasuiveloa, naurulokki, punarinta, 2 peukaloista, luotokirvinen, pikkuvarpunen ja kettusirkku. Pari uutta kuvaakin tuli napattua kettusirkusta.

KETTUSIRKKU EI VÄLITÄ PAKKASISTA EIKÄ VESISATEISTA

Torstai 31.1.2013 alkoi paksupilvisenä ja hieman tihkusateisenakin, lämpöä oli 2 astetta ja lounaistuulta 10 m/s. Päivällä selkeni, tuuli heikkeni ja oli hetken aurinkoisen ”keväistä” – juotiin Outin kanssa päiväkahvitkin ulkona. Kierrettiin tänään koko saari mutta eipä löytynyt varsinaista uutta. Nähtiin mm. 7 uiveloa, 14 tukkakoskeloa, naurulokki, 2 luotokirvistä, 14 räkättiä, pikkuvarpunen ja kettusirkku. Huuhkaja huuteli illalla Kobbanin suunnassa ja muuttohaukkakin istuskeli taas Knivskärin reunamerkillä.  Illansuussa vesisateessa saareen saapui taas iso joukko bongareita, varmaankin tällä kertaa kuukausipinnoja metsästämässä… Niinpä.

TELKKÄMÄÄRÄT KASVAVAT TALVEN MYÖTÄ

Lisää kirjoituksia

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...

Petolintuja, muuten hiljaista lintumaailmassa

Torstaina 19.9.2024 oli korkeapaine päällä: pilvetöntä, lämpöä 17 astetta ja länsituulta vain 2-3...