Takaisin Utöseen

Sunnuntaina 4.12.2011 oli aika palata Utöseen, Outi on nyt Nummella. Päivä oli puolipilvinen ja lämpöä 6 astetta. Tein poikkeuksellisesti kauppareissun jo Turussa mutta Nauvon kahvihetkeä en jättänyt väliin. Laivalle tuli yllättävän paljon väkeä näin sunnuntaina, lintuihmisiä ainakin Helstolan Jari, Sällylän Seppo ja Ruohosen Laura – kaikki tulossa Utöseen sekä Jurmosta kyytiin tulleet Tuukka Dunkel, Ilona Heiskari, Anne Kananen, Heikki Karimaa, Pekka Seppälä ja Eva-Stina Öfverlund. Utöstä poispäin tulivat Vuorion Ari, Hiltusen Jouko, Tolvasen Petteri ja Ari Seppä. Nauvossa tien yli lensi harmaahaikara mutta laivamatkahan oli pimeässä eli lintuhaviksia toivottavasti kertyy sitten huomenna. Lounaistuuli puhalsi aika kovaa 15-18 m/s koko matkan ajan ja aika yllättävää oli että Nötössä ei käyty lainkaan, tosi harvinaista.

MUSTAPÄÄKERTTU ON JÄÄNYT SAAREN RUOKINNOILLE

Maanantaina 5.12.2011 puhalsi kova 13-17 m/s lounaistuuli mutta taivas oli puolipilvinen ja sadekuuroja saatiin vasta iltapimeässä. Lämpöä oli tänään 4 astetta. Staijattiin koko valoisa aika majakan suojassa, toki komppaustakin kun porukkaa oli tarpeeksi. Lajeja kertyi 33. Merellä nähtiin muuttavana/kiertelevänä mm. kaakkuri, 4 Gaviaa, 13 merimetsoa, 9 haahkaa, 39 allia, 22 mustalintua, 6 pilkkasiipeä, 16 tukkakoskeloa, 15 naurulokkia, n. 200 kalalokkia (+ n. 150 paikallista), 6 ruokkia ja 28 riskilää. Paras havainto oli eteläkärjen vierestä länteen klo 11.49 muuttanut tp-etelänkiisla, hyvä talvihavainto. Päivän muita haviksia olivat mm. 15 kyhmyjoutsenta, 55 telkkää, merikotka, 29 tilheä, punarinta, mustapääkerttunaaras, 8 pikkuvarpusta, 15 peippoa, 2 urpiaista ja 8 pulmusta. Seppälän Pekka näki itärannalla myös ohilentävän yksinäisen merisirrin. Iltahuuto pidettiin meillä tuulen humistessa illalla 15 m/s ja lämpötilakin laski jo lähelle nollaa.

AURINGONLASKUN JÄLKEEN OTETTU KUVA ALLISTA SATAMALAHDELLA

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2011 taivas oli pilvipoutainen ja tuuli vinkui aluksi luoteesta ja myöhemmin lounaasta. Voimakkuus oli aamulla 12 m/s mutta tuuli heikkeni päivän mittaan, lämpötila oli 4 astetta. Staijattiin luotsiasemalla puoleen päivään, sitten komppausta lähinnä itä- ja eteläosassa. Merellä mainittavia olivat mm. 3 kaakkuria, 2 Gaviaa, 5 merimetsoa, 6 haahkaa, 38 allia, 7 mustalintua, 12 pilkkasiipeä, 15 tukkakoskeloa, 19 isokoskeloa, 82 telkkää, ruokki,16 riskilää ja 11 naurulokkia. Eteläkärjessä käväisi merisirri, joka jatkoi myöhemmin matkaansa länteen. Merikotkia nähtiin 3 ja saarikierros tuotti mm. räkättirastaan, mustarastaan, kiurun (kylän rantaniityllä), niittykirvisen, 5 peippoa, 12 urpiaista, 7 pikkuvarpusta, mustapääkertun edelleen ja itärannalta myöhäisen tiltaltin, jonka harmaa väritys ja kova suora ääni viittasivat tristis-tyyppiseen yksilöön. Sain linnusta muutaman dokumenttikuvankin. Saaresta poistuivat päivällä muut ornit paitsi Ruohosen Laura, Sällylän Seppo ja minä, Helstola tosin jatkaa Jurmossa.

ITÄRANNAN HARMAA TILTALTTI, SIIVILLÄ SENTÄÄN HIEMAN VIHERTÄVÄÄ SÄVYÄ

Keskiviikko 7.12.2011 oli vähän ns. välipäivä. Tuuli oli kääntynyt etelään ja voimistunut taas 12 m/s ja Pohjois-Itämereltä nousi ajoittain rankkoja vesi- ja raekuuroja. Lämpötila oli kuitenkin vielä yli 4 astetta. Vähän staijausta ja kiertelyä sadekuurojen välillä. Mainittavimmat havikset olivat 10 tukkakoskeloa, 2 pilkkasiipeä, 3 merimetsoa, 9 naurulokkia, 2 merikotkaa, varpushaukka, mustarastas ja 4 pikkuvarpusta. Itärannan levävallilta löysin luottavaisen ja kuvauksellisen merisirrin – aika harvoin ne ruokailevat tässä pääsaaren rannassa.

MERISIRRI VIERAILI PÄÄSAAREN RANNASSA

 

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...