Talvimyrskyä, merisirrejä ja pöllöjä Utössä

Perjantaina 26.1.2007 lähdimme Outin kanssa jälleen kohti Utötä – nyt talvisessa pakkassäässä ja luntakin oli jo paljon. Mitenkähän linnut ovat saaressa pärjänneet kun talvi vihdoin iski koko voimallaan? Nauvon lauttarannassa uiskenteli 2 tukkasotkaa, ruokaostokset tehtiin poikkeuksellisesti jo Paraisilla mutta Nauvon kahvituokiosta ei tingitty. Laivalla oli vähän vähemmän väkeä kuin tavallisesti – tuttuja kuitenkin Ari Linkolehto ja Aarni Nummila Laura-tyttärensä kanssa matkalla Utöseen ja Totti Toiskallio kolmen muun lintuharrastajan kera menossa Jurmoon. Ilta oli kaunis, kuutamon valaisema ja luoteistuulikin vielä maltillinen. Utön torpassa oli kodikkaan lämmintä, laitoimme vedet vielä viikonlopuksi päälle ja sitten pitkä yöuni.

marila

Lauantaiaamuna 27.1.2007 herättiin kovaan NNW-tuuleen, joka voimistui pitkin päivää oikeaksi talvimyrskyksi! Aamulla oli vielä ”vain” 15 m/s mutta iltapäivällä sääaseman monitori näytti keskituuleksi 23 m/s. Lumikuuroja osui muutama kohdalle mutta muuten aurinkokin yritti pilkottaa ja talviset valot olivat upeita kun saareen oli jo kinostunut vähän luntakin. Pakkasta oli tänään -3 astetta. Koko valoisa aika kierrettiin saarta, kuvattiin vähän lintujakin mutta etenkin maisemia ja päivällä klo 12-13 tarkkailimme Outin kanssa pihaltamme lintuja vuotuisen suuren Pihabongaustapahtuman osana. Lajeja tuon tunnin aikana pihalta näkyi 18 ja yksilöitä 160 – pidimme tulosta varsin hyvänä.

piha

Pihabongauksessa (kuvassa) taidettiin nähdä monelta muulta Suomen pihalta hankalia lajeja kuten mm. lapasotka, merimetso, helmipöllö, kangaskiuru ja naurulokki… Lajeja nähtiin tänä talvimyrskyisenä päivänä saaressa kaikkiaan 31, joista mainittakoon mm. 2 lapasotkaa (koiras ja naaras) satamalahdella, haahka, riskilä, 9 mustalintua, tukkakoskelo, tavi, 2 naurulokkia, 3 punarintaa, 5 kangaskiurua, 2 kiurua, helmipöllö ja niittykirvinen edelleen, 2 vihervarpusta, 35 urpiaista, räkätti- ja mustarastas, peippo ja iltapäivällä löytyi luotsiaseman lounaispuolen lähiluodolta 10 merisirrin parvi paikallisena. Itäniityn kaislikon reunalta löytyi myös lumesta aivan tuoreet luhtakanan jalanjäljet – oleilee siis edelleen saarella. Illalla keräännyimme saliimme kahville, teelle ja Outin leipomalle puolukkapiirakalle.

spinari

Sunnuntaina 28.1.2007 taivas selkeni kokonaan ja tuulikin alkoi rauhoittua vaikka aamulla olikin vielä 13 m/s. Pakkasta -5 astetta ja maisema tosi hieno. Aamun pari tuntia kierrettiin ja tarkkailtiin, eikä taaskaan turhaan. Eilisistä linnuista paikalla olivat mm. 4 merimetsoa, lapasotka-koiras, haahka, 2 naurulokkia, 2 riskilää, 5 kangaskiurua, 2 kiurua, nyt 4 punarintaa, 3 räkättirastasta ja helmipöllö vakiopaikallaan – mutta nyt kynsissään verinen tilhi! Tilhiä (eläviä..) nähtiin tänään 7 yks, lisäksi eteläniemen edustan luodolla hyöri parvessa 26 merisirriä. Lisäksi 4 merisirriä löytyi laivalta kiikaroiden pian Utön sataman ulkopuolelta luodon rannasta. Itäniityn rannasta lehahti lentoon huuhkaja, joka laskeutui kaakkoispuolen luotojen suojaan ja kylän eteläreunalla lennähti Asio sp, ilmeinen suopöllö. Ormskärin kalliolla näkyi vielä merikotka joten viikonlopun lajimäärä Utössä kohosi 35:een. Aika mainio. Mutta mainio oli paluumatkakin laivalla – lähes tyventä ja aurinkoista ja Jurmosta tuleen Tottin porukankin kanssa löytyi matkalta vielä 7 riskilää, 2 merikotkaa, varpushaukka ja Nauvon Berghamnista koivun latvasta hiiripöllö. Päivän neljäs pöllölaji! Hylkeitäkin (halleja) nähtiin kaksi. Tyytyväisinä rantauduttiin Pärnäisiin klo 15.40 ja pyyhällettiin Turkuun leppoisassa talvivalossa.

Lisää kirjoituksia

Lintukevät etenee hitaasti

Torstaina 13.3.2025 yöllä satoi muutama sentti lunta ja maa pysyi valkoisena koko päivän....

Pieni takatalvi

Maanantaina 10.3.2025 oli pilvipoutaa, lämpöä 5 astetta ja heikkoa tuulta 2-4 m/s, aluksi...

Merimuutto piristyy

Torstaina 6.3.2025 oli puolipilvistä, navakkaa (10-14 m/s) länsilounaista tuulta, mutta lämpöä jo runsaat...

Kevättä pikku askelin

Maanantaina 3.3.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 3-5 astetta ja reipasta länsilounaista tuulta 9-12 m/s....

Sumuja ja uusia kevätlintuja

Torstaina 27.2.2025 oli jälleen sumupäivä, enemmän tai vähemmän tiheää, mutta joka tapauksessa jatkuvaa....

Mustavarikset yllättivät

Maanantaina 24.2.2025 oli jälleen sumupäivä. Myöhäistä iltapäivää lukuun ottamatta oli tiheää sumua, näkyvyys...