Turistina Itä-Suomessa ja kotiin Turkuun

Sunnuntai 28.6.2009 oli jälleen matkapäivä mutta tähän päivään rytmitimme mukavasti erilaista ohjelmaa. Aluksi matkasimme Taivalkoskella sijaitsevalle rotkojärvelle, Julma-Ölkkyyn, johon tutustuimme puolen tunnin venekyydillä. Hieno paikka jossa erämaan meininkiä!

julma

Jatkoimme seuraavaksi Hossan luonnonpuistoon, jossa kuitenkin tutustuimme lähinnä vain luontokeskukseen kunnes jatkoimme 6-tietä alas Suomussalmelle ihastelemaan Reijo Kelan mykistävää tilataideteosta ”Hiljainen kansa”. Lähes tuhat ihmishahmoa olkitukkineen pellolla puettuna vaatekirjoon, joka teki värien leikin iloisen kesäiseksi. Ei ihme, että teos on herättänyt laajaa ihastusta.

kansa

Suomussalmelta ajoimme Nurmekseen, jossa tutustuttiin Bomban taloon, hieno sekin, ja sieltä jatkettiin iltapäivällä Kolille valokuvaamaan suomalaista järvimaisemaa kauneimmillaan – Pielinen oli lähes tyven. Ukkonen jyrisi lähistöllä mutta me pysyimme koko ajan kuivana. Ajettiin illaksi Värtsilään, jossa yövyttiin vähän jo nuhjuisessa ”Sinilinnussa”. Illalla tehtiin vielä pieni yölaulajakierros mutta tuulisena iltana kuulimme vain 3 ruisrääkkää ja 2 viitakerttusta. Tänään ei syntynyt yhtään lintukuvaa!

koli

Maanantai 29.6.2009 oli lomareissumme viimeinen päivä, palasimme helteiseen Turkuun klo 23.30. Aamulla kävimme Värtsilän Hopeakallion lintutorniin tutustumassa, lintuja tosin oli nyt niukasti – valkoviklo ja liro mainittavia. Jatkoimme Parikkalan Siikalahdelle, jossa runsaan tunnin kävely tuotti ruskosuohaukan, hiirihaukan, kalasääsken, kaulushaikaran, laulujoutsenen, kurjen, härkälinnun ja pari mustakurkku-uikkua. Huono aika toki vierailla lahdella. Siirryimme taas tavalliselle turistilinjalle ja ajelimme Punkaharjulle Retrettiin katsomaan Edelfelt-näyttelyä (vähän vaisusti töitä esillä eli pieni pettymys) ja sieltä edelleen Savonlinnaan kävelylle, tori ja Olavinlinna tietysti.

olavi

Jatkettiin vielä Kerimäelle puukirkkoa ihmettelemään ja sieltä suuntasimmekin puolipilvisessä kelissä kohti Turkua hienon lomamatkamme päätteeksi. Matkalla nähtiin mm. 2 hiirihaukkaa, mehiläishaukka ja varpushaukka. Matkapäiviä kertyi 11, kilometrejä autoon 3672 mutta ”ekologinen jalanjälkemme” ei nyt kuitenkaan ollut ihan hirmuinen koska dieseliä kului keskimäärin 4.3 litraa/100 km. Joka sentin arvoinen matka meidän mielestä!

Lisää kirjoituksia

Kesämeininkiä Utössä

Keskiviikkona 24.6.2026 oli aika palata Utöhön. Ajeltiin sateisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin,...

Kaukoputkijuttua

Näin lintujen kevätmuuttokauden päätteeksi voi vähän muistella kaukoputkien käyttöä muutontarkkailussa. Kuluneena alkuvuonna olen...

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...

Meriretkellä – ja vielä mehiläissyöjäkin

Maanantaina 8.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (17 astetta), heikkoa kaakkoistuulta. Staijia aamulla pari...

Kevätmuuton häntiä

Torstaina 4.6.2026 oli aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, ja lämpötila kipusi jo 18 asteeseen. Kaakkoistuuli...

Kevätmuutto hiljenee

Maanantaina 1.6.2026 oli aamulla pilvistä, myöhemmin auringonpaistetta, ja lämpöä runsaat 14 astetta. Etelätuuli...