Turturi, vaseti ja kiisloja

Tiistaina 14.6.2022 oli jo aika palata Utöhön, Outi jäi vielä hetkeksi mantereelle. Ajelin aamulla Nauvoon kaffelle ja sieltä m/s Baldurille, jonne kerääntyi kohtalaisesti väkeä. Utöhön tulivat lisäkseni Varesvuon Markus ja Minna. Matkalla ei ihmeempiä havaintoja ja Utöhön saavuttiin aikataulussa klo 15.30. Lämpöä oli jo 18 astetta ja luoteistuuli puhalsi virkistävästi 7-9 m/s. Saaressa oli paikalla lintuväkeä Annika Tatterbach ja Timo Nisula. Ensimmäiseksi leikkasin koko villiintyneen pihanurmikon ja sitten lähdin katsomaan, josko näkisin saaresta aiemmin tänään löytyneen turturikyyhkyn. Ja näkyihän se – hetken tepastemassa hautausmaalle menevällä polulla, kunnes jokin turistiporukka pelotti linnun lentoon ja kadoksiin. Ehdin kuitenkin ottaa muutaman dokumenttikuvan. Vuosi vuodelta harvinaisempi laji tämäkin. Itärannalla näkyi mm. töyhtöhyyppä ja 2 suokukkoa.

TURTURIKYYHKY HAUTAUSMAAN POLULLA
TURTURIKYYHKY HAUTAUSMAAN POLULLA
KÄENPIIKOJA PESII PARI PARIA SAAREN PÖNTÖISSÄ
KÄENPIIKOJA PESII PARI PARIA SAAREN PÖNTÖISSÄ

Keskiviikkona 15.6.2022 oli aurinkoista, mutta luoteistuuli oli aika reipasta (9-12 m/s). Lämpöä oli 15-16 astetta. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja kierrettiin koko saari. Mainittavimmat havainnot olivat 13 ruokkia, etelänkiisla läheltä luoteeseen, 2 harmaasorsaa, tuulihaukka, 35 sepelkyyhkyä (yllättävä kesäparvi), valkoviklo, 3 töyhtöhyyppää ja 9 suokukkoa. Lisäksi nähtiin 4 luhtakerttusta, rytikerttunen ja valkoselkätikka edelleen muutamaan otteeseen, kävi mm. aivan saaren eteläkärjessä. Nisulan Timo lähti iltapäivällä mantereelle.

LUHTAKERTTUSIA ON USEITA
LUHTAKERTTUSIA ON USEITA

Torstaina 16.6.2022 oli edelleen lähes pilvetöntä. Luoteistuuli oli heikentynyt (4-6 m/s) ja lämpöä oli enimmillään jo 19 astetta. Staijia aamulla 1,5 tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppausta. Nähtiin mm. 4 valkoposkihanhea, 5 kuikkaa, 24 ruokkia, jälleen etelänkiisla (NW, 06.03) ja saaressa paikallisina mm. mustaviklo, töyhtöhyyppä ja 21 suokukkoa. Pikkulinnuista mainittavia olivat 5 luhtakerttusta, rytikerttunen, koiras pensastasku itäniityllä (pesivä?) ja yllättäen koiras järripeippo lammashaan reunalla. Outi saapui illansuussa saareen.

KYHMYJOUTSENPOIKUEITA ON KAKSI
KYHMYJOUTSENPOIKUEITA ON KAKSI
PRIVAT-KYLTTEJÄ RIITTÄÄ...
MONENNÄKÖISIÄ PRIVAT-KYLTTEJÄ RIITTÄÄ…

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina nähtävänä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Talvinen pere ja muutakin

Maanantaina 19.1.2026 oli pilvistä, mutta sumut hälvenneet. Etelätuuli oli heikkoa, 5-6 m/s, ja...

Takaisin sumuiseen Utöhön

Keskiviikkona 14.1.2026 oli aika palata Utöhön, Outi jäi vielä toviksi mantereelle. Ajelin aamulla...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2025

Kesä ja syksy olivat säiden puolesta varsin tavanomaiset, syksy tosin jatkui hyvin leutona...

Kylmät kelit jatkuvat, käynti mantereella

Torstaina 8.1.2026 oli puolipilvistä, kaakkoistuulta 11-13 m/s ja pakkasta 1-2 astetta. Vaikka tuulessa...

Monenlaisia talvilintuja

Maanantaina 5.1.2026 oli pitkästä aikaa mukava ulkoilusää – aurinkoista, pakkasta 3-5 astetta ja...

Myrskyinen, sateinen ja kylmä vuoden alku

Uudenvuodenpäivänä 1.1.2026 kovat talvikelit taas jatkuivat – kaakkoistuulta 14-15 m/s, puuskat 20, pilvistä...