Utön havainnot ja Tiira tietokanta

Olen jo aiemmin suhtautunut nihkeästi omien Utön lintuhavaintojeni kirjaamiseen Tiiraan, syistä joita selvittelin blogissani lokakuussa 2020. Tänä vuonna 2022 olen taas törmännyt mielestäni harmittaviin piirteisiin Tiirassa – tässä muutama esimerkki. Täällä saaressa havaittiin maaliskuun alkupuolella kolme muuttavaa haikaralajia: harmaahaikara, kaulushaikara ja jalohaikara. Näistä vain yksi, harmaahaikara, kelpasi julkisesti Tiiraan – kaksi muuta menivät automaattisesti salatuiksi. Ihan kevätmuutolla olevia lajeja, ei tietenkään täällä ulkoluodolla talvehtineita. Syynä salailuun ovat valtakunnalliset aikarajat, jotka tulkitsevat kaikki Suomessa tähän aikaan nähdyt kaulus- ja jalohaikarat talvehtijoiksi. Kevätmuutto on kuitenkin tutkimustenkin mukaan merkittävästi aikaistunut viime vuosina ja vuosikymmeninä, mutta monet aikarajat vaan ovat edelleen ”viime vuosituhannelta”. Kuulemma niitä ei ole ehditty päivittää  ja valtakunnalliset aikarajat muutenkin huonosti sopivat joka puolelle Suomea. Varmaan on lukuisia muitakin lajeja, joissa Tiira-päivämäärät vaatisivat uudelleen arviointia.

Saareen ilmestyi toukokuussa täällä ulkosaaristossa huippuharvinainen valkoselkätikka, joka meni niin ikään saman tien Tiirassa salatuksi. Varmaankin mantereella pesivien valkoselkätikkojen pesinnän takia. Yhdistyskäyttäjä totesi, että heillä on mahdollisuus salata havaintoja, mutta ei mitään mahdollisuutta purkaa salauksia (= omituinen systeemi). Vaseti pysyi salattuna myös kesä- ja heinäkuun, mutta kun elokuu koitti, niin yllätys, yllätys – havainto tuli Tiiraan näkyväksi. Olihan pesimäaika jo kokonaan ohi. Mutta ilo oli lyhytaikainen, jo 4.8. Utön valkoselkätikka yhdistyskäyttäjän toimesta taas poistui kokonaan näkyvistä! Vasta huomautukseni asiasta toi elokuun tikkahavikset takaisin Tiiraan ”koonti-havaintona”. Nyt Tiiran mukaan näyttää siltä, että valkoselkätikka olisi ollut täällä ainoastaan elokuussa, vaikka tosiasiassa lintu ilmestyi saareen jo toukokuussa.

Ainakaan minua tällaiset poukkoilevat ja kankeat Tiira-systeemit eivät erityisemmin motivoi laittamaan Tiiraan muitakaan haviksia, jos on tällaista arpapeliä. Olen muutamalta taholta saanut varmaan aiheellistakin kritiikkiä, että laitan Utöstä liian vähän haviksia Tiiraan, mutta kohta taitavat loppua lähes kokonaan. En erityisemmin tunne vetoa ”tiedotuskanavaan”, jonka yksi keskeinen elementti on tietojen salaus. Sitä paitsi, erilaisissa WA-ringeissähän Tiirassa salatut havainnot leviävät joka tapauksessa ääntä nopeammin – ei tarvitse kuin seurata netistä miten mm. talvisia kunkkuja, pöllöjä, kurppia jne on bongattu ja kuvattu kymmenien toimesta ihan ilman Tiiraakin. Kunkkuja ja pöllöjä kuvataan innokkaasti myös pesimäpaikoilla, vaikka Tiira niitä kuinka salailisi. Ehkä näihin ongelmiin (jos ovat oikeita ongelmia) pitäisi puuttua muilla tavoilla kuin tietoja salaamalla.  Jo kauan on luvattu Tiira 2:ta, joka korjaa nykysysteemin puutteita ja virheitä – jään sitä odottelemaan. Taitaa vaan olla edessä pitkä odotus.

Jos jotain kiinnostaa, niin voi vielä vilkaista uudelleen jo lokakuussa 2020 kirjoittamani blogitekstin. Pidän siitä entistä tiukemmin kiinni. Koska Tiirahaviksia täältä saaresta tulee varmaan entistäkin vähemmän, kattavin tieto löytynee mun blogista pari kertaa viikossa (blogeja, pääosin Utöstä, toistaiseksi 1413 kpl). Toki kuka tahansa tiirankäyttäjä voi vapaasti laittaa Tiiraan Utön haviksiaan mielihalujen mukaan, hyvä niin. Ehkä minäkin joskus, edes harvinaisemmista lajeista.

hernekerttu_10_Korppoo_07_22

Lisää kirjoituksia

Kahlaajamuuttoa ja hyönteissyöjiä

Torstaina 23.5.2024 oli edelleen pilvetöntä ja lämpöä 16 astetta, nyt kuitenkin reipasta itätuulta...

Reipasta kuikkamuuttoa, merops pistäytyi

Maanantaina 20.5.2024 oli vaihteeksi pitkään pilvistä, iltapäivällä kuitenkin taas aurinkoa. Pohjoistuuli (6-9 m/s)...

Amerikanmustalintu ja muuta mukavaa

Torstaina 16.5.2024 sama säätyyppi jatkui – aurinkoa, lämpöä 14 astetta ja lounaistuulta oli...

Hanhia ja harvinaisuuksia

Maanantaina 13.5.2024 korkeapaine piti sään liki kesäisenä: pilvetöntä, lämpöä 13 astetta ja heikkoa...

Episodi nimeltä tiibetinhanhi

Lauantaina 11.5.2024 lähdimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Ajeltiin aurinkoisena aamupäivänä Nauvoon kahville ja...

Kylmä koillisvirtaus hiljentää pikkulintumuuttoa

Maanantaina 6.5.2024 koillisesta levisi Suomeen kylmää ilmaa ja Utössäkin oli jo itäkoillista tuulta...