Utössä liikkumisesta

Utön omilla sivuilla on jälleen useiden saaren kanta-asukkaiden ja yksityisten maanomistajien taholta esitetty tiukkaa kritiikkiä lintu- ja luontoväkeä kohtaan pesimäaikaan tapahtuvasta lintujen häirinnästä saaren rannoilla. Koska kritiikki on suunnattu erityisesti lintuharrastajiin ja lintukuvaajiin, niin muistutan tässä yhteydessä taas Utössä liikkumisesta lintujen pesimäaikaan. Eteläniemi rauhoitetaan 15.4.-31.7. väliseksi ajaksi lintujen pesimäalueeksi, asiaa koskevat opastaulut tulevat taas niemen tyvelle ennen ko ajankohtaa. Eteläkärjen kallioilla voi edelleen käydä kun käyttää kärkeen menevää tietä (lähtee helikopterikentän vierestä), rannat jäävät näin rauhaan.

ETELÄNIEMEN (KESNÄSIN) RAUHOITUSTAULUT OVAT HYVIN NÄKYVILLÄ
ETELÄNIEMEN (KESNÄSIN) RAUHOITUSTAULUT OVAT HYVIN NÄKYVILLÄ

Toinen kriittinen alue on itäniitty (Österäng) ja erityisesti niityn ranta-alue eli ns. itäranta. Se on paitsi pesimäalue myös  lukuisten muuttolintujen levähdys- ja ruokailualue ja on kaikille eduksi ja iloksi että rannalla ei lainkaan kuljeta huhti-heinäkuun aikana. Näin itärannalla on lintuporukoille jotain katsottavaakin kun pesiviä tai rannalla ruokailevia lintuja ei peloteta vähän väliä pois. Niityn pohjoisreunan polkua rantaan voi käyttää (”puupenkeille” asti) ja palata samaa reittiä takaisin. Pitkäaikaista viipymistä rannan tuntumassa kannattaa myös välttää. Kiitos kaikille etukäteen ohjeiden noudattamisesta!

Lisäinfoa Utön retkeilystä löytyy Turun lintutieteellisen yhdistyksen, TLY:n, sivuilta tästä linkistä.

ITÄNIITYN (ÖSTERÄNGIN) RANTA
ITÄNIITYN (ÖSTERÄNGIN) RANTA

Lisää kirjoituksia

Sumua, sadetta ja – mantereelle

Maanantaina 27.1.2025 oli miellyttävä retkipäivä. Puolipilvistä, lämpöä oli 2-4 astetta ja aamulla meri...

Tuulista mutta leutoa

Torstaina 23.1.2025 tihutti vettä klo 11 asti, sen jälkeen oli pilvipoutaa ja etelätuulta...

Kevätmuutto alkoi!

Maanantaina 20.1.2025 paistoi aurinko komeasti koko päivän ja lämpöä oli 2 astetta. Itätuuli...

Leutoa Utön talvea

Torstaina 16.1.2025 oli vaihteeksi aurinkoista, vain aamulla vähän pilviä. Föhn-tuuli puhalsi lännestä 9-11...

Takaisin talvilintujen pariin Utöhön

Maanantaina 13.1.2025 oli aika palata takaisin Utöhön, Outi on vielä Hesassa käymässä. Ajelin...

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2024

Kesän säät olivat varsin tavanomaiset: paljon aurinkoa ja maltillisia tuulia, mutta sadettakin aika...