Perjantaina 11.3.2011 päätimme Outin kanssa yrittää uudelleen Utöseen. Lähdimme toiveikkaina Turusta Pärnäisiin – tällä kertaa ei kauppaa eikä kahvia (!) Nauvossa – vaan jatkoimme lyhyelle tutustumisretkelle Korppoon pääsaarelle. Käytiin katsastamassa Korpoströmin Saaristokeskus ja juotiin tällä kertaa kahvikupilliset Korppoon kirkonkylässä. Automatkalla nähtiin lupaavasti 4 kiurua tienvarressa, meille kevään ensimmäiset. M/s Eivorille saapui illansuussa kohtalaisesti väkeä vaikka etukäteen oli ilmoitettu että Jurmoon ei tällä kertaa yritetäkään mennä. Utöseen tulijoita olivat mm. Ruolan Jaska, Westerholmin Kari ja Simo Niskanen. Utön vesillä touhunnut jäänmurtaja Voima oli rikkonut jäitä tehokkaasti ja rahtilaivojakin oli kulkenut useita tasoittaen meille nyt helpon pääsyn Utöseen saakka. Perillä olimmekin jo klo 23, taivaalla näkyivät revontulet. Tavarat tupaan ja viikonloppua on vielä mukavasti edessä!
Utön rannoilla on komeita ahtojäämuodostelmia
Lauantaina 12.3.2011 aamu valkeni lumisateisena, tuuli lounaassa 12 m/s ja lämpötila nollassa. Päivä oli kuitenkin pilvetön ja tuulikin asettui 6-7 m/s. Staijausta ja kiertelyä – avovesi lounaassa 2-3 km päässä ahtojäiden takana mutta itärannalla on iso sula-alue. Havaittiin mm. 2 merihanhea, 21 kyhmyjoutsenta, n. 180 telkkää, 11 tukkasotkaa, 7 tukkakoskeloa, n. 70 harmaalokkia, 16 merilokkia, 3 kalalokkia, 2 tp-naurulokkia, 7 merikotkaa, sepelkyyhky, töyhtöhyyppä, käpytikka, 17 kottaraista, 22 kiurua, vihervarpunen, pikkuvarpunen, 5 mustarastasta (vain yksi talvehtinut) ja peippo. Kyläalueella oleskeli edelleen hiiripöllö, joka mm. nautti ison myyrän. Brita näki illan suussa vielä Pirkon pihamännyissä sarvipöllön. Hieno ulkoilupäivä ja muuttolintujakin tulee hiljalleen.
Hiiripöllö istui ahkerasti meidän telkkariantennilla
Sunnuntaina 13.3.2011 tuuli oli lähes tyyntynyt, aurinko paistoi ja yöllä pakkasta. Aamulla staijausta luotsiasemalla eilen illalla saareen saapuneen Lundenin Jokken kanssa, myöhemmin etelästä vyöryi sumurintama saaren päälle ja staijaaminen loppui siihen. Nähtiin kuitenkin mm. kevään ensimmäiset haahkat (1k + 4k3n) lennossa ahtojäiden päällä, lisäksi mm. uuttukyyhky, 3 merikotkaa, kiuru, 11 kottaraista, 2 pikkuvarpusta, 5 vihervarpusta, 6 mustarastasta, pikkukäpylintu ja hiiripöllö edelleen kylällä, jälleen mm. meidän telkkariantennilla. Laiva lähti mantereelle klo 11.15 ja paluumatkalla näimme enimmäkseen vain sumua, toki pari merikotkaakin. Pärnäisiin tullaan vähän ennen klo 17 eli tämä päivitys tulee taas täältä laivalta.
Kun saavuin Turkuun niin puhelin pirisi ja Lundenin Jokke soitti Utöstä – Gamla Postenin männiköstä oli illansuussa löytynyt lehtopöllö! Saaren historian neljäs lehtopöllö, jälleen samassa paikassa vuoden tauon jälkeen. Hieno havis ulkosaarelta!