Vaihtelevaa säätä ja muuttoa

Maanantaina 30.3.2015 satoi vettä koko päivän. Tuuli oli kaakosta 10-12 m/s ja lämpöä 4 astetta. Pienet saarikävelyt tuottivat mm. jouhisorsan, 7 lehtokurppaa, 5 niittykirvistä, 6 peukaloista, 3 rautiaista, 10 punarintaa, mustavariksen ja edelleen eiliset 3 mustaleppälintua. Nokkavarpusia oli tänään 2 yksilöä. Teivosen Mika lähti mantereelle ja saareen saapuivat Outin lisäksi lintuporukkaa mm. Ilkka Laiho, Kari Vuorinen ja Kalle Lindeman.

VIHERVARPUSIA ON LIIKKEELLÄ
VIHERVARPUSIA ON LIIKKEELLÄ

Tiistaina 31.3.2015 sade loppui noin klo 9 ja loppupäivä pääosin aurinkoista. Länsituuli noin 10 m/s, heikkeni päivän mittaan. Staijia koko aamupäivä ja koko saaren kierros. Muuttavana/merellä nähtiin mm. kanadanhanhi, 2 valkoposkihanhea, 2 ristisorsaa, 4 haapanaa, 10 tavia, 43 allia, 53 mustalintua, 16 pilkkasiipeä, 10 ruokkia, yhteensä jo 3030 haahkaa, 3 harmaahaikaraa, kurki ja varpushaukka.

KURKI LEVÄHTI ORMSKÄRIN LAELLA
KURKI LEVÄHTI ORMSKÄRIN LAELLA

Saaresta löytyi mm. 3 meriharakkaa, lehtokurppa, 3 taivaanvuohta, jälleen n. 30 merisirriä Bådanilla, sarvipöllö, 14 tilheä, 3 mustavarista, 11 peukaloista, 4 rautiaista, kulorastas, laulurastas, 13 punakylkeä ja nokkavarpunen. Hotellilta löytyi taas naaraspukuinen mustaleppälintu. Mukava lintupäivä taas vaihteeksi! Saaren lajimäärä tänä vuonna näin maaliskuun lopussa on 99.

PUNARINTOJA ON JO MUUTTAVINAKIN
PUNARINTOJA ON JO MUUTTAVINAKIN

Aprillipäivänä 1.4.2015 oli puolipilvistä, ajoittain sumuakin ja heikko itä-koillistuuli, lämpöä oli vain 2 astetta. Staijia pari tuntia luotsiasemalla ja saarikierros tuottivat muuttavana/merellä mm. 70 ruokkia, 5 mustalintua, meriharakan, kevään ensimmäisen merikihun (tumma) sekä länsipuolen luodoilta 16 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. 2 lehtokurppaa, mustavaris, kulorastas, luotokirvinen, 10 niittykirvistä, 3 rautiaista ja mustaleppälintuja 3 – komea ad koiras ja 2 naaraspukuista majakkamäellä aamulla. Muut lintuporukat lähtivät päivällä mantereelle.

SAARESSA ON VIIHTYNYT MUUTAMA MUSTAVARIS
SAARESSA ON VIIHTYNYT MUUTAMA MUSTAVARIS

Lisää kirjoituksia

Silmälasit huurussa ja kateissakin

Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti...

Sadetta riittää, onneksi lintujakin

Torstaina 30.10.2025 oli sadepäivä. Sade alkoi aamulla pian klo 8 jälkeen ja jatkui...

Vielä riittää muuttajia

Maanantaina 27.10.2025 oli pilvinen päivä ja iltapäivällä ropisi useita sadekuuroja. Aamun lounaistuuli 7...

Rariovi repsottaa yhä auki

Torstaina 23.10.2025 oli pilvistä ja utuista, aamustaijikin vaatimaton huonon näkyvyyden takia. Lämpöä oli...

Tulipäät rynnivät

Maanantaina 20.10.2025 oli puolipilvistä, länsilounaista tuulta 5-9 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia...

Rariovi auki itään päin

Torstaina 16.10.2025 oli pilvistä, lämpöä 11 astetta ja eilisestä voimistunutta länsi-, myöhemmin luoteistuulta...