Vespareita Utössäkin

Vähän huonoon aikaan osui pakollinen käyntini mantereella, sillä massiivinen nuorten punajalkahaukkojen invaasio saapui loppuviikolla Suomeen. Toistaiseksi Suomessa on havaittu jo useita satoja yksilöitä! Yksi ensimmäisistä ilmestyi Utöhön 19.8.2022, jossa Järvisen Mikko ja Sukasen Anu blokkasivat nuoren linnun majakan läheltä. Vespari kierteli sittemmin saaren itäosassa ja kun se käväisi pariin otteeseen Kattrumpanin tornin kaiteella, saaressa myös paikalla ollut Varesvuon Markus kävi hoitamassa sen meille pihapinnaksi (no 230)! Kiitos Markukselle, joka lähetti mulle myös oheisen meidän talolta kaukaa Kattrumpanille otetun kameranperäkuvan dokumentiksi.

IMG_10031

Seuraavana päivänä luultavasti sama lintu oli edelleen paikalla, mutta illansuussa Anu ja Mikko löysivät Patteriniemen portin läheltä 2 nuorta punajalkahaukkaa, jotka lähtivät sitten lentäen idän suuntaan. Anu otti näistä vespareista hienon kuvan, joka liitteenä. Kiitos Anulle kuvan käytöstä! Vespareista on Utöstä 13 aiempaa havaintoa, itse olen niistä nähnyt 5, mutta olisipa mukava nähdä taas uudelleen. No, kohta mennään taas takaisin saareen..

Kiitos Anulle vesparikuvasta!
Kiitos Anulle vesparikuvasta!

Lisää kirjoituksia

Pientä mukavaa

Maanantai 31.8.2026 alkoi sateisena, mutta pääosa päivästä oli pilvipoutainen – matalalla roikkuvaa pilveä....

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...