Viikonloppu mantereella

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna en päässyt työasioiden takia Utöseen ja niinpä olin perjantaina 4.12.2009 lintumielessä ”väärässä paikassa” (vaikka muuten olikin upea väitösjuhla!) -Vuorion Ari, Böhmen Timo ja Hiltusen Jouko löysivät iltapäivällä Utön majakan eteläpuolelta kellumasta pikkuruokin. Kautta aikojen saaren 5:s havis. Lauantaina 5.12.2009 ajelin Tittosen Jounin kanssa aamulla Nauvoon siltä varalta, että pikkuruokki olisi yhä paikalla. Vene oli aamupäivän lähtövalmiina mutta koska lintua ei enää lauantaina löytynyt niin palasimme hiljalleen Turkuun päin. Paraisten Skärmolassa pysähdyttiin katsomaan hiiripöllöä ja joitakin kuviakin tuli räpsittyä. Kymmenen laulujoutsenta muutti lounaaseen ja palokärki lenteli. Illansuussa lähdin ajelemaan kohti Nummea, jonne Outikin saapui vaihteeksi Hesan suunnasta illaksi.

hii
Turun seudulla on nyt tavallista enemmän hiiripöllöjä

Itsenäisyyspäivä 6.12.2009 oli harmaan pilvinen ja pimeä, ajoittain ripotteli vesisadettakin. Kiertelin päivällä muutamia Nummi-Pusulan lintupaikkoja ja hämäryydestä huolimatta jopa jokunen kuva syntyi. Reittinä oli Hyvelänjärvi – Pusulan Tölli (koskialue) – Savijärvi – Pitkäjärven eteläpää. Mainittavimmat havainnot olivat 23+5+8+5 laulujoutsenta, 2-3 koskikaraa Töllissä, isolepinkäinen Hyrsylässä ja yhteensä 3 mustarastasta. Seurasin pitkään Töllissä myös kosken reunalla viihtynyttä minkkiä.
Illansuussa ajeltiin Outin kanssa takaisin Turkuun sytyttämään kynttilät. Ensi viikonloppuna varmaan taas Utöseen…

kos
Koskikarat ovat varmaan enemmän edukseen jos tulee lunta, jäätä ja …valoa!

Lisää kirjoituksia

Puuduttavaa pohjoisvirtausta

Torstaina 8.5.2025 tuuli vähän rauhoittui, tänään henkoili pohjoisesta vain 2-5 m/s. Puolipilvistä ja...

Kylmä pohjoisvirtaus pysäytti kevätmuuton

Maanantaina 5.5.2025 puhalsi (8 m/s) kylmä luoteistuuli, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli...

Kevään pikkurareja

Vapunpäivä 1.5.2025 oli pääosin pilvinen, päivällä vähän sadetta, mutta iltapäivästä alkaen aurinkoakin. Lämpö...

Sateista huhtikuun loppua

Maanantaina 28.4.2025 oli puolipilvistä ja klo 15 alkaen ajoittain vesisadetta. Lämpöä oli 8...

Huhtikuun lopun ”pikkukivaa”

Torstaina 24.4.2025 oli vaihteeksi kirkasta ja aurinkoista, pohjoisvirtaus kuljetti tuulta 6-9 m/s ja...

Sepelrastaat saapuivat

Maanantaina 21.4.2025 satoi taas aamulla vähän vettä ja sen jälkeen oli jo tuttua...