Kylmä korkeapaine tyhjensi saarta

Maanantaina 24.11.2025 oli kaunis syyspäivä, ehkä liiankin kaunis, koska linnut liikkuivat kovin niukasti. Puolipilvistä, lämpöä oli 5 astetta ja länsituuli alle 4 m/s. Staijia runsas tunti aamulla luotsiasemalla ja kierrettiin Kesnäs, itäosat ja osa kyläaluetta. Havaintoja olivat mm. 2 harmaahaikaraa, 34 allia (1 edelleen kylän rantanurmella), 3 mustalintua, 4 riskilää, 3 ruokkia ja 4 tavia. Ulkoluodoilla oli tänään 35 merisirriä.

Varpushaukkojen muutto päättyi marraskuun puolivälissä

Saaressa nähtiin myös mm. 1kv kanahaukka ja kiuru. Outi lähti aamulla m/y Myrskylinnulla mantereelle, Suomisen Janne lähti iltapäivällä ja päivällä kävi veneellä Ville Vasko parin kaverinsa kanssa hakemassa analysoitavaksi saunallamme vajaa puoli vuotta olleen lepakkodetektorin.

Telkkiä alkaa kerääntyä talven edellä Utön vesille (kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistaina 25.11.2025 oli jälleen kaunis ja pääosin aurinkoinen syyspäivä. Lämpöä oli vajaa 3 astetta ja pohjoistuulta aamulla 5 m/s, myöhemmin oli lähes tyyntä. Staijia vajaa tunti luotsiasemalla ja kiersin saaren itäosat. Mainittavia olivat harmaahaikara, 29 allia (1 edelleen kylän rannassa), 2 mustalintua, lapasotka ja Hamnskärillä 7 merisirriä. Saaressa näkyi edelleen saalisteleva 1kv kanahaukka ja itärannalla kiuru, lisäksi 2 taivaanvuohta ja uutena 1kv isolepinkäinen. Päivä kului melko paljon kotosalla kirjoitus- ja kuvahommissa, ilta futismatsin parissa.

1kv isolepinkäinen ilmestyi itäniitylle myyriä saalistamaan

Keskiviikkona 26.11.2025 korkeapaine jatkui, aurinkoista, lämpöä 2-3 astetta ja tuuli oli lännestä 3-5 m/s. Vajaan tunnin staiji aamulla, mutta väreily merellä haittasi ikävästi. Kiersin saaren itäosat. muuten kotinurkilla. Havaintoja tänään olivat mm. 4 harmaahaikaraa, 11 allia, tavi, lapasotka, 2 tukkakoskeloa ja saaressa mm. 2 taivaanvuohta, luhtakana lennähti itärannan ruovikon reunalla, isolepinkäinen ja kiuru edelleen. Aika hiljaista, mutta loppuviikon sotaharjoitus tuonee vipinää ja ääntä saareen. Pelästyvätköhän loputkin linnut pois…

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Harmaahaikarat ovat tykästyneet Gamla Postenin rantakivikkoon

Lisää kirjoituksia

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...

Takaisin Utöseen

Lauantaina 8.8.2026 oli aika palata takaisin kotikulmille Utöhön, Outi jatkoi vielä joksikin päiväksi...

Luhtakanan pesintä plus käynti mantereella

Maanantaina 3.8.2026 jatkui kesäinen sää: puolipilvistä, 18-19 astetta lämpöä ja edelleen lounaistuulta, nyt...

20 vuotta Utössä

Torstaina 30.7.2026 oli pääosin aurinkoista ja lämmintä (20 astetta), etelätuulta 6-8 m/s. Lyhyt...

Pientä kahlaajaliikettä

Maanantaina 27.7.2026 oli kahtiajakoinen sää: aamulla sadetta klo 10 saakka ja uudelleen klo...

Vaihtelevia kesäkelejä

Torstaina 23.7.2026 satoi aamulla vettä, myöhemmin oli aurinkoista. Lämpöä oli 18-19 astetta ja...