Petolintuja melko monipuolisesti

Maanantaina 16.9.2024 oli täyspilvistä, koillistuulta 7 m/s ja lämpöä runsas 15 astetta. Staijia tunti aamulla luotsiasemalla ja koko saari kompattiin. Pikkulintuja oli tullut yöllä mukavasti lisää ja nähtiin mm. 12 harmaasieppoa, kirjosieppo, 220 hippiäistä, 4 hernekerttua, 6 pensaskerttua, 6 mustapääkerttua, n. 75 fyllaria, 55 punarintaa, 6 rautiaista, 4 peukaloista, 2 pikkusieppoa, 7 leppälintua, 3 keltavästäräkkiä, lapinkirvinen, 2 pikkuvarpusta ja Utössä harvinainen pohjansirkku. ”Posi” oli aamulla jonkin aikaa saunalahden perukan isossa pensaikossa Kimmon ja mun iloksi, mutta kuvaa ei onnistuttu saamaan.

Syksyiset leppälinnut ovat kauniita

Muita havaintoja tänään olivat mm. 2 harmaahaikaraa, kuikka, 3 harmaasorsaa, naaras heinätavi itärannalla, 4 nuorta koirasteertä, töyhtöhyyppä, 2 valkovikloa, kapustarinta, tylli, meriharakka, 2 taivaanvuohta ja 25 käpytikkaa. Petolintuja oli monipuolisesti – 22 varpushaukkaa, 2 sinisuohaukkaa, mehiläishaukka, kalasääski, 2 nuolihaukkaa, 2 tuulihaukkaa, edelleen koko päivän 1kv punajalkahaukka sekä iltapäivällä Kesnäsin yli lentänyt nuori haarahaukka. Lisäksi iltapäivällä idästä saapui syksyn eka suopöllö, joka jäi Mörttilän lähimaastoon. Saareen saapui tänään uutta lintuväkeä mm. Saarnion Japi, Markus Lehti sekä Rauno ja Jouni Miettinen.

Rauno Miettisen tänään kuvaama nuori haarahaukka Kesnäsin yllä. Kiitos Raunolle kuvasta!

Tiistaina 17.9.2024 oli edelleen pääosin pilvistä, heikkoa (3 m/s) luoteistuulta ja lämpöä 18 astetta. Aamulla sumua, siksi ei staijia paitsi iltapäivällä kappelin kalliolla. Kierrettiin koko saari. Nähtiin mm. 1180 muuttavaa haapanaa (11a), 3 kapustarintaa, 23 suosirriä, taivaanvuohi, valkoviklo, meriharakka, 100 kurkea (1a), 25 käpytikkaa ja 3 teertä (1k2n). Petolintuja nähtiin 75 varpushaukkaa, mehiläishaukka, kalasääski, sinisuohaukka, ruskosuohaukka, 4 nuolihaukkaa, 3 tuulihaukkaa, edelleen koko päivän 1kv punajalkahaukka ja 2 haarahaukkaa. Toinen, aamulla kuvattu (M Lehti) oli nuori yksilö, varmaankin sama kuin eilen. Toinen, vanha lintu, puolestaan löytyi iltapäivällä kaartelemasta melko korkealta saaren itäosan päältä kadoten hiljalleen idän suuntaan. Kuvasimme siitä jonkun dokumentin mm. omalta pihalta.

Kaukaa lämpöväreilyssä otettu dokumenttikuva iltapäivän haarahaukasta

Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. lehtokerttu, 4 pensaskerttua, 7 hernekerttua, 22 mustapääkerttua, sinirinta, 3 pikkusieppoa, 3 kangaskiurua, 6 puukiipijää, 250 hippiäistä ja taigauunilintu aamulla lammashaan reunapuissa. Huuhkaja näkyi illalla Kobbanin kalliolla.

Luotokirvisiä näkyy lähes päivittäin saaren rannoilla

Keskiviikkona 18.9.2024 oli jälleen pilvistä koko päivä, heikkoa (2-3 m/s) pohjoisenpuolista tuulta ja lämpöä oli runsas 15 astetta. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja pitkin päivää kappelin kalliolla, koko saari myös kierrettiin. Nähtiin mm. 3 harmaahaikaraa, 20 kuikkaa, silkkiuikku, 3 sepelhanhea, 77 mustalintua, 5 ruokkia ja itärannan ulkopuolella pitkään uiskennellut etelänkiisla. Petolintuja havaittiin 2 ruskosuohaukkaa, sinisuohaukka, 21 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, ampuhaukka ja edelleen 1kv punajalkahaukka kylän itäosassa – toukkia ja heinäsirkkoja löytyy edelleen syötäväksi.

Nuoria sinisuohaukkoja riittää vielä muutolla

Saaressa havaittiin mm. 6 teertä (4k,2n), 2 taivaanvuohta, valkoviklo, 3 suosirriä ja 2 töyhtöhyyppää. Pikkulinnuista mainittavimpia olivat sinirinta, 3 kangaskiurua, keltavästäräkki, kirjosieppo, lehtokerttu, pikkusieppo, tikli, 7 puukiipijää, 280 hippiäistä ja 2 kuusitiaista. Mantereelle lähtivät mm. Miettiset ja Lehti ja saareen saapui kymmenkunta lintuharrastajaa, pääosa tringalaisia.

Uusimmat kuvat isompina täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Varpushaukka hätyyttelee sinisuohaukkaa

Lisää kirjoituksia

Syyssateita ja syyslintuja

Torstaina 10.10.2024 oli sadepäivä, vettä tuli pääosan päivästä, mutta ei nyt sentään kaatamalla....

Syksyä – hanhimuuttoa, pikkurareja ja myrskykeliä

Maanantaina 7.10.2024 oli kaunis syyspäivä – aurinkoista, heikkoa (1-3 m/s) länsituulta ja lämpöä...

Upupa

Lauantaina 5.10.2024 palasin Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 5-6 m/s...

Kuunvaihteen lintuja, lintuväkeä ja saarikisa

Maanantaina 30.9.2024 oli korkeapaine päällä ja heikko (2-4 m/s) tuuli vaihteli lännestä etelään....

Taas uusi laji Utölle!

Torstaina 26.9.2024 oli puolipilvistä, aamulla ja illalla sadekuuroja, ja lämpöä 16 astetta. Tuuli...

Melko rauhallista lintumaailmassa

Maanantaina 23.9.2024 oli edelleen aika vaatimatonta linturintamalla. Sää oli melkein kesäinen, pääosin aurinkoa,...