Sadetta ja lisää sadetta

Maanantaina 9.6.2025 oli lintujen suhteen täysin välipäivä. Vesisade, välillä runsaskin, alkoi klo 05 ja kesti koko päivän iltaan klo 20 saakka. Lämpöä oli 10 astetta ja pohjoistuulta 4-6 m/s. Vietettiin kotipäivää, saunottiin ja illansuussa kyläiltiin pitkään Varesvuon Markuksen ja Minnan luona. Huomenna sitten taas toivottavasti lintujakin.

Rytikerttusten muutto alkaa olla ohi, joskus on jäänyt pesimäänkin

Tiistaina 10.6.2025 oli puolipilvistä, lämpöä 14-15 astetta ja heikkoa (3-6 m/s) länsilounaista tuulta. Staijia aamulla runsaat 2 tuntia luotsiasemalla ja komppailtiin koko saari, Kesnäs huonommin. Merellä nähtiin mm. sepelhanhi, 2 Gaviaa, 62 mustalintua, 32 ruokkia, n. 65 muuttavaa telkkää ja n. 450 koirashaahkaa.

Taveja pesii saaressa 2-3 paria

Saaresta löytyi mm. harmaahaikara, myöhäinen pikkukuovi, luhtakana saunalahdella, nuolihaukka, sarvipöllö, suopöllö ja pikkulintuja mm. 9 luhtakerttusta, ruokokerttunen, kirjokerttu raripuskassa, keltavästäräkki, nokkavarpunen ja edelleen keltahemppo jalkapallokentän luona. Saareen saapuivat iltapäivällä mm. Järvisen Mikko sekä n. 15 pohjoiskarjalalaista luonto- ja lintuharrastajaa, joista ennestään tuttuja Erkki Korhonen ja Hannu Kivivuori.

Harmaahaikara ruokaili itärannalla

Keskiviikkona 11.6.2025 oli toissapäivän tapaan taas sadepäivä. Sade alkoi aamuyöllä ja jatkui iltapäivään klo 15 saakka. Lämpöä oli vain 11 astetta ja itäkaakkoista tuulta 4-6 m/s. Melko niukkaa retkeilyä ja mainittavimmat havainnot olivat 2 valkoposkihanhea, sarvipöllöt (1ad,2 juv) edelleen, huuhkaja Kobbanilla, luhtakana, 3 mustavikloa, metsäviklo, 7 luhtakerttusta, kirjokerttu edelleen ja myös keltahemppo edelleen, jälkimmäinen nyt koulun ja lammashaan alueella. Itse käytiin osan sadepäivästä hyväkseni päivittämällä veppisivujeni kuvasivut (galleria) upouuden AviList-systematiikan mukaisiksi ja Outi puolestaan kunnosti s/y Taivaanvuohea laskukuntoon. Järvisen Mikko lähti iltapäivällä Jurmoon.

Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Sarvipöllö kuljettaa ahkerasti myyriä poikasilleen

Lisää kirjoituksia

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...

Takaisin Utöseen

Lauantaina 8.8.2026 oli aika palata takaisin kotikulmille Utöhön, Outi jatkoi vielä joksikin päiväksi...

Luhtakanan pesintä plus käynti mantereella

Maanantaina 3.8.2026 jatkui kesäinen sää: puolipilvistä, 18-19 astetta lämpöä ja edelleen lounaistuulta, nyt...

20 vuotta Utössä

Torstaina 30.7.2026 oli pääosin aurinkoista ja lämmintä (20 astetta), etelätuulta 6-8 m/s. Lyhyt...

Pientä kahlaajaliikettä

Maanantaina 27.7.2026 oli kahtiajakoinen sää: aamulla sadetta klo 10 saakka ja uudelleen klo...

Vaihtelevia kesäkelejä

Torstaina 23.7.2026 satoi aamulla vettä, myöhemmin oli aurinkoista. Lämpöä oli 18-19 astetta ja...