Torstaina 6.11.2025 ajelin pilvisenä ja lämpimänä syyspäivänä Turusta Helsingin lentoasemalle, jossa tapasin sovitusti klo 14 Koistisen Jarmon. Syynä oli pikainen bongauskeikkamme Hollantiin, jossa Petro Pynnönen oli työreissulla ja tarjosi mahdollisuutta käväistä hänen mukanaan Texelin saarella. Paikkahan oli minulle tuttu viime talvisesta Hollannin retkestä. Tärkeimpänä kohteena olisi nyt saarelle lokakuun alussa, kuukausi sitten, palannut silmälasihaahka, joka viime vuonna ei ollut vielä löytynyt kun siellä kävin. Haahkahan oli paikalla 13.1.2025 alkaen kesäkuun alkuun ja tosiaan nyt palasi samaan paikkaan taas tänä syksynä. Nyt lokakuussa rillihaahka on näkynyt joka ikinen päivä eli mahikset laskettiin hyviksi ja lintuhan on vastikään Hollannin RK:ssa myös katsottu luonnonvaraiseksi A-kat yksilöksi.
Yövyttyämme Jarmon kanssa Leonardo Amsterdam hotellissa Rembrandt-parkin vieressä, olimme kärppänä valmiina kun perjantaina 7.11. Petro tuli meitä hakemaan vuokra-autollaan klo 05 aamulla. Aamiainen jäi väliin, mutta ei hätää – olimmehan Jarmon kanssa syöneet illalla hyvän iltapalan hotellin 17. kerroksen ravintolassa. Ajo Den Helderiin, josta Texelin lautta lähtee, kesti tunnin verran, pimeän aikaan mentiin lautalla yli ja jo auringonnousun aikaan, n. 07.45, oltiin pelipaikalla Texelillä. Järkytys oli kyllä aikamoinen kun huomattiin, että koko haahkaranta oli säkkisumun peitossa, näkyvyys pääosin vain 100-200 metriä. No, ajattelimme että eiköhän se tästä selkene päivän mittaan, mutta kissan viikset – vain paheni jos mahdollista! Rantakaistale, jossa rillihaahka viihtyy on 3-4 km ja niinpä sitä rampattiin edestakaisin – josko lintu kuitenkin tulisi rantakiville kuten on hyvin usein tehnyt. No, ei tullut. Oltiin paikalla runsaat 7 tuntia ja rantakävelyä tuli yli 15 km, etsijöitä oli toki monia muitakin. Pari tyyppiä ilmoitti nähneensä linnun sumun keskellä ohikiitävän hetken, mutta muiden paikalle tullessa ei jälkeäkään. Äänimaailma sentään oli runsas, satoja sepelhanhia mekasti alueella. Kello kävi armottomasti eikä sumu yhtään hellittänyt ja niinpä jouduimme klo 15 jälkeen poistumaan, jotta ehdimme illan lennollemme takaisin Hesaan. Petrokin tuli samaan koneeseen.
Laivamatkalla Texelistä mantereelle sumu oli edelleen kiusana eikä laivan ympärillä jo pitkään, perjantai-aamupäivälläkin, pyörinyttä kuusilokkiakaan näkynyt. Sopi tämäkin päivän teemaan. Ja kaiken lisäksi mantereella huomasimme sumun vihdoin hälvenevän ja tämä oli Texelilläkin tapahtunut tunti lähtömme jälkeen. Saman tien silmälasihaahka oli tullut näkyviin ja rantakiville tunniksi, juuri siihen kohtaan, missä eniten kulutimme aikaa. Että näin! Mainittakoon vielä, että seuraavana päivänä, 8.11., kun ei ollut enää sumua, lintu oli ollut hienosti rantakivillä jo klo 09 alkaen yhtäjaksoisesti pitkälle iltapäivään… Jälkiviisaana voi todeta, että olisi pitänyt olla paikalla varmuuden vuoksi kahtena päivänä, mutta miksi just meille osui se koko kuukauden ainoa päivä kun lintua ei näkynyt (ennen kuin liian myöhään).
Koska koko päivä vierähti Texelillä, saimme todeta, ettei aikaa ollut enää edes Amsterdamin isokauluskaijoille, joita Jarmo ja minä olisimme mieluusti kuvanneet. Petro oli niitä viikolla jo monta nähnyt ja kuvannut. No, eipä se mitään varsinaista lohtua olisi tuonut. Lento Hesaan ja autolla Turkuun, jonne saavuin klo 00.45. Se siitä. Sanoisin, että tällä reissulla parasta oli seura, kiitos Petrolle ja Jarmolle!
Onneksi lauantaina 8.11. pääsin jo laivalla kotiin Utöhön, matkalla oli täälläkin vähän sumua…
