Maanantaina 16.6.2025 oli pääosin pilvipoutaa, illalla vähän sadetta. Etelälounainen tuuli oli 4-6 m/s ja lämpöä oli 15-16 astetta. Staijia luotsiasemalla runsaat 5 tuntia ja koko saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. 38 valkoposkihanhea (myöhäinen muuttoparvi koilliseen), 4 kuikkaa, 212 mustalintua, 16 ruokkia, kiertelevä etelänkiisla ja klo 06.50 saapui lännestä 6 koirashaahkan kanssa 3kv koiras kyhmyhaahka, joka laskeutui eteläkärjen ulkopuolelle pieneen haahkaparveen ja viipyi paikalla ainakin tunnin ajan. Haahkojen sulkivissa koirasparvissa lounais- ja eteläpuolen merialueilla laskettiin noin 5000 haahkaa.

Saaressa havaittiin mm. haapana, luhtakana, metsäviklo, mustaviklo, valkoviklo, 8 suokukkoa, 7 muuttavaa isokuovia, 1 ad ja 2 juv sarvipöllöä, 6 tervapääskyä ja aivan vastakuorinut teeripoikue – naaras ja 6 pientä poikasta. Lisäksi havaittiin mm. 8 luhtakerttusta, 2 kultarintaa, myöhäinen punakylkirastas, punarinta (pesivä?), 2 kirjokerttua (k,n) ja koiras keltahemppo edelleen kyläalueella, naarasta ei nyt nähty. Kaiken kaikkiaan aika monipuolinen kesäkuun puolivälin päivä. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät päivällä mantereelle.

Tiistaina 17.6.2025 oli aurinkoista ja lämpöä 16 astetta. Aluksi oli luoteistuulta 9 m/s, mutta heikkeni päivän mittaan ja kääntyi illalla lounaaseen. Staijia vajaa 4 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 2 valkoposkihanhea, 3 kuikkaa (+1 sp), kaakkuri, 9 mustalintua, 2 allia ja 61 ruokkia. Saaressa havaittiin mm. koiras haapana, eka harmaasorsapoikue (n ja 8 pull), ruskosuohaukka, nuolihaukka, 1 ad ja 2 juv sarvipöllöä, 2 ääntelevää luhtakanaa, teeri naaras ja 3 pull ja 3 tervapääskyä.

Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. kirjokerttu edelleen, kultarinta, 6 luhtakerttusta, pensastasku ja kylän rannassa naaraspukuinen mustaleppälintu. Iltapäivällä lähtivät mantereelle Järvisen Mikko ja Anu sekä Kuusiston Kimmo ja saareen saapui muutama uusi lintuharrastaja.

Keskiviikkona 18.6.2025 oli puolipilvistä, vähän utuistakin, ja lämpöä 15 astetta. Aluksi oli länsi- ja myöhemmin luoteistuulta 5-9 m/s. Staijia aamulla n. 3 tuntia luotsiasemalla, saarta kierrettiin paitsi Kesnäs. Melko niukasti havaintoja tänään, merellä nähtiin 6 kuikkaa, kaakkuri, 46 mustalintua, alli ja 34 ruokkia. Saaressa havaittiin mm. ruskosuohaukka, tuulihaukka, 5 suokukkoa, mustaviklo, 3 uuttukyyhkyä, käpytikka, kirjokerttu ja 6 luhtakerttusta. Päivä kului taas paljolti piha- ja siivoushommissa. Nisulan Timo lähti iltapäivällä mantereelle ja juhannusvieraita alkaa kertyä saareen yhteysaluksella ja huviveneillä.
Uusimmat kuvat ISOMPINA täällä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/
