Takaisin Utöhön

Maanantaina 3.10.2022 täytyi pikaisesti käväistä Turussa asioita hoitamassa. Aamu oli heikkotuulinen, lähes tyven, ja pääosin pilvinen. Staijia pari tuntia luotsiasemalla ja vähän kevyttä kiertelyä ennen laivan lähtöä. Havaintoja olivat mm. härkälintu, ruokki, n. 2000 allia, 4 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, mustapääkerttu ja meidän saunalla nuori pikkusieppo. Laivamatka Turkuun sujui mukavasti, mantereelle lähti lintuväestä myös Atte Nissinen ja Utöhön saapuivat päivällä mm. Timo Nisula, Kimmo Kuusisto, Tarmo Nurmi, Kari Soilevaara, Juha Laaksonen ja Kimmo Hiltunen. Ville Wallinmaa oli illansuussa löytänyt kylältä 1kv sinipyrstön, jonka muutkin olivat päässeet näkemään. Tiistai 4.10.2022 kului itselläni kaupungin sykkeessä, kameraliikkeessäkin tuli taas asioitua pikkutavaraa hankkimassa.

PIKKUSIEPPO MEIDÄN SAUNALLA
PIKKUSIEPPO MEIDÄN SAUNALLA

Keskiviikkona 5.10.2022 palasimme Outin kanssa takaisin Utöhön. Aamun pikku sateessa ajettiin Nauvoon, juotiin munkkikaffet ja siirryttiin m/s Baldurille. Väkeä oli varsin maltillisesti, lintuväkeä Jurmoon Kalliola ja Utöhön vajaa kymmenen, tuttuja mm. Rami Metsäranta, Ilkka Laitinen, Erkki Jokinen ja Kirsi Nisula. Saaresta lähtivät mantereelle mm. Ville ja Leo Wallinmaa, Valtteri Terävä sekä Timo Nisula, saaressa oli edelleen paikalla ainakin Laaksonen, Soilevaara, Kuusisto, Nurmen Tarppi, Antero Topp, Peter Uppstu ja Kimmo Hiltunen. Laivamatkalla ei tehty kummempia havaintoja, kovan vastatuulen takia kannella viihdyttiin melko niukasti. Utössä oli pilvistä, lounaistuulta 11 m/s ja lämpöä 14 astetta. Saareen saavuttiin klo 15.30, tavarat kotiin ja ulos parin tunnin kierrokselle. Mainittavimmat olivat 2 varpushaukkaa, puukiipijä, helmipöllö lammashaassa sekä itäniityltä illansuussa Jokisen Erkin löytämä 1kv arosuohaukka – syksyn neljäs ja kautta aikain ensimmäinen lokakuinen havis täältä saaresta. Aiemmin päivällä kylällä oli nähty jälleen muutamaan otteeseen 1kv sinipyrstö, mutta nyt illalla sitä ei löydetty.

helmipöllö_01_Korppoo_10_22

ILTA TARJOSI HELMIPÖLLÖN LAMMASHAASTA JA 1KV AROSUOHAUKAN ITÄNIITY LTÄ, TÄSSÄ OHITTAMASSA KAPPELIA
ILTA TARJOSI HELMIPÖLLÖN LAMMASHAASTA JA 1KV AROSUOHAUKAN ITÄNIITYLTÄ, TÄSSÄ OHITTAMASSA KAPPELIA

Torstaina 6.10.2022 lähestyi lännestä sadetta ja kovaa tuulta. Aamu- ja keskipäivällä ropisi sadekuuroja, muuten oli puolipilvistä ja kovaa, enimmillään 15 m/s (puuskat 19) lounaistuulta, joka iltapäivällä kääntyi länteen ja vähän heikkeni. Lämpöä oli 14 astetta. Staijia aamulla ja vähän päivälläkin, myös koko saari kompattiin. Nähtiin mm. 64 Gaviaa, tp mustakurkku-uikku, 16 jouhisorsaa, 2 harmaasorsaa, 2 lapasotkaa, 4 piekanaa, ampuhaukka, tuulihaukka ja 3 harmaahaikaraa.

TUULI OLI AIKA KOVAA
TUULI OLI AIKA KOVAA

Saaresta löytyi mm. jänkäkurppa, tundrakurmitsa, 10 suokukkoa, taivaanvuohi, lehtokurppa, 5 tilheä, 2 käpytikkaa, sarvipöllö (Gamla Postenilla) ja pikkulintuja mm. keltavästäräkki (ollut jo useita päiviä futiskentällä), 2 mustapääkerttua, 2 tiltalttia ja ruskourpiainen. Illalla kyläiltiin Toppien luona, olipa tosi mukavaa.

KELTAVÄSTÄRÄKKI ON PITKÄÄN VIIHTYNYT JALKAPALLOKENTÄLLÄ
KELTAVÄSTÄRÄKKI ON PITKÄÄN VIIHTYNYT JALKAPALLOKENTÄLLÄ
LEPPÄLINTUJEN MUUTTO ALKAA OLLA OHI
LEPPÄLINTUJEN MUUTTO ALKAA OLLA OHI

Uusimmat kuvat löytyvät isompina tiedostoina (klikkaa auki!) täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Lisää kirjoituksia

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...

Meriretkellä – ja vielä mehiläissyöjäkin

Maanantaina 8.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (17 astetta), heikkoa kaakkoistuulta. Staijia aamulla pari...

Kevätmuuton häntiä

Torstaina 4.6.2026 oli aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, ja lämpötila kipusi jo 18 asteeseen. Kaakkoistuuli...

Kevätmuutto hiljenee

Maanantaina 1.6.2026 oli aamulla pilvistä, myöhemmin auringonpaistetta, ja lämpöä runsaat 14 astetta. Etelätuuli...

Pikkukultarinta ja muuta mukavaa

Torstaina 28.5.2026 jatkui voimakas luoteisvirtaus, tuuli oli koko päivän 12-13 m/s (puuskat 18)....

Mehiläissyöjien härdelli

Maanantaina 25.5.2026 oli aurinkoista ja lämmintäkin, 14 astetta. Tuuli kävi pohjoisesta 7-9 m/s...