Projektina pensassirkkalintu

Aurinkoisena ja lämpimänä maanantai-iltana 12.6.2006 lähdin illaksi ajelemaan mökille Angelniemelle tarkoituksena varhain aamulla käydä Salon Halikonlahdella lintuja katsomassa. Erityisesti toiveena oli saada kuvia jostakin yölaulajasta ja Halikonlahdella tiesin ainakin ”pensassirkkelin” sirisevan. Pysähdyin kuitenkin ensin illansuussa Paimion puhdistamolle, jossa lauloi melko ahkerasti viitakerttunen. Paikalla oli aiemmin ollut luhtakerttunenkin mutta nyt sitä ei kuulunut. Viitakerttusen sain muutaman kerran näkyviin mutta aina vain korkeintaan 2-3 sekunniksi kunnes lintu oli taas kadonnut puskiin. Erittäin vaikeasti kuvattava yksilö… No, joskus toiste, nyt ei kuvia syntynyt. Jatkoin yöksi mökille, rannassa ”jankutti” rytikerttunen, käki kukkui ja punavarpunen vihelteli kun punainen aurinko laski tyynen ulapan taakse.

sirkkeli

Aamuyöllä herätyskello soi 04:00, nopeasti aamupala ja matkaan. Yö oli ollut hyvin kostea, sumua leijui vielä lähellä Halikonlahteakin. Pensassirkkalintu löytyi heti nuotitetusta kohdasta varhaisessa aamuauringossa mutta lintu pysytteli pitkään pensaiden suojassa piilossa. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin ja tunnin aikana lintu tuli pari kertaa hetkeksi kohtuullisesti näkyviin, toki jokunen vadelmanoksa oli aina vähän edessä… Ahkerasti lintu lauloi edelleen. Lähistöllä lauloi myös luhtakerttunen mutta vielä paljon hankalammassa paikassa enkä sitä yrittänytkään vangita muistikortille. Siirryin klo 06:n maissa piilokojuun mutta syysmuuttavat kahlaajat olivat vielä tiukassa: vain 1 mustaviklo käväisi pari sekuntia kivillä kunnes naurulokki ajoi sen samantien matkoihinsa. Lahdella lenteli toitottaen 10 laulujoutsenen parvi, harmaasorsia näkyi pari, kaulushaikara puhalteli, pikkulokki ja muutama lapasorsa ja haapana. Klo 06.45 lähdin autolle, vaihdoin aamukasteessa kostuneet housut ja ajelin töihin, jossa olin jo 07.35. Mukava aamuretki!
Iltapäivällä pyörähdin helteisessä auringonpaisteessa vielä Hirvensalon Friskalanlahdella kuvaamassa paikallisia keltavästäräkkejä, pensastaskuja ja niittykirvisiä.

Lisää kirjoituksia

Lämmintä keskikesää

Maanantaina 29.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (22-23 astetta), tuuli 1-5 m/s suunnaltaan vaihtelevaa....

Kesämeininkiä Utössä

Keskiviikkona 24.6.2026 oli aika palata Utöhön. Ajeltiin sateisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin,...

Kaukoputkijuttua

Näin lintujen kevätmuuttokauden päätteeksi voi vähän muistella kaukoputkien käyttöä muutontarkkailussa. Kuluneena alkuvuonna olen...

Syysmuuton alkutahteja

Torstaina 11.6.2026 oli pihakunnostus- ja pyykkipäivä, mutta kyllä hiukan lintujakin katsottiin. Aamulla pari...

Meriretkellä – ja vielä mehiläissyöjäkin

Maanantaina 8.6.2026 oli aurinkoista ja lämmintä (17 astetta), heikkoa kaakkoistuulta. Staijia aamulla pari...

Kevätmuuton häntiä

Torstaina 4.6.2026 oli aurinkoista, iltapäivällä pilvistyi, ja lämpötila kipusi jo 18 asteeseen. Kaakkoistuuli...