Korkeapaineen kourissa

Maanantaina 5.10.2015 tuuli (8-10 m/s) kääntyi pohjoiseen, jopa koilliseen, ja ilma kylmeni 10 asteeseen. Taivas oli pilvetön. Staijattiin pitkin päivää ja saarikin kierrettiin. Kaukana merellä oli reipasta haahka-, alli- ja merimetsomuuttoa mutta lähempää meni mm. laulujoutsen, 25 Gaviaa, 95 metsähanhea, 150 Anseria, 2 kanadanhanhea, 72 valkoposkihanhea, 50 sepelhanhea ja 151 kurkea. Petojakin oli mukavasti liikkeellä, mm. 8 sinisuohaukkaa, 30 hiirihaukkaa, 2 piekanaa, 26 varpushaukkaa, ampuhaukka, 1kv muuttohaukka ja ”parhaana” 1kv maakotka komeasti eteläkärjen ohi länteen.

JOKUNEN TUULIHAUKKA ON VIELÄ MUUTOLLA
JOKUNEN TUULIHAUKKA ON VIELÄ MUUTOLLA

Tänään nähtiin myös mm. huuhkaja, mustavaris ja 32 käpytikkaa. Pikkulintujakin oli liikkeellä mm. kangaskiuru, 10 haarapääskyä, 11 peukaloista, leppälintu, mustapääkerttu, pikkusieppo, 7 tiltalttia, pajulintu, 51 kulorastasta, 400 hippiäistä, 240 talitiaista, 4 isolepinkäistä, 12 puukiipijää ja 138 punatulkkua. Mantereelle lähtivät Casagrande, Hynninen ja Kecskeméti ja saareen saapui muutama lintuharrastaja ja –kuvaaja lisää, mm. Arto Halttunen, Leevi Kivinummi, Roope Ruokonen, Rauno Laine ja Jouni Nummenpää.

PEUKALOISIA ON NYT RUNSAASTI
PEUKALOISIA ON NYT RUNSAASTI

Tiistaina 6.10.2015 oli päällä korkeapaine eli kirkas ja kylmä yö. Itätuuli puhalsi 5-7 m/s ja lämpöä oli päivällä enimmillään vain vajaa 8 astetta. Korkeapaine tapansa mukaan vähensi lintumääriä saaressa. Muuttavana nähtiin mm. 535 valkoposkihanhea, 9 metsähanhea, 33 Anseria ja 248 A/B:tä, lisäksi petolintuja muutti mm. 14 merikotkaa, 4 sinisuohaukkaa, kanahaukka, 20 varpushaukkaa, 9 hiirihaukkaa, 2 piekanaa ja 1kv muuttohaukka. Muuttavia olivat myös 520 naakkaa, 3 haarapääskyä ja 80 kulorastasta. Saaresta löytyi mm. jänkäkurppa, 4 kangaskiurua, luotokirvinen, 20 peukaloista, 6 tiltalttia, pikkusieppo, 4 isolepinkäistä, tikli ja syksyn ensimmäinen pikkuvarpunen.

KUUSITIAISTEN LIIKE ON HIIPUNUT
KUUSITIAISTEN LIIKE ON HIIPUNUT

Keskiviikkona 7.10.2015 jatkui heikohko itätuuli ja selkeä sää, aamupäivällä tosin tunnin verran vesisadetta. Lämpöä oli tänään enimmillään 9 astetta ja illalla leiskuivat revontulet pohjoisella taivaalla. Muutto oli edelleen vaatimatonta mutta jotain kuitenkin, mm. 105 valkoposkihanhea, 3 sepelhanhea, 12 Anseria, sinisuohaukka, ampuhaukka ja 9 varpushaukkaa. Saareen saapui 8+1 närheä, joista yksi jäi paikalliseksi, muut lähtivät pohjoiseen, ja tänään näkyi myös vuoden eka pikkutikka. Saaressa oli mm. 5 kangaskiurua, 170 kulorastasta, 2 isolepinkäistä, 2 haarapääskyä, 16 peukaloista, 2 leppälintua, 8 tiltalttia, mustapääkerttu, 23 puukiipijää, lapinsirkku ja naaraspukuinen mustaleppälintu, syksyn ensimmäinen. Huuhkajakin näyttäytyi illalla. Mantereelle lähtivät tänään Jauhiainen, Laine ja Nummenpää ja saareen saapui lintureissulle mm. Tittosen Jouni ja Olli Kruuna.

SYKSYN EKA PIKKUVARPUNEN
SYKSYN EKA PIKKUVARPUNEN

 

Lisää kirjoituksia

Syysmuuttoa odotellessa

Maanantaina 28.7.2025 helle jatkui, nyt oli 25 astetta ja ilman kosteus lisääntynyt. Päivällä...

Lämpöä ja vierailijoita riittää, lintuja niukemmin..

Torstaina 24.7.2025 oli hellesäätä edelleen, lämpöä oli 26 astetta ja pohjoiskoillista tuulta alle...

Hellekelit jatkuvat

Maanantaina 21.7.2025 jatkui korkeapaine ja aurinko porotti koko päivän, lämpöä oli 25 astetta....

Kike ja kake

Torstaina 17.7.2025 helle jatkui – aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli täällä...

Keskikesän lämpöä

Maanantaina 14.7.2025 oli pilvistä ja tiheää sumua koko päivä aamun noin 1,5 tuntia...

Kake ja kahlaajia

Torstaina 10.7.2025 oli komea kesäpäivä – aurinkoa, lämpöä jo 20 astetta ja heikkoa...