Sadetta ja rajuja tuulia

Maanantai 31.10.2016 oli meillä veneennostopäivä ja siksi retkeilyä oli vähän niukemmin. Taivas oli aurinkoinen, pohjoistuulta vielä 6-9 m/s ja lämmintä oli 6 astetta. Aamulla runsaan tunnin staiji ja kyläalue ja eteläniemi tuli kierrettyä, muuten venehommia ja perunatkin nostettiin. Mainittavimmat havainnot olivat kuikka, 5 haahkaa, 160 allia, 7 mustalintua, 2 varpushaukkaa, tundraurpiainen, 2 isokäpylintua (+6 sp) ja vuorihemppo Enskärillä.

VENE PESTIIN JA NOSTETTIIN TÄNÄÄN
VENE PESTIIN JA NOSTETTIIN TÄNÄÄN

Tiistaina 1.11.2016 lännestä lähestyi voimakas matalapaine, joka voimisti kaakkoistuulen 15-17 m/s. Taivas oli pilvessä ja aamulla tunnin verran ja uudelleen iltapäivästä alkaen vesisadetta, lämpöä oli 4 astetta. Staijia vajaa tunti ja kierrettiin sateiden välillä kyläalue ja itäosa. Lintuja oli saaressa todella niukasti – ei mainittavampaa kuin 22 tilheä, 20 mustarastasta, 2 rautiaista ja 2 peukaloista. Merellä näkyi vain pieniä määriä alleja sekä muutama mustalintu ja pilkkasiipi. Hyvä päivä tehdä kotihommia, mm. paria tulevaa kuvaesitystä.

KELTASIRKKUJA ON ILMESTYNYT SAAREEN
KELTASIRKKUJA ON ILMESTYNYT SAAREEN

Keskiviikkona 2.11.2016 voimakas matalapaine piti koko päivän ankeaa keliä – vesi- ja räntäsadetta, myrskyisää itäkoillista tuulta (18-23 m/s) ja lämpöä vain 1-2 astetta. Sateen ja myrskyn keskellä käytiin etelä- ja itäosassa mutta linnut olivat kateissa, ei muuta kuin vähän tilhiä, naakkaparvi, kiuru ja pari niittykirvistä. Jauhiaisen Jussi saapui saareen lintuja katsomaan. No, ehkä huomenna liikkuu joku uusikin lintu…

MUSTARASTAS ON NYT YLEISIN RASTASLAJI
MUSTARASTAS ON NYT YLEISIN RASTASLAJI
MARRASKUUN ALUN AURINGONNOUSU
MARRASKUUN ALUN AURINGONNOUSU

Lisää kirjoituksia

Rauhallista loppukesää

Torstaina 27.8.2026 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, lämpöä 18-19 astetta ja aluksi pohjois- ja...

Edelleen kesäkelejä

Maanantaina 24.8.2026 oli pääosin aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja reipasta pohjoistuulta 8-11 m/s...

Pientä petomuuton piristymistä

Torstaina 20.8.2026 jatkui kesäsää – lämpöä oli 18 astetta, tuuli alle 4 m/s...

Arosuo piristi

Maanantaina 17.8.2026 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja kohtalaista (5-8 m/s) luoteistuulta. Staijia...

Syysmuutto voimistuu, hakkejakin tuli

Torstaina 13.8.2026 oli pääosin pilvistä ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Lämpöä oli enimmillään...

Syksyisiä kahlaajia

Maanantaina 10.8.2026 oli aamu aurinkoinen, päivällä pari tuntia sadetta ja ilta pilvipoutaa. Lämpöä...